2009-2012 c

Hanki Lilli jo elämä.

Täälläkö vai irl.

Terve eiks Tampere oo kova mesta? Itse oo hatanpäältä mut kavereita on amurista, pispalasta, hervannasta, linnaimaalta, tesomalta ja muutama Nokialtakin!! Niitä on täälläkin paljon!!

En tiiä aloittaja sinu tilanteesta mitään, mutta omasta voin kertoa. Toivottavasti se auttais sinuaki jollain tavalla.
Elikä itse tein virheen siinä, ku en osanu sanoa/puhua asiasta, mut oikeestaa sillo en ees halunnu. Omast mielestäin vaa haukkuivat ja ottivat pöydälle menneisyyden juttuja joita häpesin suuresti. Eivätkä tajunneet että miuta sattu, ku se oli heijän mielest hauskaa tai sit puhuvat seläntakana että heikko oli. Liian usein kommentoitiin negatiivisesti miu tekemisiä. Sitte kokivat itte olevansa kiusattuja ku en halunnu heitä miu elämään.
Ongelma oli siis siinä, ku menetin luottamuksen toisiin ihmisiin ku jatkoivat saman paskan pyöritystä vuodesta toiseen enkä osannut sanoa asiasta koska olin ujo, enkä olettanut että minulla olisi ollut oikeus sanoa vastaan ku itsetunto oli romuna. Syy miksi itsetunto romahti oli kotiolot elikä en osannut antaa itselleni anteeks asioita joissa olin toiminut väärin tai joissa mie koin että miuta oli kohdeltu väärin. Eikä toisten ihmisten negatiiviset sanomiset koulussa auttaneet asiaan vaan pahensivat tätä romuttumista. Pahin asia oli se, kun en osannut puhua asiasta enkä vieläkään osaa. Mutta edistysaskel on se että opettelen.
Muistutus itselleni: en ole aina syyllinen. Minun ei aina tarvitse kuunnella muita, he eivät ole sen oikeammassa eivätkä sen väärässä kuin minä. Minun ei tarvitse elää alituisessa pelossa. Minulle ei saa tehdä pahaa. Minä saan olla rohkea. Minulla ei ole tarvetta luokata muita, se ei hyödytä minua. Asiat voi selvittää ilman väkivaltaa. Minä tarvitse muita ihmisiä ympärilleni mutta se ei ole väärin jos joskus tarvitsen. Minun ei tarvitse osata kaikkea kerralla mutta jos tarvitsee niin saan osata kaikkea kerralla. Muut ihmiset eivät automaattisesti ajattele minusta pahaa. Kelpaan tällaisena kuin olen. Saan tykätä elämästä vaikka jossain muualla maailmassa tapahtuisi pahaa. Minä saan elää itseäni varten. Minä saan antaa itselleni anteeksi. Minulla on oikeus olla niinkuin muilla. Minun tulee kohdella muita ihmisiä kunnioittavasti. Saan tykätä asioista. Saan puolustaa itseäni. En saa kohdella muita ihmisiä kaltoin.

Minuakin kiusattiin yläasteella koska olin ujo ja arka. Kovuutta vaadittiin kaikilta silloin ja minä olin erilainen. Minun luonnettani ei kukaan osannut arvostaa. Ajauduin myös parisuhteeseen jossa olin "kiusattu". Muistutti hyvin paljon kuolukiusaamisen erimuotoja se suhteessa tapahtunut kiusaaminen.

Minua on siis rääkätty lähes sekoamiseen asti, mutta minä en silti alennu alkaan nettikiusaamiseen mitä ilmeisesti tämä ap. tekee. Puolustaudun jos sellasta tapahtuu mutta en ala systemaattisesti vainoamaan netissä jotain ihmistä/ihmisiä.

Kiusaaminen on ikävää mutta ainoa asia mikä minut on pitänyt kasassa on ajatus että minä olen parempi kuin ne koska en alennu samalle tasolle. Jos alentuisin en voisi enää kritisoida sillä peilistä katsoisi yksi heidän kaltainen. Haluan että minulta ei viedä ihan kaikkea herkkyyttä ja erilaisuutta mitä minussa on vaikka sellainen ihmisrääkkäys tekeekin kohteesta kovemman koska on pakko.

Itse olen yrittänyt vain oppia tunnistaan millaisia ihmisiä suljen pois elämästäni ja millaisia päästän sisälle elämääni. Jos välttämättä ei ole pakko niin en sellaisten ihmisten läheisyydessä ole. Olen myös yrittänyt oppia kokemuksistani sen että osaan puolustautua paremmin. Kiusatut yleensä ovat alistuvaisempia luonteita. He alistuvat kohtaloonsa olla kiusattuja eikä uskalla lähteä puolustautumaan.

Menneisyydess ei kannata elää ja kantaa koston halua mielessään vaan ottaa opiksi jotta seuraavalla kerralla kun joku yrittää kiusata osaat puolustautua heti.