Teoria koulujen sisäilmaongelmista: lasten epäpuhtaat vaatteet
7.10.2014 Nyt.fi
Kotkan kaupunginhallituksen jäsen, perussuomalaisten Jorma-Kalevi Merivirta esittää, että koulujen sisäilmaongelmat johtuisivat lasten epäpuhtaista vaatteista.
Kotkan kaupunginvaltuusto keskusteli tästä koko maata riivaavasta pulmasta maanantaina. Joukko kaupungin virkamiehiä vastasi valtuutettujen kysymyksiin.
Todellinen pommi tippui kuitenkin kun Merivirta esitti, että lasten epäpuhtaat vaatteet voisivat olla syy koulujen sisäilman pilaantumiseen.
Onko ongelmien perimmäinen syy nyt löydetty?
”Enpä usko, enpä todellakaan. Ei tule kysymykseen”, vastaa rakennustekniikan professori Juha Paavola Aalto-yliopiston insinööritieteiden korkeakoulusta.
”Meillä on vakuuttavaa näyttöä ympäri maata, että ongelmat johtuvat rakenteista ja niihin syntyneistä mikrobikasvustoille kelpaavista alustoista.”
Paavolan mukaan Merivirran näkemyksen kumoaa jo tieto, että sisäilma on huonolaatuista ja sairastuttavaa muuallakin kuin vain kouluissa.
Esimerkiksi Joensuun poliisiasema suljettiin sisäilmaongelmien vuoksi vuonna 2009 ja purettiin viime vuonna. Se oli rakennettu vuonna 1982.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Ettei vaan siellä kaupungintalolla ole ollut ongelmia ympäristölle likaisista vaatteista, onko Merstu huomannut?
Miksi MEIÄN MERTSU tee mitään asian korjaamiseksi esim, Kaupunginhallituksessa, helppoheikki huutelee lehtien sivuilla että nimi näkyy.
Ne kenellä on oireita voivat siirtyä kotiopetukseen, tai lintsata, niinkuin muutenkin tekevät.