Esimerkiksi nuoret käykää äänestämässä jos haluatte muutosta Poriin.
Ainut oikea tie muutokseen on että älä missään tapauksessa äänestä
Demaria, katso nyt mitä kiuru on esimerkiksi saaut aikaan ministerinä. Ei mitään
Ainut oikea tie muutokseen on että älä missään tapauksessa äänestä
Demaria, katso nyt mitä kiuru on esimerkiksi saaut aikaan ministerinä. Ei mitään
Vastaukset 12
Vanhimmat
Punainen Pori. Krista Kiurun parasta ennen päiväys on mennyt vo vuosia sitten.
Hyvä neuvo.
Äänestän keskustaa, koska se oli toinen alkuperäisistä oppositiopuolueista eikä siis vastuussa hallituksen saamattomuudesta. Perussuomalaiset ei käy, vaikka vastustankin jyrkästi pakkoruotsia.
Uskon ettei kepu voi aina pettää.
Olet varmaan unohtanut ottaa tämänpäivän lääkkeet?
Arvoisa nimimerkki "vanhaakka", mikähän mahtaa olla oma ikäsi? Ja minkä ikäisenä ajattelit itse lopettaa työnteon, ajattelemisen ja vaikuttamisen ja ryhtyä makoilemaan puhtaaks pestynä laudalle noutajaa odotellen? On se kumma tämä ikärasismi, mikä Suomessa on vallalla! Muualla sivistysvaltioissa yleensä kunnioitetaan iän tuomaa osaamista - ja Kristahan on ihan vielä tyttönen nykyeduskunnassa, varsinkin kun vahakabinetti menee sinne takaisin kepun imussa.
Äänestäkää ehdottomasti puoluetta joka ei saa eduskunnassa mitään aikaan.
Kun ei tee mitään, ei tule virheitäkään.
Hallituspuolueet eivät tehneet neljään vuoteen mitään. Siitä huolimatta tuli virheitä.
Äänestän piruttaankin demaria,olisin äänestänyt persuja mutta vituttaa tuo Ipen naama niin en äänestä.
On niitä muitakin puolueita.
Nuoret jo nyt vetää piriä ja subua tylsyyteen joten miksi vitussa äänestäisin kokoomusta?
Äänestän Keskustaa. Sipilä parasta pääministeriainesta,
Rakas keskikaljasi meneekin sitten alkoon,työtöntä ruhoasi potkitaan lisää ja joudut palkatta töihin ilman että mikään työlainsäädäntö edes koskee sinua koska et ole laillisesti töissä.Samalla keskusta yksityistää metsähallituksen (ollut tässä aktiivinen jo kauan) ja muut valtion virastot ulkomaalaisille sekä myy pohjavesioikeudet pois.
Hienoa vittupää, autat tuhoamaan Suomen lopullisesti.
EI NÄMÄ MITKÄÄN KUNNALLISVAALIT OLE VAAN EDUSKUNTAVAALIT ,,CHATIN ALOITTAJAA TÄYSI UUNOTORVELO