Minulla todettiin muutama vuosi sitten allergia... Olen allerginen kaikelle mikä painaa, raapaisee, hankaa tai kutittaa. Ruoka-aineallergioita ei ole. Jos vaikka hieraisen silmiäni, punaiset alueet yltävät kulmakarvoista poskipäihin. Punaiset läikät kuumottavat ja kutiavat uskomattoman voimallisesti. Joskus kun kutina iskee selkään, en voi muuta kuin hiulata itseäni vaikka ovenkarmia vasten (silloin tuntuvat kaikki keinot olevan sallittuja). Raapima/hankauskohtiin tulee vaaleat kohoumat punaisessa ympäristössä. Olen kokeillut Alzyria ja Loratadinia, heikoin tuloksin. Ja jälkimmäinen kuivattaa suun. Varsinkin hieman väsyneenä naama ja silmät ovat kuin viikon itkeneellä. Mikä neuvoksi, tämä poraa kypärään...
kaiken materiaalin allergia :(
2
846
Vastaukset
- myös
Olisikohan kyse jonkun muun "taudin" oireesta?Tutkituta itsesi kiireestä kantapäähän, jotta mahdollinen vaiva löytyisi, mikä tuota yliherkkyyttä aiheuttaa. Jatkuva, lieväkin, tulehdus tai turvotustila jossain sinussa, vaikka varpaassa, aiheuttaa lopulta ihon yliherkkyyttä. Kun varsinainen vaiva, on hoidettu, ihokin lakkaa reagoimasta yliherkästi.
Älä luovuta, vaan etsi, etsi, ja vielä kerran etsi ja vaadi lääkäriäkin etsimään syytä vaivaasi.- eikkun
oon myös allerginen jos sun vaikka mille. Oloni kuitenkin parani kun jätin pois punaisen lihan (nauta possu), maidon, valkoiset jauhot (leivonnaiset pastat jne)kaikki mihin on lisätty sokeria (esim maust.jogurtit) ulkolaiset kasvikset, perunat, lisä-aineelliset valmisruuat. Käytän vain kotimaisia kasviksia, maustamatonta jogurttia, rahkaa, marjoja, hedelmiä, papuja, oloni on hyvä ja kutinaa ei ole kuin satunnaisesti. Sormieni iho ja jalat ovat jo hyvät, ei mitään enää. Kuiva olen kuin korppu, pitää lisätä juotavaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Orpo räyhää: kansan on muututtava
Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san1292185- 581275
Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas1621167Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana
Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta3661127Sijaiskasteet kuolleitten puolesta
Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j3731049Martina ja jalkapalloilija2
Seiska: Martina iski nuoren jalkapalloilijan vuosia sitten. Könysikö milf teinin kanssa?1871038Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion
Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu122988- 94979
Oikea kaste on syntisten kaste
Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka58975Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta153972