Kevät tuo, kevät tuo muurarin

k-kotton

Niin se kevät tuo, muurarin, maalarin.
Kevät tuo onnen ja pettymyksen.
Kevät tuo kevätflunssan, päätä särkee ja silmät vuotaa, Muutenkin kehno olo.
Kevät tuo järjettömän kellojensiirtelyn, siis viisareiren.
Mutta kevät on keväälläsyntyneelle paras vuodenaika.
Ei sillä syntymäajalla taida merkitystä olla, kai se useimmille on helpotus, kun talvi on takana.

15

71

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • UntaUntuvaan

      Kevät on kevätväsyneelle parasta aikaa.
      Saa nukkua melkein koko kevään.

      • Oli kyllä aika väsynyt olo, kun tämän aloituksen laitoin.
        Se vaan johtui flunssasta. Kerkes jo pelko tulla, että oko pahempaakin.
        No, nyt on jo parempi..
        Olis hyvä, että unta voisi nukkua varastoon. minä nukkuisin talvella puoli vuorokautta, ja keväällä valvoisin läpi vuorokauden.

    • Kevät tuo kohta uuden talven :)) Mulla olis sisähommia kotona vaikka kuinka paljon, ja ulkonakin niitä pilkottaa. Olen niin tyytyväinen kun sataa lunta ja piilottaa koko roskan, saan keskittyä muihin töihin ilman huonoa omatuntoa.
      Kevät on siivouksen aika. Ja rempatiremppaa, ennen kuin pitää ulkoistaa ittensä. Että missäs ne maalarit ja putkarit... Voin tarjota ruokapalkkaa ja hyvää musaa työtahdiksi :)

      • Annan hyvän neuvon.
        Eikö niitä naisille maalareita ja putkareita tule hyvinkin ruokapalkalla, ja nukkumapaikaksikin kelpaa olohuoneen sohva, ainakin alkajaisiksi.
        Kyllä se tuo räntäsade tai minulle tämän romuskan tuoda. Tuolla remonttihommissa kastui, eikä enää terveys kestä kylmettymistä.
        Tuo kevätsiivous on naisten turhaa hössötystä.
        Sisällä kannattaa siivota silloin, kun vieraita on tulossa. Yllätysvieraiden varulta pitää keittiön sen verran siistinä, että siinä voi kahveet tarjota.Siinä sitten vahtii tiukasti, että pysyvät siellä köökissä.
        Ulkona ruoho kasvaa, ja peittää pienemmät roskat, isommat voi lumikolalla työnnellä kasempaan, ja jätesäkkiin.

      • k-kotton kirjoitti:

        Annan hyvän neuvon.

        Ehkä mä pärjään ite ihan, ihminen voi ottaa vain määränsä ongelmia vastaan :)))
        Se on kahden kerroksen autuus, tuo siivottomuus ja vieraat. Ei muuta kuin kamat kellariin ja ovi kiinni. Meitä kun on 3 henkilöä kotona sotkemassa, ei riitä enää parin tunnin pikasiivous pakon edessä. Eilenkin meni mulla koko ilta yhden kerroksen siivoamiseen. Hirveitä sottaajia... tänään kellariin, sitten autotalli jonka jälkeen ehkä pääsee pihaa siivoamaan, ja rumba alkaa uudestaan... kiertokulkua.
        Mitä jos vieraat haluaa vessaan? Saako ne sellaiset hevosen silmälaput ensin :)

      • hmp.f kirjoitti:

        Minä ajattelen miesten tavoin.
        Sitä aina lähtiessä lorotellaan, ja vierailu on hyv viimeistään siinä vaiheessa päättää, kun tulee tarve vessaan, jos ei satu olemaan se sohvallanukkuva putkimies.
        Tein muuten putkihommia naistenmalliin..
        Alko kuparikulma piuvata lämpökattilan kupeesta, ja kello oli melkein puoli yö.
        Leikkasin sisäkumista tuumanlevyistä nauhaa pari metriä, ja kiristin sitä tiukasti vuotokohtaan, sitten narua ympärille. Ei ole vettä tippunut.
        Saa nähdä, milloin sitä tomertautuu juottamaan sen kiinni.
        Nyt sitten lumenaurausta, lunta tullut 10 senttiä.

    • rappuralle

      Älä muuta sano. Kevät kun tuo tullessaan meikäläiselle masennuksen pahenemisen. On se kummallinen ja viheliäinen tauti. Edessä julmin kuukausi, eli huhtikuu.
      Onko kohtalon tovereita ?

      • Se on huonompi juttu, Minulla ei ole minkäänlaista kokemusta masennuksesta, en tiedä, että olis sellaisia tuttaviakaan, joilla olisi masennusta.
        Tasan ei käy. Minulle huhti-ja toukokuu, miksei kesäkuun alku on vuoden parasta aikaa.
        Marraskuu on ikävin.
        Toivon kuitenkin, että ainakin yrität pitää mielen iloisena, vaikka onkin tulossa sinun huonoin kuukausi.

    • Kevätväsyjä täällä.
      Mutta onneksi taitaa pahin jo olla takana kun virtaa on nyt, tai sitten mennään vielä syvälle. Mistäs sitä etukäteen tietää.

      Kun täällä on ollut nyt pitkään maa ihan lumetonta, paitsi nyt on viimeyöstä taas tuonut jotain valkeaa ja märkää tuonne ulos.
      Oli jo ihan mukavaa kuljeskella metsässä ja rannalla.

      Ekäpä taas kun tulen reissusta systeriltä täälläkin on maa jälleen sula ja aurinko paistaa.
      Mie kun en usko noihin lehtien lööppeihin.
      Ne saa aina ihmiset ihan sekaisiksi.
      Viime kesänä oli kylmä ja sateinen kesäkuu ja ihmiset ihan innolla osti etelän matkoja.
      Mie vähän mielessäni naureskelin että taas mentiin halpaan lehtien ansiosta ja niinhän siinä kävi. Heinäkuusta eteenpäin oli täällä vissiin lämpösempää kun etelässä. Heh heh.

      Jyllä se on parasta vaan katsoa ikkunasta ulos ja mennä sen mukaan.

      • Ei täällä keväiselle vaikuta. Puoli metriä lunta, tulin juuri lumenauraksesta. eikä ollut omia teitä.
        Tosi ikävä kuljeskella metsässä ilman suksia.
        Jos maalikkoennustaja kerran elämässään osuu ennustuksissaan oikein,niin ne uskoo tietävänsä kaiken säästä. Eikä siihen vaikuta vaikka kymmenen kertaa menee pieleen. Pulustuksena kuuluu, että ilmasto on muuttunut.

        Oli se viime kesä niin kylmä, että minun kurkipariskunan pesintä epäonnistui, poikanen varmaan kylmettyi.
        Mutta ei mitään, tiellä törrötti ihan paljas linnunpoika, kerkesin napata, ennenkun jäi auton alle. Sitä piti sitten alkaa ruokkia. Ei sille matoja niin paljon löytynyt, kun se söi..
        Minä ostin naudan palapaistia, jasiitä saksilla madonnäköisiä suikaleita leikkelin..
        Se kasvoi, ja siitä tuli räkättirastas. Aikaa myöten se lähti lentelemään omille teilleen.

        En minä helteistä pidä. 15-20 astetta olis sopiva.

      • k-kotton kirjoitti:

        Ei täällä keväiselle vaikuta. Puoli metriä lunta, tulin juuri lumenauraksesta. eikä ollut omia teitä.
        Tosi ikävä kuljeskella metsässä ilman suksia.
        Jos maalikkoennustaja kerran elämässään osuu ennustuksissaan oikein,niin ne uskoo tietävänsä kaiken säästä. Eikä siihen vaikuta vaikka kymmenen kertaa menee pieleen. Pulustuksena kuuluu, että ilmasto on muuttunut.

        Oli se viime kesä niin kylmä, että minun kurkipariskunan pesintä epäonnistui, poikanen varmaan kylmettyi.
        Mutta ei mitään, tiellä törrötti ihan paljas linnunpoika, kerkesin napata, ennenkun jäi auton alle. Sitä piti sitten alkaa ruokkia. Ei sille matoja niin paljon löytynyt, kun se söi..
        Minä ostin naudan palapaistia, jasiitä saksilla madonnäköisiä suikaleita leikkelin..
        Se kasvoi, ja siitä tuli räkättirastas. Aikaa myöten se lähti lentelemään omille teilleen.

        En minä helteistä pidä. 15-20 astetta olis sopiva.

        Lunta täälläkin nyt tulee mutta kyllä se sulaakin saman tein kauhea loska on tuolla ja tiet ihan märkänä.

        Oliko teillä muka viime kesänä kylmä?

        Toukokuu oli lämmin tai kaksi viimeistä viikkoa. Kesäkuu oli sateinen mutta heinäkuusta lähtien todella helteitä. Tää rannikon siivu oli vähän viileämpi kun muualla. Onneksi täällä tuulee aina.
        !5-20 astetta on mullekin sopiva.

        Ensin nopealla lukemisella ajattelin että kurkien poikasesta kasvoi räkätti, mutta ne olikin kaksi eri tilannetta.

        Sie olet kyllä oikea hyväntekijä noiden lintujen kanssa.
        Täällä on metsässä sellainen lintujen ruokinta paikka. Sinne vie kaikki ruokaa. Myös tuolta Kymen lintutieteellisestä yhdistyksestä. Ja paljon siellä käy kuvaajia, ihan Helsingistä asti tulevat.

        Kyllä todella hassua ajatella että muualla suomessa aurataan teitä ja täällä on ihan lumetonta. Jos ei nyt näitä kahta päivää lukuun oteta.
        Meri ei jäätynyt koko talvena niin kovaksi että olisi vastapäiseen saareen päässyt jäitä myöten. Nythän sinne pääsee veneellä jo.

      • tulisilla kirjoitti:

        Olihan se alkukesä kylmä ja sateinen, juuri siihen aikaan kun kurjenpoikanen kuoriutuu.
        Pari viikon sisällä näkee, onko kurkipariskunta selvinnyt muuttomatkasta, aikavat olla jo aika vanhoja, yli kymmenen vuotta.
        Kaksi eri tilannetta, ne oli.
        On mulla kurjenpoikasestakin kuva, kun se oli toissa syksynä emonsa kanssa syömässä jyviä.
        Eilen rekkakuski (nainen) päivitteli, että on täällä valtavasti lunta,
        Verkot on jäänalla, oli tarkoitus käydä kokemassa, mutta tuli tuo lumenauraus.
        Ainoa surumielinen hetki keväällä on, kun nostaa talviverkot pois, kai se jotain menneestäluopumisenhaikeutta on.
        Mutta kevät tuo muurarin, Pihahellantarpeet tuossa on valmiina, kun tämä muurari sattus sille tuulelle, Sitten kesällä letunpaistoon.
        Pienet on unelmat

      • No niin aamulla herätessä vettä sataa ja kun menin kahvia keittelemään huomioni metsään: Ei lunta vaan metsä ihan vapaa.
        Kova tuuli ulkona meri möyryää kunnolla.
        No ehkä tuo sade jossain vaiheessa loppuukin jos on meteoroloogeihin uskominen...
        Lämpöasteita jokunen, mikäs tässä on ihmetellessä.

        Välillä unelmoin oikein suuria mutta kyllä kaiken niiden takana on hyvin pieniä ajatuksia.
        Saada olla terve, että itse saa päättää olemisestaan ja että elämä muuten hyvin vaikka ihan tavallisesti.

        Mainoksesta: Täällä asuu kansa joka haveilee lottovoiton jälkeen elävänsä ihan tavallista elämää D
        Ja näinhän se on monesti meidän Suomalaisten kesken että vähään ollaan tyytyväisiä kuitenkin....Ja tää ei ollut tarkoitettu yleistykseksi vaan toteamus siitä mitä näkee paljon ympärillä.

    • entinenmiäs

      Muurareista ja maalareista tiedä, mutta se tärkein asia, minkä kevät tuo mukanaan, KESÄ. Olisipa ikuinen kesä.
      Viisarit voisi heittää kokonaan romukoppaan ja elää vain auringon mukaan. Kevätflunssalta ainakin toistaiseksi vältytty. Keväällä syntynyt kyllä, liekö sillä merkitystä, mutta tähän aikaan vuodesta alkaa taas kummasti piristymään, valmistautumaan tulevaan kesään, satoi tai paistoi.

      • Kesällä on itikoita, väliin liian kuuma. Loppukesäst alkaa painostava syksynodotus.
        Keväänsurkeus on tämä roskaaminen. Teidenvarsilta ja levähdyspaikoilta paljastuu vaikka mitä.
        Kyllä suomalaiset on kaukana sivistyskansasta.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      192
      1358
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      138
      903
    3. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      85
      852
    4. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      52
      761
    5. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      758
    6. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      253
      637
    7. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      318
      612
    8. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      7
      595
    9. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      55
      589
    10. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      53
      584
    Aihe