Huonoa palvelua Domuksella!

Lahestakalusteet

Vuosi sitten ostimme Domus-keittiön, koska myyjän palvelu oli ammattitaitoista ja asiakkaan toiveet huomioivaa. Toimitus ja asennus menivät nappiin. Sovimme onnistuneen lopputuloksen jälkeen, että palaamme asiaan vuoden päästä, kun uusimme komerokalusteet.
Maaliskuussa tänä vuonna kävimme Domuksen Lahden myymälässä kolme kertaa, aina oli ovi lukossa. Yritimme lauantaina tai arkena, aina sama tulos. Keittiötä ostaessamme olimme tottuneet, että myymälän ovet oli aukioloaikoina auki ja saimme aina palvelua.
Sovimme rakennusmessuilla myyjän ( ei sama henkilö kuin vuosi sitten ) kanssa, että tulemme myymälään seuraavalla viikolla komero-ostoksille. Seuraavalla viikolla tullessamme myymälän ovelle, oli ensimmäisen kerran sentään vaivauduttu laittamaan lappu oveen, että myymälä suljettu, soita ...
Tässä vaiheessa katsoimme, että Domus ei meitä asiakkaita tarvitse ja kävimme ostoksilla naapuri myymälässä. Olisimme halunneet ostaa kotimaista tuotetta, mutta sitä ei meille enää haluttu myydä. Vuoden päästä uusimme kylpyhuonekalusteet, ostospaikka on vielä avoin, mutta ei ainakaan Domus.

0

82

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Maatalous- ja yritystuet pois, työeläkevaroilla valtion velka pois

        Suomi saadaan eheytettyä kädenkäänteessä, kun uskalletaan tehdä rohkeita ratkaisuja. Maatalous- ja yritystuet ovat hait
        Maailman menoa
        23
        3073
      2. Tykkäsin rakas

        Tuottaa sulle nautintoa❤️🔥olet paras ja nautin itsekkin suunnattomasti
        Suhteet
        41
        2704
      3. Mies mä oon ihan helppo

        Miehelle johon oon ihastunut. Olen harvoin ihastunut, mutta suhun olen. Ei tarvitse kuin pyytää, niin...
        Ikävä
        38
        1523
      4. Hyvää iltaa!

        Mikä on päivän viisaus?
        Ikävä
        84
        1350
      5. Olet onnellinen sinkku

        Näin se on nähtävä.
        Ikävä
        63
        1261
      6. Mies olen aika erakko nykyään

        Vanhentunutkin olen muutamana viime vuonna parikyt vuotta. Kun en ennenkään kelvannut, niin tuskin nytkään kelpaan. Lisä
        Tunteet
        41
        1016
      7. Lavroville taitaa olla jo ikkuna raollaan?

        Lavrovin syytä välttää korkeita paikkoja ja ikkunoiden läheisyyttä.Ettei vain keikahda ikkunasta pihalle.
        Maailman menoa
        126
        922
      8. Haittaako jos

        kaivattusi käy tosi usein pissalla ja/tai kakalla?
        Ikävä
        33
        839
      9. Ylen johdon hulppeat bonukset alkavat taas

        Suora kopio Iltalehdestä: "Asiasta kertoo Iltalehdelle Ylen hallituksen puheenjohtaja Matti Apunen. Mitä tulospalkkioi
        Yle
        29
        673
      10. Skenaario

        Elämä ja kuolema ovat merkillisin nyytti olevaisuutta. Mutta kun kumpaakaan ei ole, syntyy lapsuksia, joita korjaamaan
        Sinkut
        59
        621
      Aihe