Missä menee alkoholismin raja?

Olen tässä 30v. ikäisenä havahtunut pohtimaan asioita....

Olen teinistä saakka ollut kiinnostunut alkoholista. Silloin harvemmin (silti useammin kuin perusteini), parikymppisenä join jo joka viikonloppu ja viitisen vuotta meni niin, että kävin baarissa oikeasti vähintään kerran viikossa, joskus jopa kolmesti viikossa.. En tainnut kuitenkaan juoda kerralla niin paljoa, että elämäni olisi jotenkin siitä häiriintynyt, vaan rahani riittivät juuri elämiseen (olin opiskelija ja työtönkin jossain välissä).

Sitten tuli paussi ja join "vain" kerran viikossa (n. 6 kerrallaan) harvoin kävin edes baarissa saakka. Kunnes lähti taas mopo käsistä ja nyt siis olen muutamia vuosia elänyt niin, että juon sen pari iltaa viikossa ja juoppotouhu on mennyt sellaiseksi, että saatan olla ympäripäissään ja kaatuilla ym. mitä en täysi-ikäisenä ole koskaan aiemmin tehnyt! Itseäni huolettaa tämä muutos ja juon joskus ihan vain siitä juomisen ilosta, baarissa katson kelloa ja tilaan loppuun saakka vaikka olisi riittänyt jo pari aiemmin, ennen join välillä vettä ym.

Nyt alkaa kyllästyttää tämä touhu.. Yllättäen tuttavapiiriini kuuluu sellaisiakin ihmisiä, jotka juovat joka viikonloppu... Silti pystyn helposti kieltäytymään, jos oikeasti on sellainen olo ettei nyt kiinnosta.
Pidettiin tipaton tammikuu ja se oli helppoa ja lohduttava muutos siihen pelkkään tapaan lähteä viikonloppuna baariin kuin ei muutakaan voisi olla. Viihdyin ja oli mukavaa viettää koti-iltaa selvinpäin lauantaina. Mukava muutos, mutta silti oli niin mukavaa kun tuli ensimmäiset juhlat tipattoman jälkeen ja yllättäen on taas ollut vähän sellaista, että ostetaan sitä juomista ihan varaltakin, kun tuo kello alkaa olla yhdeksän ja näin ollen vähintään muutamia tulee juotua viikonloppuna.

No sitten mieheni.... Hän ei pysty juomaan miten sattuu, koska liiasta tapahtuu jonkinlainen persoonallisuuden muutos; hän muuttuu mukavasta hassuttelijasta täydeksi kusipääksi. Olemme sopineet minkä verran hän voi juoda, mutta usein illat menevät pilalle, kun hän avaa ensimmäisen jo viideltä ja sitten myöhemmin rajan tultua vastaan alkaa se marina siitä, kun ei huvita katsoa kuivin suin kun muut juovat ja alkaa laskuhumala ym. Vieläkin silloin tällöin myös tapahtuu se rajojen ylitys ja kaikenlaista ikävää sen vuoksi. Rajojen ylittymiseen on ollut erinäisiä "syitä", joita en tietenkään ole purematta niellyt. Itse voin juoda suuriakin määriä ilman sekoilua ja muistia en ole kai koskaan menettänyt kunnolla.

No tuon kännäämisen lisäksi mieheni tissuttelee iltaisin/päivisin/aamuisin jos esim. viikonlopulta on jäänyt yli. Joskus ehdottaa että käytäiskö hakemassa muutamat. Hänelle on ok juoda muutama (itselleni 1 on sellainen, minkä voi juoda eikä sillä ole merkitystä, mutta useampi on jo tissuttelua) ja onhan se terveellisempääkin kuin kerralla juoda paljon, MUTTA muutama iltaisin voi hänelle olla 3.. Kerran haki muutaman oluen alkosta (tuli kotiin mukanaan 6 olutta) ja kerran, pari viikossa sitten vähän enemmän.. Äitini on ollut tuollainen, että jos on ollut jääkaapissa juotavaa, niin hän haluaa juoda ne eikä pysty pitämään kotonaan ihan huvikseen vaikka viinipulloa viikkoa, koska se on saatavilla ja tekee mieli.. Hän ei ole alkoholisti (TIETÄÄKSENI), mutta selvästi siinä jokin vetää puoleensa. Lisäksi ei hallitse juomistaan vaan vetää änkyräkännit, niin kauan kuin sitä on saatavilla (ehkä vanhemmiten rauhoittunut hieman).
Itse taas voisin hyvin säästellä noita ylijäämäjuomia siihen ,että ihan oikeasti taas tekee mieli. Mieheni on tästä sitä mieltä, että on pahempi jos juo kerran viikossa kännit kuin että ottaa vain pari, mikä on tietenkin totta. Mutta siis tuossa vertaa itseään minuun jos valitan tuosta tissuttelusta, koska hänhän juo myös niitä kännejä. Minua vähän huolettaa tuo, että hän voisi juoda vaikka koko ajan jos esim. asuisi yksin ja olisi siihen rahaa. Minähän en suostu sellaiseen jokapäiväiseen lipittelyyn, en vain halua sellaista....... Ja lopuksi vielä sellainen, että ei miehellänikään ole mitään vaikeuksia olla erossa alkoholista esim. tuon tipattoman aikana, hän vain pitää siitä.

Eli tässä on vakka löytänyt kantensa :S

Olemmeko me luokiteltavissa alkoholisteiksi? Elämässäni ei oikein ole tällä hetkellä muuta sisältöä ja siihen yritän löytää voimia, että löytäisin sitä.. Olen nimittäin masentunut ja en sen vuoksi oikein pysty käymään töissä (olin onnellinen, kun työni päättyi, enkä sittemmin ole hakenut 100% töitä, lähinnä muodon vuoksi pidän yllä hakemusten lähettelyä. mutten muuta tee sen eteen..) Kuten tuosta tipattomasta ajasta huomasi, voisin helposti olla ilman alkoholia, mutta toisaalta se mahdollisuus ottaa pikkukännit kiehtoo ja ehkä jollain tavalla turruttaa tätä pahaa oloa.. Mieheni on sanonut suoraan, ettei häntä kiinnosta mitä hänelle tapahtuisi ja voisi huoletta juoda aina kun siltä tuntuu. On nuorempana ottanut kunnon putkia ja muisti menee helposti ym. Itse en voi/halua juoda montaa päivää putkeen. Tulipa pitkä tarina :D