Vuotava hemmetin akvaario

Karmaiskeetakaisin

Voi hohhoijaa! Tiedän, että näitä vuotavaa akvaariota koskevia keskusteluja tulee aika ajoin, mutta nyt on vaan pakko itsekin avautua!

Ehkä noin kuukausi sitten hankittiin meille vihdoin ja viimein pieni, 60l akvaario. Kaikki mennyt tähän saakka hienosti. Asukkaat on kotiutuneet, ei leväongelmia, kasvit kukoistaa... Aikaa ja rahaa olen käyttänyt tosin myös aika paljon. Olen ihan typeryyksissäni jopa mennyt muille kehumaan, miten kivasti olen onnistunut. Se oli selkeästi virhe! Eilen huomasin, että akvaarion alareunassa, lähes ympäri koko akvan, on kosteutta. Ei mitään loroloro vuotoa, mutta pientä tihkutusta vallan varmasti. Järjetön paniikki iski tietysti ensiksi: pyyhin reunan kuivaksi, vedin henkeä ja päätin odottaa seuraavaan päivään, josko vain kuvittelin vuodon.

No eipä mitä! Kosteus on palannut akvaarion reunoille ja harmitus on hirveä! Luin jo ohjeita uuden silikonin laittoon enkä voi uskoa, että joudun sellaiseen hommaan! MINÄ!? En minä osaa!! Enkä tietysti omista yhtään 10l isompaa ämpäriäkään, johon kalat laittaa evakkoon. Saati että sitten löytäisin, ainakaan helposti, oikean silikonin! Voi luoja sentään!

Ihan uskomatonta ja epistä ja nyyhkistä! Ja parasta on, etten nyt ainakaan tänään tai huomenna pysty tekemään asialle mitään! Kohta varmaan uiskennellaan täällä kalojen vedessä itekin...

Semmosta. Huoh... Jos jollain on antaa hyviä vinkkejä tähän tilanteeseen, vertaistukea tai ihan mitä vaan, niin otetaan vastaan!

5

131

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • jsdfjsdfjis

      Noin pientä 60l akvaariota ei kannata käytettynä ostaa ellei saa todella uuden veroista. Eikä tuon kokoiseen kannata silikoneja vaihtaa jos epäilee omia taitoja. Uuden 60l akvaarion saa 40€. Silikonit maksaa jo melkein tuon verran. Haet 40€ uuden akvaarion ja siirrät kaiken vanhasta akvaariosta siihen.
      http://www.akvaariokauppa.fi/new/product_details.php?p=972

      • monniska

        Kannatetaan!
        Kaikki vaan uuteen akvaan, suosittelen myös tetran safe starttia käyttämään alkuun.
        Täälläkin on kerran akva hajonnut. Otan osaa ja tiedän keljutuksen tunteen...


    • uhuhuhu

      Karmaiskeetakaisin miltäs se kuullostaisi jos hakisit muutamalla kympillä uuden akvaarion ja unohtaisit silikonien vaihdon?

    • Karmaiskeetakaisin

      Kiitos vastauksista! Kyseessähän siis ON uusi akvaario, tai melko uusi. En ole käytettynä osatanut sitä.

      Mutta ongelma siis ratkesi jotenkin maagisesti itsestään! En tosiaan olis sille mitään ehtinytkään heti tehdä, joten ajattelin, että saa nyt olla jonkun aikaa, kun ei enempää vuotele. Siinä sitten muutaman päivän ajan tihkui vettä sieltä alasaumoista tai jostain, ja nyt se on totaalisesti loppunut! Toivottavasti ei alakaan uudestaan! Nyt vaan akvan vesi on yhtä äkkiä muuttunut rusehtavaksi... mutta se on sitten toinen ongelma..

      Kiitoksia kaikille ja iloa harrastuksen parissa :)!

    • Vrhrhegdhd

      Vie akvaario sinne mistä ostit sen. Uudella akvaariolla on takuu ei niihin tarvitse itse silikoneja vaihtaa jos vuotavat.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      172
      1147
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      132
      857
    3. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      84
      793
    4. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      738
    5. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      37
      551
    6. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      55
      549
    7. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      296
      538
    8. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      216
      500
    9. Pakkomielle

      Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs
      Ikävä
      45
      492
    10. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      49
      487
    Aihe