Kepulaisuus

Capsailor50

Sipilä tilittää kirjassaan suhdettaan uskontoon. Olen seurannut läheltä lestadiolaisen perheen kuvioita. Voisin kertoa paljonkin, mutta kannattaa lukea "Taivaslaulu" niminen kirja. Kyllä siinä kerrotaan totuus liikkeen naisen sortamisesta ja sen olen havainnut perhettä seuraamalla. Kauheaa asiaa vuonna 2015. Liike on sellainen, olipa vivahde mikä tahansa. En halua pääministeriksi liikkeen arvoja tunnustavaa henkilöä, joko on siinä liikkeessä mukana, tai ei ole, muita vaihtoehtoja ei ole.
Lisäksi "vahakabinetti", Väyrynen, Kääriäinen, Pekkarinen . Kaikki todella suomettuneita miehiä, viety Lepikon torpan multaa Moskovaan ja Väyrysen Venäjän mielistelyt ja kun muistetaan Kääriäisen toteamus Neuvostoliiton "kortin" käytöstä: "kun muut jo lopettivat, Paavo jatkoi vielä." On vaikea Sipilän hoitaa tehtäväänsä, kun tällaiset takapirut taustalla. Venäjän uhka on ilmeinen ja tällaiset mestarit tulee kehiin. Pohjois-Savossa pidetään Kääriäistä maanpuolustus guruna, hän toistaa mandraa itsenäisestä puolustuksesta ja vastustaa Nato selvitystä ja jotkut uskovat tuohon, kun hän on entinen puolustusministeri. Ei nämä kuviot lupaa hyvää isänmaalle. Kepua leimaa suomettumisen aikainen Venäjän pelko; Venäjä pelottelee Suomea kaikin tavoin ja on saanut aikaan sen, että Venäjälle on annettu legitiimi oikeus puuttua Suomen sotilaspoliittisiin ratkaisuihin. Mitään Nato optiota ei ole olemassa, sellainen on hölynpölyä. Kepu tuo maakuntamallin sote ratkaisuun, saa pönkitettyä valtaansa maakunnissa ja lisätä virkapaikkoja demareiden kanssa, kuten aiemminkin on käynyt. Julkista sektoria pitäisi ohentaa ja sitä kautta saada esim laadukkaat terveyspalvelut toteutettua. Siinäpä alkusoittoa, kannattaa miettiä, kun äänestää Kepua.

10

188

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • NÄiinpä

      juurikin toteaa aapeen kaltainen valistumaton ja tiedostamaton, joka yhden kirjan perusteella muodostaa vinksahtaneen mielikuvan koko herätysliikkeestä. Sipilä kuuluu liberaaliin lestadiolaissiipeen, joten esim. ihmisen teilaaminen sen vuoksi, että edes jollain tavalla sivuaa kyseistä herätysliikettä, osoittaa ainoastaan aloittajan sivistymättömyyden - ja itseasiassa rasismin.

      Sama juttu, kun mitä esim. puhutaan kapeakatseisesti islaminuskoisista sen seurauksena, kun poikapoppoo meni raiskaamaan suomalaisnaisen. Tai aina kun jotain rikollista heidän piireissä tapahtuu.

      Mitenkään rikollisuutta puoltamatta; erittäin mustavalkoista tuollainen.

      Aloittajan kaltaista ei siis kannata ottaa tosissaan.

      • Mitenkään

        väheksymättä siis ihmisoikeusloukkauksia edellisen kirjoitin, itsekin lestadiolainen. Kirjassa oli paljon asiaakin. Eikä kenenkään kokemusta voi joku toinen "painaa villasella". Joskin anteeksiantoa voi kysyä itse kultakin vääryydet ja kaltoinkohtelut. Jumalan voimalla se onnistuu. Ja asiat lähtevät "lutviutumaan" sen seurauksena, kun ihmiset vähitellen hahmottavat kokonaisuuden, mistä on kysymys. Ihmisistä kaikki olemme omalta puoleltamme syntisiä ja raadollisia; jokaisen hyvä muistaa tämä (oma osuutensa kun asioista puhutaan).

        Mutta mitä Taivaslauluun tulee, itsekään en suuremmin esim. leivo esim. pullaa ("pullarimpsu" mielestäni paras kohta kirjassa; nauroin katketakseni - kirjailijalla tässä suhteessa sama sielunmaisema kuin itselläni) :D (siinä missä miehet vaan seurustelee ja hörppii kahvia sivusta seuraten). Tavoille toteuttaa naiseuttaan on oltava vaihtoehtoja.
        Tai yhteisöllisessä mielessä; naiset esim. seuraemänniksi siinä missä miehet ovat "isäntiä". Tai esilaulajiksi. Tai kolehdinkantajiksi (suvareissa ja isoissa seuroissa näin jo onkin). Miehet myös leivontaryhmiin (taitaa jo jokunen ollakin).

        Pienestä lähtee nykyaikaistuminen.


    • Rumpupolitiikko

      Kepu,Persut ja kristilliset kun pysyisivät pois hallituspaikoilta niin hyvin menis.
      Kyllä pelottaa tuleva eduskunta jos nämä taantuvat voimat voittavat,miten käy
      kuntauudistuksen ja soten .

    • Jalat_Tukevasti_Ilmassa

      Jos ehdokas uskoo satukirjojen tarinoiden olevan totta, niin hän ei ole oikea henkilö päättämään reaalimaailman asioista. Päätöksentekijöiden tulee olla lujasti jalat maassa olevia ihmisiä.

      • Sanoo

        ateisti?

        Maailmankuvansa kullakin. Äänestä toki jotain toista, vaihtoehtoja löytyy itse kullekin.

        Edelleenkään; tällaisia Jalat -tukevasti- ilmassa -kommentteja ei kannata ottaa vakavasti.


    • puolueeton

      Ei tuo Sipilä tuo tuota uskontoa politiikkaan vaan sitä tuovat sivulliset. Hänellä' on ihan hyvät mielipiteet. Vanhoja politikkoja on joka puolueessa. En toivo enää P. Lipposta politiikkaan. Hän on enempi venäjän akentti, sai venäläiset kaasupåutket sujutettua ssuomen aluevesille. Auta suomea. Käy kansalaisaloite sivulla. Kannata aloitetta maanmyynnin kieltämistä ulkomaalaisille. Hyvällä asialla on myös Perussuomalaiset, heidän kannat eroaa jonkinverran toisistaan.

    • TPTSS

      Niinpä niin, mainitsemasi VäyrynenKääriäinenPekkarinen on paitsi "vahakabinetti" myös kauhukabinetti. Näiden vaalien jälkeen päätökset tehdään Moskovassa, ei Helsingissä.

    • 1715

      Sipilä EI ole vanhoillislestadiolainen. Hän on rauhansanalainen. Rauhansanalaisuudella ei oli minkäänlaisessa tekemisessä vanhoillislestadiolaisuuden kanssa.

      • Väärin_

        rauhansanalaisuus on liberaali versio lestadiolaisuudesta, vanhoillisuus konservatiivisempi. Mutta moelmmat menevät siis herätysliike-otsakkeen alle ev. lut kirkossamme. Eli näillä kahdella on hyvinkin yhteistä; pohjautuvathan molemmat Lars Levin herätykseen, joskin opilliset painotukset poikkeavat toisistaan.


    • Capsailor50

      Sanon vaan Sipilän taustasta;o n sitoutunut kauheaan lestayhteisöön. sanotaan että hän edustaa jotakin lievempää suuntausta kuin vanhalesdatiolaiset. Ei oi voi olla vähän kommunisti, jo on tai ei ole, saa pätee tähän naisia ja tyttöjä sortavaan uskonlahkoon. Itse kirkon jäsenenä totean että tällainen paskakasa pitäisi erottaa ev. lut kirkosta. Rikoksista pitää joutua tuomioistuimen eteen ei riitä että pyytää anteeksi joltain perverssiltä saarnamieheltä, muka Jumalan edustajalta. Valitettavasti tällaisia arvoja tukee uusi pääministerimme. Kauheaa, ei tällaista voi olla vuonna 2015. Kertoo myös Kepun arvosta- Kepu pettää aina!

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo räyhää: kansan on muututtava

      Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san
      Maailman menoa
      240
      2744
    2. Et taida paljoa

      treffeillä käydä? 😆 mieheltä Naiselle
      Ikävä
      101
      1154
    3. Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion

      Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu
      Ikävä
      123
      1121
    4. Oikea kaste on syntisten kaste

      Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka
      Kaste
      58
      1005
    5. Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta
      Kaste
      153
      1002
    6. Upotuskaste on raamatullisin kaste

      Jokainen raamattua lukenut tietää sen. Päivänselvä asia. Vauvalle annettu kaste ei löydy raamatusta.
      Kaste
      717
      917
    7. Mikä tekee sen

      Vetovoiman kaivatussasi?
      Ikävä
      57
      889
    8. Mitä toivoisit

      Välillämme vai toivoisitko mitään näiden vuosien jälkeen?
      Ikävä
      63
      851
    9. Harmittaako joku

      Harmittaako joku asia tai asiat, mitä on tapahtunut tai jäänyt tapahtumatta?
      Ikävä
      130
      830
    10. Perussuomalaisten kansanedustajalta erittäin raju puheenvuoro eduskunnassa massamaahanmuuttoa vastaa

      https://www.is.fi/politiikka/art-2000012019924.html Hyvä, että perussuomalaiset tuo Suomen kansalle tätä vihervasemmisto
      Maailman menoa
      238
      825
    Aihe