Pettäjien nautinnot

Yöleski

Oli syksyinen lauantai-ilta ja ajattelin käydä tutulla tanssipaikalla hieman katselemassa menoja. Vaimoni oli aiemmin lähtenyt työporukan kanssa virkistysmatkalle kylpylään, jossa he viipyisivät yön yli. Olin siis yöleskenä. Olin ottanut jo saunaoluet, joten soitin eräälle tutulle kaverille, olisiko heillä vaimonsa kanssa suunnitelmissa lähteä tansseihin. Hän oli vaimonsa kanssa tullut mökilleen viikonlopuksi. Kuulin kaverin äänestä, että ainakaan hänestä ei olisi kuskiksi, tuskin tanssimaankaan. - Ootash hhieman, annan tämän luurin emännälle, hän sammalsi. Vaimo tulikin puhelimeen. - Terve, tuosta Jussista ei tainnut olla apua. - Eipä niin. Olen yksin tämän viikonlopun ja ajattelin lähteä käymään tanssimassa. Lähtisitkö mulle kuskiksi, tai jos sinulla on muita suunnitelmia, tiedätkö muita vaihtoehtoja ? Oli hetken hiljaista. Sitten naapurin vaimo, Tarja, vastasi ikäänkuin kuiskaten: -Jussi on liki sammuksissa. Sopiiko, että haen sinut tänne, niin suunnitellaan lisää.
- Sopii mainiosti, vaikka heti.
-Hyvä. Haen sinut vartin päästä, kuului Tarjan ääni puhelimesta ikään kuin ilahtuneelta. Olimme tanssineet Tarjan kanssa usein aiemminkin. Joskus tungoksessa tosi lähekkäin ja käteni ovat hakeutuneet joskus hänen pakaroilleen ilman, että se olisi ollut Tarjasta vastenmielistä. Hän puolestaan on usein painanut lantionsa tiiviisti lantiotani vasten. Sen pitemmälle emme ympäristön vuoksi kuitenkaan koskaan menneet.
Auto kaartoi pihaan jo kymmenen minuutin kuluttua. Menin hänen autolleen, mutta Tarja nousikin autosta ja huomasin hänen pukeutuneen lyhyeen hameeseen ja puseroon, joka teki oikeutta hänen muodoilleen. - Oletko jo menossa lavalle? kysyin, antaen katseeni kohdistua hänen vartaloon.
-En vielä, mutta Jussi jäi kuorsaamaan mökille, joten päätin pukea mukavaa ylle. Voinko tulla juttelemaan teille?
- Tottakai. Halasimme tervehdykseksi ja kävelimme kädet toistemme vartalolla sisälle.
Sisällä Tarja kääntyi minua vasten ja suuteli lämpimin huulin suoraan suulle. Vastasin suudelmaan samalla hyväillen hänen selkänsä kaarta ja pakaroita.
- Tuo tuntuu niin hyvältä ja tutulta viime tansseista, sanoi Tarja hymyillen. Menimme olohuoneeseen, jossa minulla oli puolikas olutlasi pöydällä. Otin lasista lyhyen huikan. Tarja asettui puolimakaavaan asentoon sohvatyynyjä vasten. -Oletko valmis pettämään vaimoasi minun kanssani? hän kysyi. - Olen ajatellut sinua usein meidän tanssiemme jälkeen. Ne ajatukset olisivat saaneet vaimoni mustasukkaiseksi. Olen siis erittäin valmis, vastasin.
Silloin Tarja nosti toisen jalkansa sohvalle. Tunsin paineen lantiossani. Hänellä ei ollut hameen alla pikkuhousuja ollenkaan. Tarja levitti jalkansa ja paljaaksi ajeltu pillu levittäytyi kosteana käyttööni. Kullini jäykistyi farkkujeni lahkeessa niin, että Tarja ei voinut olla näkemättä sitä. Hän kohottautui sohvalta ja avasi housuni ja laski housuni. Jäykkä kyrpä ponnahti vapaaksi ja sojotti terska kiiltävänä valmiina toimintaan. - Oho, pääsi Tarjalta ja hän kietoi sormet kyrvän ympärille. - Voi, miten paksu ja pitkä. Tulee tiukka paikka, hän kuiskasi samalla siveli huulillaan terskan sileää pintaa. hän liikutti sormiaan pitkin vartta. - Odota, haluan säästää eka lastin sinun sisääsi, kuiskasin käheästi. Tarja kohottautui sohvalta. Nosti hamettaan ja ohjasi kovan kyrpäni jalkoväliinsä. Riisuin hänen puseronsa. Hänellä ei ollut rintsikoita, joten hänen isot rintansa pääsivät vapauteen. Tarja riisui paitani ja samalla tunsin kuinka hän kohttautui varpailleen levittäen jalkojaan koettaen saada kyrpäni suuren terskan sopimaan tiukkaan pilluunsa. -Oota hieman. Mennään makuuhuoneeseen. Haluan nuolla sinua,
Laitoin kylpypyyhkeeni sängylle ja Tarja asettui selälleen levittäen säärensä. Asetuin hänen päälleen ja suutelin huulia, kaulaa, rintoja, vatsaa, Nipistin häpykukkulaa kevyesti hampailla. Tarja huokaili kevyesti. Työnsin kieleni kevyesti klotoriksen päälle ja aloin liikutella. Tarja alkoi vavista ja työnsi lantiota ylös pyyhkeeltä. Siirsin etusormeni klitorikselle ja työnsin kieleni syvemmälle hänen kosteaan pilluunsa. Silloin Tarja laukesi huutaen ja lantio vavisten. Kohottauduin ja asetuin varovasti Tarjan päälle. Hän tarttui lämpimin sormin kyrpääni ja ohjasi sen kosteaan vakoonsa. Työnsin varovasti ja tunsin tiukkaa, kosteaa puristusta. Palautin hieman ja aloitin uuden työnnön. Tarjan reidet avautuivat äärimmilleen ja antoivat minulle tilaa työntyä yhä syvemmälle. Tarja valitti hiljaa ja imi kaulaani kevyesti. -Ihanaa, ihanaa, ihanaaaa, laukean kohta uudestaan, hän kuiskaili ja lisäsi: -Laukea minuun rajusti. Tihensin tahtia ja nautinto oli suunnaton. Tartuin Tarjan pakaroihin ja työnsin koko kyrpäni varren hänen tiukkaan pilluunsa ja laukesin hänen sisäänsä. Vedin kyrpääni hitaasti ulospäin ja survaisin sen uudelleen pohjaan saakka. Tarja voihki hiljaa.
- Tunsin, miten paljon sinulta tuli, hän kuiskasi. - Pidä se minussa, ettei valu heti petille, Tarja jatkoi. Suutelimme hellästi hikiset vartalot toisissamme kiinni. (jatkuu)

1

3705

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kyrpäniterska

      Silloin Tarja nosti isot jalkansa sohvalle. Hänellä ei ollut rintoja ollenkaan. Jussi imi kyrpäni varren sisäänsä rajusti huutaen. Työnsin kieleni hitaasti ulospäin ja aloin liikutella häpykukkulaa hampailla rajusti. Tarjalta ponnahti kyrpä suoraan minua suulle. Oho, Tarjalta pääsi paksu ja pitkä sängylle ja hän valitti vatsaa. Työnsin lastin naapurin pihaan. Tartuin hampailla rajusti kyrpääni. Tarja jäykistyi ja ponnahti pitkä pillu vavisten mökilleen. Olin siis kyrpä ja liki sammuksissa. Olen siis erittäin kyrpä. Työnsin, Vedin ja aloitin uuden työnnön. Siirsin kyrpäni suuren terskan ja survaisin etusormeni vaimoni puhelimeen. Haluan nuolla koko kyrpäni varren kohta uudestaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. SDP palauttaa Suomen kansalle kulta-ajat

      Hyvinvointivalto on pääosin SDP:n ja osin myös Maalaisliiton rakentama. Hyvinvointivaltion ylläpito edellyttää oikeude
      Maailman menoa
      233
      15161
    2. Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %

      Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy
      Maailman menoa
      124
      10127
    3. Älkää vassarit kuvitelko, että Marinin kulta-ajat palaavat

      Vaikka demarit voittaisivat seuraavat vaalit, se ei palauta Marinin taskut-täyteen-kelasta-aikaa takaisin, ei voi eikä h
      Maailman menoa
      108
      9361
    4. Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta

      Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump
      Maailman menoa
      23
      7089
    5. 182
      6527
    6. Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija

      https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua
      Maailman menoa
      173
      6207
    7. Ohhoh. Kokoomusvirkamiehen mukaan Suomessa ei ole työttömyyskriisiä

      Kun kokoomuksen johtama hallitus epäonnistuu täydellisesti talouspolitiikassaan, niin aikaisemmin erittäin pahaksi määri
      Maailman menoa
      33
      5612
    8. Polttomoottoriauto tulessa parkkihallissa Tampereella

      Pystyy näkemättä jo sanomaan, koska sähköautoissa ei ole palavia nesteitä lainkaan. Ihme ettei polttomoottoriautoja ole
      Maailman menoa
      46
      4786
    9. IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!

      "Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti
      Maailman menoa
      145
      1680
    10. Jos mä joisin

      Itteni känniin nyt, voi olla että mä tunnustaisin sulle kuinka ihastunut oon ollu suhun viimeiset 2 vuotta. Eikä mua pys
      Ikävä
      25
      1546
    Aihe