Saanko uuden työn?

Vuosi sitten kyselin tällä palstalla, löytyisikö minulle uusi työpaikka. Sainkin paljon vastauksia, mutta mikään niistä ei ole toteutunut, eikä uutta työtä ole toistaiseksi löytynyt.

Nyt kysyisinkin uudella tarmolla näkeekö täällä kukaan löytyisikö minulle lopultakin uusi työ? Olen alkanut taas aktiivisemmin etsimään ja toivoisin todellakin että tänä keväänä tärppäisi työnhaun suhteen, pari työhaastattelua on nyt ainakin lähiviikkoina tulossa. Lupaan antaa palautetta parin viikon päästä kun selviää miten näitten kahden yrityksen kanssa käy.
258
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Hei!
mitä useamman kerran kysyy, sitä erilaisimpia vastauksia mahdollisesti saa.
sanon aluksi, että ajoista en pysty puhumaan. mahdollisuudet työmarkkinoilla eivät ole ruusuiset. varsinkin, jos keskityt tietynlaiseen työhön, silloin mahdollisuudet ovat näillä näkyvillä heikot.
rahaa tulee ja rahaa menee. näen sellaisen mahdollisuuden, että sinä liikut tuttavallisesti eri ihmisten välillä. tämä on sellainen työ, mihin saat helpoiten sopimuksen. se ei ole hullumpi, vaikka se ei ehkä tällä erää vastaa odotuksiasi. mutta tätä kautta saat ainakin pussiisi rahaa, mitä tarvitset. muuta odotellessa kannattaisi miettiä vakavasti tätäkin vaihtoehtoa.

t. Keskiyö

Äänestä
  • Kiitos Keskiyö! Sain tosiaankin töitä. En tosin vielä osaa sanoa, ovatko työt sellaisia mistä oikeasti pidän, mutta olen erittäin iloinen uudesta työstä kuitenkin.

    Meillä on ollut myös mielessä asunnon osto: isompi talo tai rakennushanke. Pystytkö näkemään tähän mitään? Asia ei ole edistynyt, koska kivaa taloa ei ole löytynyt, enkä välttämättä jaksaisi alkaa rakennuspuuhiin. Välillä vielä mietin, onko tämä suhde minulle hyvä loppuelämän suhde, tätä pohtiessa olen hieman itse jarrutellut uuden asunnon hankintaakin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


töitätöitä kirjoitti:

Vuosi sitten kyselin tällä palstalla, löytyisikö minulle uusi työpaikka. Sainkin paljon vastauksia, mutta mikään niistä ei ole toteutunut, eikä uutta työtä ole toistaiseksi löytynyt.

Nyt kysyisinkin uudella tarmolla näkeekö täällä kukaan löytyisikö minulle lopultakin uusi työ? Olen alkanut taas aktiivisemmin etsimään ja toivoisin todellakin että tänä keväänä tärppäisi työnhaun suhteen, pari työhaastattelua on nyt ainakin lähiviikkoina tulossa. Lupaan antaa palautetta parin viikon päästä kun selviää miten näitten kahden yrityksen kanssa käy.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu