Matti juoksi minkä ehti. Hän oli juossut jo lähes puoli tuntia, mutta takaa-ajajat olivat vieläkin perässä koirineen. Hän alkoi jo lievästi sanottuna olemaan jo kestävyytensä rajoilla ja puuskutus alkoi tuntua jo rinnassakin. Hän ylitti vaivalloisesti pienen mäennyppylän koirien haukunta takanaan, mutta hölkätessään alas töyrään toistapuolta kiskaisi keltainen vuorikonna hänet hyvin piilotettuun luolaansa.
"Oh - sanoi", Matti.
"Oletpas sinä vallan töykeä. Millä oikeudella sinä ihmisiä noin luolaasi kiskot?".
"Oman käden oikeudella, sinä tietämätön moukka!", hän vastasi.
"Mutta eihän sinulla ole käsiä", Matti tokaisi. Sinulla on vain kaksi kiimaista sarjakytkintä niiden tilalla.
"Oho, niimpäs onkin", luolan asukki huomasi. Mattia alkoi naurattamaan moinen tietämättömyys. Tyypillä on kaksi typerääkin tymperämpää vempelettä käsien tilalla, eikä ole sitä koskaan aiemmin tiedostanut.
Äkkipikainen käyttäytyminen muuttui tilanteen rauetessa hilpeäksi nauramisen rähäkäksi, eikä sille näkynyt loppua. Matti röhnötti lattialle pidellen vatsaansa ja keltainen vuorikonna hörötti vieressä polkien maata.
"Hei", Matti lopetti äkkiä. "Millekäs me edes oikein nauramme?"
"No - hiton pässi. Sille punaiselle omenapuulle joka sojottaa sun perseestäs!".
"Kappas vain - niinhän sojottaakin", Matti sanoi ja kiskaisi puun irti anaalistaan, mutta samalla sieltä tuli hänen ohutsuolensa ja keuhkonsa. "Voi venkura", Matti totesi. "Mitäs nyt teherään?".
"Norjassa on yksi kaveri joka osaa varmaan paikata tuon", Vuorikonna ehdotti.
Mattia ei kuitenkaan tämän ihme kädettömän otuksen mielipide kiinnostanut yhtään. Hän lähti pois sen suurempia välittämättä tilanteesta, mutta kuuli takaansa varsin kiihkeä kirkaisun. Vuorikonna hyppeli häntä kohti niin kimaisin silmin, että Matille tuli yhtäkkiä hirmuinen hätä. Hän yritti mennä suojaan pieneen koloon, mutta juuttui lantiostaan siihen, että jalat jäi toiselle puolelle. Vuorikonna alkoi nuoleskella niitä limaisella kielellään ja söi välipalaksi Matin armaat farkkuhousut.
Hän tunsi vuorikonnan tahmaiset huulet karvaisilla pakaroillaan.
"Oih - vähän alempaa, höntti söpöliinini", Matti vaikersi ja puski pyllyään niin, että vuorikonnan naama hukkui Matin persposkien väliin.
"Noh! Noh!", Vuorikonna ärähti ja viuhautti nahkarauoskalla Mattia selkään. "Olepas nyt kunnolla tai saat isän kädestä!"
"Oih - rankaise minua", Matti vaikersi.
Vuorikonna ei kuitenkaan antanut isän kädestä vaan latasi Matin vanhaan haulikkoonsa ja tujautti sillä lähintä sorsaa.
Matti lensi hirmuisella vauhdilla kohti sorsaa, ja löysi pian itsensä pimeästä paikasta - hetken mietittyään hän tajusi, että oli saapunut ihmeelliseen luolastoon. Siellä oli kaikenlaisia ihmeellisyyksiä ja luolaston seinämä oli varsin epävakaa. Se tärisi ja värisi, ja yhtäkkiä luolan pimeästä päästä alkoi purkautua voimakasta luolastokaasua. Hän huomasi silloin, että oli saapunut sorsan suolistoon, ja tällä sorsalla oli voimakas laktoosi-intoleranssi. Sorsa oli juuri ennen tälle paikalle saapumistaan juonut vuorikonnan hänelle tarjoamaa kiihoittavaa kevytmaitoa, ja sen mukaista oli hänen suolistonsakin toiminta.
Matti lensi valtavan paineen voimasta hirmuisella vauhdilla takaisin vuorikonnaa kohden. He törmäsivät hirmuisella voimalla, mikä aiheutti Matin uppoamisen lähes kokonaan vuorikonnan peräaukkoon niin, että hänestä jäi näkyviin vain pää ja kädet.
Vuorikonna katseli hämmästyneenä uutta lisäkettään. "Tiedätkös hei missä oltaisin varmaan tosi hyviä näin yhdessä?"
Matti pudisteli päätään hieman pökertyneenä, mutta vuorikonna oli jo menossa - triathlonia hän tarkoitti.
Vuorikonna ja Matti vipelsivät menemään pitkin mutkaisia vuoristoteitä Matin auttaessa käsillään eteenpäin.
Heidän matkansa taittui kuitenkin mukavasti. Vuorikonna nautti suunnattomasti tällaisesta matkanteosta, vaikkei Matti siitä kovin mielissänsä kuitenkaan ollut. Matti alkoi hikoilla, koska vuorikonna oli hirmuisen raskas, eikä hän enään jaksanut auttaa matkantekoa ollenkaan. Hän hikoili yhä vain enemmän ja enemmän ja hänen ihonsa alkoi sulaa. Vuorikonna säikähti tätä muodonmuutosta, jota luuli aluksi vain tavalliseksi nahanluonniksi. Mutta kun Matti alkoi muotoutua epämääräiseksi limamöllykäksi, karjaisi vuorikonna hirmuiset sanat ilmoille "Hyi sinä Plasmasoidi!". Silloin, kuin taikaiskusta tuli keiju paikalle, räväytti sauvaansa ja ruutu muuttui mustaksi ja disneyn satumainen linna näkyi lopputekstien kanssa yhtaikaa teeveeruudusta, ja Hanna ja Pekka lähtivät nukkumaan varsin virkistävän iltapiirretyn jälkeen.
"Oh - sanoi", Matti.
"Oletpas sinä vallan töykeä. Millä oikeudella sinä ihmisiä noin luolaasi kiskot?".
"Oman käden oikeudella, sinä tietämätön moukka!", hän vastasi.
"Mutta eihän sinulla ole käsiä", Matti tokaisi. Sinulla on vain kaksi kiimaista sarjakytkintä niiden tilalla.
"Oho, niimpäs onkin", luolan asukki huomasi. Mattia alkoi naurattamaan moinen tietämättömyys. Tyypillä on kaksi typerääkin tymperämpää vempelettä käsien tilalla, eikä ole sitä koskaan aiemmin tiedostanut.
Äkkipikainen käyttäytyminen muuttui tilanteen rauetessa hilpeäksi nauramisen rähäkäksi, eikä sille näkynyt loppua. Matti röhnötti lattialle pidellen vatsaansa ja keltainen vuorikonna hörötti vieressä polkien maata.
"Hei", Matti lopetti äkkiä. "Millekäs me edes oikein nauramme?"
"No - hiton pässi. Sille punaiselle omenapuulle joka sojottaa sun perseestäs!".
"Kappas vain - niinhän sojottaakin", Matti sanoi ja kiskaisi puun irti anaalistaan, mutta samalla sieltä tuli hänen ohutsuolensa ja keuhkonsa. "Voi venkura", Matti totesi. "Mitäs nyt teherään?".
"Norjassa on yksi kaveri joka osaa varmaan paikata tuon", Vuorikonna ehdotti.
Mattia ei kuitenkaan tämän ihme kädettömän otuksen mielipide kiinnostanut yhtään. Hän lähti pois sen suurempia välittämättä tilanteesta, mutta kuuli takaansa varsin kiihkeä kirkaisun. Vuorikonna hyppeli häntä kohti niin kimaisin silmin, että Matille tuli yhtäkkiä hirmuinen hätä. Hän yritti mennä suojaan pieneen koloon, mutta juuttui lantiostaan siihen, että jalat jäi toiselle puolelle. Vuorikonna alkoi nuoleskella niitä limaisella kielellään ja söi välipalaksi Matin armaat farkkuhousut.
Hän tunsi vuorikonnan tahmaiset huulet karvaisilla pakaroillaan.
"Oih - vähän alempaa, höntti söpöliinini", Matti vaikersi ja puski pyllyään niin, että vuorikonnan naama hukkui Matin persposkien väliin.
"Noh! Noh!", Vuorikonna ärähti ja viuhautti nahkarauoskalla Mattia selkään. "Olepas nyt kunnolla tai saat isän kädestä!"
"Oih - rankaise minua", Matti vaikersi.
Vuorikonna ei kuitenkaan antanut isän kädestä vaan latasi Matin vanhaan haulikkoonsa ja tujautti sillä lähintä sorsaa.
Matti lensi hirmuisella vauhdilla kohti sorsaa, ja löysi pian itsensä pimeästä paikasta - hetken mietittyään hän tajusi, että oli saapunut ihmeelliseen luolastoon. Siellä oli kaikenlaisia ihmeellisyyksiä ja luolaston seinämä oli varsin epävakaa. Se tärisi ja värisi, ja yhtäkkiä luolan pimeästä päästä alkoi purkautua voimakasta luolastokaasua. Hän huomasi silloin, että oli saapunut sorsan suolistoon, ja tällä sorsalla oli voimakas laktoosi-intoleranssi. Sorsa oli juuri ennen tälle paikalle saapumistaan juonut vuorikonnan hänelle tarjoamaa kiihoittavaa kevytmaitoa, ja sen mukaista oli hänen suolistonsakin toiminta.
Matti lensi valtavan paineen voimasta hirmuisella vauhdilla takaisin vuorikonnaa kohden. He törmäsivät hirmuisella voimalla, mikä aiheutti Matin uppoamisen lähes kokonaan vuorikonnan peräaukkoon niin, että hänestä jäi näkyviin vain pää ja kädet.
Vuorikonna katseli hämmästyneenä uutta lisäkettään. "Tiedätkös hei missä oltaisin varmaan tosi hyviä näin yhdessä?"
Matti pudisteli päätään hieman pökertyneenä, mutta vuorikonna oli jo menossa - triathlonia hän tarkoitti.
Vuorikonna ja Matti vipelsivät menemään pitkin mutkaisia vuoristoteitä Matin auttaessa käsillään eteenpäin.
Heidän matkansa taittui kuitenkin mukavasti. Vuorikonna nautti suunnattomasti tällaisesta matkanteosta, vaikkei Matti siitä kovin mielissänsä kuitenkaan ollut. Matti alkoi hikoilla, koska vuorikonna oli hirmuisen raskas, eikä hän enään jaksanut auttaa matkantekoa ollenkaan. Hän hikoili yhä vain enemmän ja enemmän ja hänen ihonsa alkoi sulaa. Vuorikonna säikähti tätä muodonmuutosta, jota luuli aluksi vain tavalliseksi nahanluonniksi. Mutta kun Matti alkoi muotoutua epämääräiseksi limamöllykäksi, karjaisi vuorikonna hirmuiset sanat ilmoille "Hyi sinä Plasmasoidi!". Silloin, kuin taikaiskusta tuli keiju paikalle, räväytti sauvaansa ja ruutu muuttui mustaksi ja disneyn satumainen linna näkyi lopputekstien kanssa yhtaikaa teeveeruudusta, ja Hanna ja Pekka lähtivät nukkumaan varsin virkistävän iltapiirretyn jälkeen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.