Herätys synnin syvässä unessa oleville

"Jolla korva on, se kuulkoon", lukee Raamatussa. Mitä tämä tarkoittaa?
3<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Kirjoittaminen on turhaa.

Äänestä

Totta! Vielä silloin kuin ei ollut kirjoitettuina saatavana evankeliumi. Mutta heti kun evankeliumit saatiin kirjoitettuina, niin ilmoitettiin Jumalan sanalla, että ne on kirjoitettuina sen vuoksi, että oppisimme tuntemaan Jeesusta Kristusta, nimenomaan ristiinnaulittuna meidän syntiemme tähden, että saisimme sielumme pelastuksen Kristuksen nimen tähden.

Meillä vanhoillislestadiolaisuudessa helposti ymmärretään, että kirjoitukset on kirjoitettu sen vuoksi, että oppisimme tuntemaan Jeesuksen, noin ikäänkuin ylipäätänsä, mutta Raamattu eli Jumalan Sana aina tähtää siihen, että Pyhä Henki kirkastaa Hänet Kristuksena, Sovittajana ja Herrana. Historiankirjoitukset ovat erikseen!

Äänestä
  • Mahtavaa.

    Se on totta, mitä kirjoitat, näin se toimii meille.
    Sama asia on sanottu Ilmestyskirjassa 2.7 ja tämäkin, kuten Matteus on kirjoitettu vain juutalaisille.
    Mutta kontekstissa Hän sanoo asian juutalaisille ja kirjoiteltua evankeliumia ei vielä ollut, eikä ollut vielä sovitustakaan.
    Silloin oli tarpeen korvat, koska luotettiin ennustukseen Messiaasta.
    Todella mahtava lukea Pyhän Hengen tehtävästä, se on kirkastaa Kristusta.
    Kes.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ettekötiedä kirjoitti:

"Jolla korva on, se kuulkoon", lukee Raamatussa. Mitä tämä tarkoittaa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu