Onko ketään jolla olisi samantyyppisiä oireita eli koko päänalueen puutuminen ja myös kasvot ,otsa, kulmakarvojen alue ja silmäluomi. Otsaa ja silmien ympärystössä on myös polttava kipu. Oireet alkaa hetikun herään. Polte/puutumus pahenee iltaa kohti ja polte otsassa ja silmäluomissa pahenee jos yritän suunnata katseen esim lukeakseni lehden tai mitä vain missä tarvitaan silmien kohdistusta vaativaa työtä. On todettu että mahdollisesti on luomitulehdus eli blefariitti ja puutuminen on arveltu olevan jännitys niska (tension neck) ja /tai epätyypillinen kasvokipu. Se polte ja särky otsassa ja kulmakarvojen alueella nenän yläpuolella molemminpuolin on pahinta kestää ja kun että ei voi liikutella otsaa se on niin puutunut ja kipeä. Samoten silmäluomet niitä polttelee ja näkö on "samea". On lasit mutta ei pysy lukemaan sittenkään kuin yhden sivun kunnes silmät väsyy ja polte yltyy luomissa ja otsassa siihen mittaan että on lopetettava. Ja koen että tämä silmien uupuminen jotenkin on yhteydessä pään puutumiseen. Kaikki alkoi unettomuudesta en pystynyt nukkumaan kuin 3 h/yö 3-4 kk paloin loppuun jne. nyt unilääkkeillä nukun mutta uni on "omituista" olen pirteä mutta uupunut samaan aikaan. Jos nukkuu paljon puutumus ja polte pahenee.
Päänalueen/otsan/silmäluomien puutumus ja polte
mir123
3
2516
Vastaukset
- Tuulikkiize
Äidilläni on aivan tismalleen samoja oireita. Onko sinulle löytynyt helpotusta tai diagnoosia? :(
- Anonyymi
Hei! Itsellä samankaltaisia oireita. Onko löytynyt apua?
- Anonyymi
Onko ketään jolla olisi samantyyppisiä oireita eli koko päänalueen puuttuminen
t .adonis
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen
ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?1724980Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?
SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka621585- 141583
Jos mies oikeasti haluaa sinut
Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois1211441Helena Puolakka laukoo suorat sanat Vappu Pimiän MasterChef -pestistä
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Kokenut keittiömestari ja ravintoloitsija Helena Puolakka laukoo suorat s91233Ketä ehdotatte seuraavaksi kuntanne johtohahmoksi
Ei ole teitä riitaisia kehityksen jarruja helppo yrittää kohti valoa ohjata. Siinä on teille pähkinä purtavaksi.931046Voiko ryyppäämisellä tienata elantonsa?
Lassi Kuhlman on rappiostriimaaja. Hän kuvaa omaa päihteiden käyttöään pitkissä somestriimeissä. Katsojat voivat lahjoit461010Persuille 1,8 prosenttiyksikköä laskua. Keskusta meni ohi ja Vasl hengittää niskassa
Erityisesti työväestö on hylkäämässä persut. https://yle.fi/a/74-20208249297932- 178889
Hinduille tiedoksi
USA Pressa sanoi '' kansakuntaa ei voi johtaa ilman Raamattua''. Tämä löytyy sitaateista. Raamatusta tulee kaikki julmu279757