Oli eilen ilo katsella, kun EU:n johtavan maan liittokansleri Angela Merkel teki virallisen vierailun Suomeen. On erinomainen asia, että Saksa haluaa osoittaa tukeaan Suomelle. Tämä on elintärkeätä tilanteessa, jossa vaarallinen Venäjä uhittelee.
Hienoa oli myös katsella, kuinka loistavasti pääministeri Stubb ja tasavallan presidentti Niinistö hoitivat isännöintiä. Sekä Niinistö että Stubb pystyvät kommunikoimaan sujuvasti Merkelin kanssa.
Kauhulla ajattelen kielitaidotonta ja tumpeloa Juha Sipilää. Sipilä olisi tuossa tilanteessa vain naureskellut hermostuneena tukka sekaisin. Olisi ehkä yrittänyt solkata jotain englanniksi tyyliin. "Juu, mii, kou mäi ryym", kuten taannoinen Kepun kansanedustaja Timo Järvilahti solkkasi EU-parlamentissa saksalaiselle EU-parlamenttiedustajanaiselle.
Juha Sipilä ei pärjää kansleri Merkelin kanssa
32
<50
Vastaukset
- NäinToimitaanJatkossa
Kieltämättä - kummatkin, mutta varsinkin Stubb, olisi parempi ja pätevämpi tulkkina - kannatan sitä ehdottomasti !
- kiittikö
Suomen sikasuuresta pankkituesta Saksan pankeille?
- NäinToimitaanTaasJatkoss
Aina kun isotpojat pelaa, pikkupojat, ne perässäkulkijat maksavat viulut. Mutta pääsevät niihin pöytiin jossa päätökset tehdään - siivoamaan jäljet.
- Päällikköjohtoa
Ammut puskista HV:ni kun vituttaa. Sipilä pärjää aitona ihmisenä kaikkien kanssa, kuten minäkin.
Sinulla lienee siinä suuria vaikeuksia?- Pääkaapeli
Vaikea sanoa, kun tuosta kommentistasi ei oikein ymmärrä HV;kaan.
Kaikkien kanssa tokin toimeen tullaan, juuri niin kuin sinäkin, selvästikin hyvinkin sovinnollisena ja asiallisena ihmisenä. - Huvittunut
Ossiko se siellä ruikkii puskasta? Mahtaa olla kova paikka, kun messiaasi Juha Sipilä on osoittaunut täydeksi tampioksi.
:) :) :)
- StÄäliö
Stubb ainoana osaa nuoleskella kaikki unohtaen Suomen edun.
Suomalainen rallienglanti on parasta. Kyllä siitä jokainen saa selvän. Sipilän enkulla on tultu miljonääriksi, joten se siitä kielitaidottomuudesta....
Aika huolellisesti tuo Alexanderikin puhui saksaa. Hyvin saa selvän mutta on kankeaa. Enkku sujuu jo paremmin ja ranska.- 3_5
"Sipilän enkulla on tultu miljonääriksi"
Voi mikä emävale!
Sipilän firman pätevä ja kielitaitoinen henkilökunta on tehnyt hänestä miljonäärin!
Mutta jossakin vaiheessa omat ja muiden taidot sekouittuvat ja aletaan luulemaan itsestään liikoja ja että ollaan korvaamaton resurssi firmalle....
- Hohohohoo
Oli eilen ilo katsella, kun stuppi perse pitkällä kuin taitettu linkkuveitsi pusutteli Merkkeliä. Imelältä maistui!
- asiantuntija_nro_1
Samaa katselin minäkin. Siinä kanaemo kukopoikineen hieroivat nokkaansa "ystävyyden merkkeliksi". Tosi hupaisaa.
Tämä olikin jo toinen kerta, kun kokkelipojat roijasivat "euroopasta" eu-veljiään vaalihevosiksi loskaiseen Suomeen. kataiaisen poika hankki jonkun juckerin, jota se meni tapaamana kolmen sepän patsaalle !!!! ja nyt tämä merkkelin vitsivierailu.
YLEssä sitten naistoimittaja väen väkisin yritti studiovierasasiantuntijlta tivata, että eikö olekin suuri merkitys tälläisella vieraalla. - Mutta kun se vieras sanoikin, että
NYT EI OLE KANAINVÄLISYYDELLÄ NIIN VÄLIA, VAAN OMAN MAAN ASIOILLA !!
No, eipä toimitijanaikkonen uskonut, vaan tivasipa vielä toisen kerran, ja saikin vähän napakamman vatauksen: suomalaisille on tärkeää TALOUS, TURVALLISUUS ja TYÖLLISYYS. Ei muuta. Merkell sulan saa vain ainoastaan stubido, ei muut, ei edes kokoomus.
- Onko_Merkkeli
niin perkeleen kova painimaan notta ei Sipilä pärjää??
Voi kutun perse, on se emäntä!?! - Politiikan_tutkija
Juha Sipilän ainoa ongelma ei ole heikko kielitaito. Sipilän suurempi ongelma on heikko asiaosaaminen. Sipilä ei tunnetusti hallitse isoja lukuja ja hänellä ei ole osaamista myöskään kansainvälisissä asioissa tai sisäpolitiikassa.
- Ohkuname
Stubbilla taas asiat hallussa? Hyvä kielitaito - ylimielisyys.
Stubbin asiaosaamisesta paha sanoa mitään, ei ole sellaista tullut eteen että Stubb olisi jostain asiasta sanonut jotain - ylimielisesti numeroinut tyhjänpäiväisyyksiä toistoina.
Stubbin numerohallinastakaan ei ole näyttöjä, kuin 1. 2. ja kohta 3.
Stubbin osaaminen kansainvälisissä asioissa 1. 2. ja kohta 3. kielitaito etu, mutta ei korvaa tietotaitoa.
Stubbin osaaminen sisäpolitiikassa 1.2. ja kohta 3. sellaista ei ole, on kuin norsu lasikaupassa.
Siis tuolta pohjalta, Sipilästä tulisi vähintäänkin yhtä hyvä pääministeri kuin Stubb on ollut, mutta vähemmän ylimielinen, tietysti kileitaito on heikompi, mutta helevetti, palskataan hänelle oma tulkki, ja säästöt Stubbiin siltikin miljardiluokkaa.
- Bisneskumppani
Olen nähnyt ja kuullut Sipilän puhuvan englantia. Ei siinä ihan oikeasti ole päätä eikä häntää. Juha Sipilä ei ilman tulkkia pärjää.
- AhtiPekkala
Juha Sipilä on täysin kädetön kansainvalisissä yhteyksissä. Hän ei osaa käyttäytyä ja hän ei osaa vieraita kieliä. Siinä todellinen "Kepun Messias".
- SelfPolvihousu
Sipilästä saadaan johtaja narsistisen pellen Stubbin tilalle. Ei auta vaikka kuinka monella kielellä nuolee Merkelin pyllyä, kun Stuubbilta puuttuu kokonaan johtajan taidot.
- UntoVirtanen
Sipilä on samanlainen sönkkö kuin Vanhanenkin.
- 6_9
Onhan se aika limaista ja lieroa Sipilältä myydä kuolleen poikansa muisto vaalikampanjan hyväksi!
- 6_14
Sipilä on saavuttanut mustan vyön limanuljaskuudessa kun tuon teki!
On kieltämättä vaikea kuvitella, että Juha Sipilä edes yrittäisi antaa poskipusuja Angela Merkelille, kuten kosmopoliitti Alexander Stubb. Eipä toisaalta tarvitse sitten hävetäkään, eikä vertailla neuvostojohtajien ja saksalaisen Honeckerin kohtaamisia. Kyllä lujan kädenpuristuksen on riitettävä saksalaistenkin kanssa.
- 17_3
Sipilä matkustaa ensitöikseen Moskovaan pussaamaan Putinia!
17_3 kirjoitti:
Sipilä matkustaa ensitöikseen Moskovaan pussaamaan Putinia!
En usko tuohonkaan, sillä Juha Sipilä ei tosiaankaan ole kosmopoliitti.
Käyköön Alexander Stubb pussaamassa Venäjän kosmopoliitteja ja kosmonautteja ihan yksinään.- 515
No ei varmaan Sipilä suutelisi Angelaa poskelle ja taitaa Angelakin olla
tyytyväinen sillä tuskin hänkään on niin ihastunut tuohon tapaan.
Suomalaisilla on omat tapansa ja paljon paremmalta näyttää reilu
kätteleminen. 515 kirjoitti:
No ei varmaan Sipilä suutelisi Angelaa poskelle ja taitaa Angelakin olla
tyytyväinen sillä tuskin hänkään on niin ihastunut tuohon tapaan.
Suomalaisilla on omat tapansa ja paljon paremmalta näyttää reilu
kätteleminen.Esimerkiksi monella naisurheilijalla Suomessa järjestettyjen kisojen palkintopallilla on selvästi hämmentynyt olo, kun täkäläinen palkintojen tai kukkien jakaja tehtävänsä päätteeksi yrittää vielä onnitella kömpelöillä poskipusuilla. Urheilija oli tietenkin lukenut jo ennen matkaansa, etteivät poskipusut kuulu suomalaiseen käytösetikettiin. Eivätkä ne muuten kuulu käytösetikettiin useimmissa muissakaan maailman maissa, ei edes kaikissa Euroopan maissa. Islamilaisissa maissa ne saatetaan kokea jopa röyhkeänä loukkauksena. Mutta eihän suomalaisilla kosmopoliittisilla apinoilla ole näistä asioista tarkempaa tietoa.
- kirja_vaikka_saksaksi
Kylä Pate on suvereeni.
- dfhsdfh
Stubukka oli aivan liian tuttavallinen Merkeliä kohtaan, saksalaisella teitittelykultturilla mitattuna.
- Päällikköjohtoa
Puhut vähän, mutta tiukkaa asiaa. Ei saksalainen tosiaankaan halua, että heti tullaan iholle.
Stubb'n heikko eri kulttuurien tuntemus näkyi, taas. - SuperJohtaja
Pääministeri Stubb hallitsee kyllä kansainväliset asiat ja kulttuurin toisin kuin sinä.
Sinun kannattaisi kokemattomana ja järjeltäkin vähäisenä ottaa opiksi todellisten kosmopoliittien toiminnasta.
Ota myös huomioon, että Angela Merkel ja Alexander Stubb ovat vanhoja ystäviä ja myös sinutteluväleissä. Tälle tasolle ei heikkolahjainen Juha Sipilä pääse koskaan. Eihän Sipilä osaa edes englantia saksasta puhumattakaan.
- seich
kaikkein pellein avuton pääministeri matti jurpo vanhanen, ensimmäinen suomen pääministeri,joka pohjoismaiden neuvostossa esiintyy typeränä paskassa kuulokkeet korvalla,koska tyhmäpaskan äly ei riitä edes alkeelliseen ruotsiin.
- merkelhomoista
Merkel sanoi Stubbille, että mitä ihemettä sää oikeen meinaat, homoille avioliitto? Etkä Aleksi raukka oo biologiaa lukenut yhtään? Häh? Meillä Saksassa laitettasi tollaaset miehet peruskoulun 1 luokalle! Häh. Voi Aleksi parka, etkö sää käsitä?? Kaks miestä.... Kaikkea sitä kuuleekin, kun tarpeeks kauas menee (Jumalan selän taaks....)
- merkeljapäivi
Merkel ja Päivi ovat sisarpuolueitten pj:t! Hienoja naisia molemmat!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miikka Pentikäinen, 28, on kuollut
– Classicin liigaottelu siirtyi Lahtelaisen LASBin ja Classicin oli määrä kohdata keskiviikkona. https://www.aamulehti27735057Täytyy sanoa että on tämä aika mielenkiintoinen tilanne..
Ihan en osaa vielä yhdistellä palasia, toisaalta tarvitseeko edes. Et vaan taida pystyä kokonaan päästämään irti, ja jos294524Särkynyt sydän
Teit sitten selväksi ettet ole kiinnostunut. Kiitos siitä! Nyt on turha enää yrittää mitään, lähestyä tai edes jutella s864494Tiedättekö naiset, että miehelle kannattaa antaa vasta...
Kun hän on jo kiintynyt teihin. Naisilla erittyy oksitosiinia sek.sin yhteydessä, mikä saa meidät rakastumaan heihin mel2583872Queen of Fucking Everything jakaa mielipiteitä - Mitä tykkäät sarjasta, kolahtiko?
Tiina Lymin käsikirjoittama ja ohjaama tv-sarja on varmasti yksi tämän vuoden puhutuimmista. Mitä tykkäät mustaa huumori1003180Jos haluat tietää miksi tykkään sinusta
Niin siksi, koska sinusta huokuu sellaista lempeyttä ja seesteisyyttä ja olet lisäksi komea ilmestys. Jotenkin olet myös192639Oho! Dannyn, 82, seuralainen Helmi Loukasmäki, 23, paljastavissa kuvissa - Yksi sana kertoo kaiken!
Mediassa on kerrottu, että Danny ja Helmi ovat muuttaneet uuteen kotiin Raumalle. Nyt Loukasmäki on jakanut omalla Insta572485En suuttunut missään vaiheessa
Oon vaan herkkä ja tuskastunut. Mies se ei ole henkilökohtaista sinulle. Ei mitenkään päin. Sinä herkkänä vaan satut näk122024Paskakaivo Kuhmo
Moniko teki uuden saostuskaivon, joka erittelee paskan ja nesteet imeytyskenttineen maassa taloissa. Kaikkien talojen pi451688Trump on jo ihan seonnut...
Nato maa uhkailee toista Natomaata....Amerikan tuho näyttää toteutuvan Trumpin kaudella 100 varmasti.3991594