Lahti, päihdevammaisten junttien koti

VanukasT

Palasin juuri puolenvuoden maailmanympärimatkalta.
Kiertelin Aasiaa, polynesiaa ja ajoin autolla Yhdysvaltojen länsirannikolta itärannikolle 5500 kilometrin matkan verran.
Vierailin 12 eri maassa, mm. Thaimaa, Laos, Vietnam, Malesia, Hong Kong, yms.
Järkytykseni oli suuri kun palasin takaisin suomeen ja vietin ensimmäisen viikonloppuni täällä pitkään aikaan.
En voinut kuvitellakaan, kuinka alas Lahti todellisuudessa pystyy vajoamaan. Kävin parissa baarissa, ei mitään muuta kuin kännisiä idiootteja haastamassa toistensa kanssa
riitaa, huoran näköiset pikkulikat kerjäämässä huomiota tanssilattialla ja tönimässä lähenteleviä juntteja kauemmaksi,
, ulkona 3 urveloa vierekkäin kusemassa keskellä jalkakäytävää, keski-ikäiset ääliöt riitelemässä taksikuskin kanssa, huumehörhöt noukkimassa "näkymättömiä kolikoita" jalkakäytävältä, jne jne jne jne.
Voisin jatkaa tuota listaa loputtomiin. Kaikki tämä yhden illan aikana.
Puolentunnin välein oli baarissa joku tilanne päällä. Ja kun katsoin tätä ihmisjoukkoa, tunsin ensimmäistä kertaa inhoa ja häpeää omaa kansaani kohtaan. Kuka idiootti tilaa
tarjottimen täyteen juomia ja lähtee reippaasti kävelemään täpötäyden tanssilattian läpi olettaen, ettei kukaan vahingossa törmää sinuun? Törmäät ensimmäiseen juhlijaan, osa
juomistasi kaatuu lattialle, ja alat rähjäämään kaverille että ensikerralla saa turpaansa. Mistä näitä idiootteja oikein sikiää? Ai niin, Lahdesta.
6 kuukauden matkani aikana en nähnyt tällaista käytöstä missään, ja kuitenkin aika monessa ja "hämärässä" paikassa tuli aikaa vietettyä.
Missään en reissuni aikana tuntenut oloani yhtä turvattomaksi, kuin Lahden keskustassa viikonloppu-iltana ja olen todella onnellinen ettei minun tarvitse asua kyseisessä paikkakunnassa.
Suosittelen kaikille Lahtelaisille hillitsemään sitä viinan käyttöä ja katsomaan peiliin, millainen ihminen sinä haluat olla, itsellesi ja muille kanssaihmisille.
Vinkkinä kerrottakoon, että viinan käyttö ei ratkaise yhtäkään ongelmaanne. Jos ei muuta, niin ottakaa reppu selkään
ja lähtekää ulkomaille ottamaan muista mallia. Käytöksenne on kuvottavaa, vastenmielistä ja säälittävää. Jos ette pysty muuttumaan ihmisenä tai mielestänne
käytöksessänne ei ole mitään vikaa, niin pysykää Lahdessa.

27

868

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Enrillaa.aprillaa

      Useimmat maailmanympäri reissanneet, ovat taas puhuneet aivan toisenlaisia asioita- kotimaahan palattuaan ( Suomeen ). Omaa kotimaataan osaa todella arvostaa. Esim. Lahdessa ei tule kukaan, vaikkapa kerjäämään kadulla. Kyllähän tämä on lintukoto suuriin metropoleihin verrattuna. Tarunhohtoisessa Amerikassa asiat ovat paljon huonommin, kuin Suomessa.

      Kannattaa oppia arvostamaan tätä meidän upeaa luontoa ja vuodenaikoja. Korruptiokaan ei täällä ainakaan, kovin suuressa määrin kukoista. Omat asenteet muita ihmisiä, kaupunkeja ja ylipäätään koko elämää kohtaan vaikuttavat ratkaisevasti. Avaudu rakkaudelle ja hyväksy ihmisten erilaisuus rikkautena. Älä anna pahan itseäsi voittaa, vaan voita sinä paha hyvällä.

    • Yökyök

      Olen aloittajan kanssa täysin samaa mieltä,
      Lahti on kuvottava narkkareiden kaupunki.

      Kertokaa miksi Lahti on huumeidenkäyttäjien paratiisi?

      • 857

        turpakii huora tuu tänne nii pistetää c hepatiitti kiertämää luytka


    • Anonyymi

      Riidanhaastaminen on kai lahtelainen kansanperinne jonka vanhemmat opettaa lapsilleen nuoresta pitäen.

      • Anonyymi

        näin on lapset katsoo vieressä kun isä pahoinpitelee joskus useampaakin henkilöä samana iltana ..lastensuojelu ei piittaa vaikka poliisikin tehnyt ilmoituksia lahden lastensuojeluun .
        lasten äiti ei välitä vaikka tietää antaa lasten kärsiä ei ota kuuleviin korviinsa mitä lastensuojelu ilmoittaa ja lasten isän avo vaimo
        KYLLÄ TÄYTYY SANOA ETTÄ HUOSTAAN NE TYTÖT OIS PITÄNY OTTAA HETI SNTYMÄSTÄ LÄHTIEN HEIDÄN ELÄMÄNSÄ OLISI PALJON PALJON PAREMPAA TURVALLISEMPAA


    • Anonyymi

      Olkaa tarkkoina baarissa juomalasien kanssa. Kovia aineita. Toipuminen voi kestää kauan. Enkä nyt puhu huumeista. Olkaa varovaisia.

      • Anonyymi

        Sain tyrmä'ystippoja olen mies mua raiskasi viisi parta miestä .. huono suomi puhuivat..


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sain tyrmä'ystippoja olen mies mua raiskasi viisi parta miestä .. huono suomi puhuivat..

        Julmaa :(


    • Anonyymi

      Huusivat suomi sisu lutka ko laukesivat sisääni....

    • Anonyymi

      Päihdevammaisten määrä kasvaa. Hoitokodit ovat täynnä ja lisää perustetaan. Väestönvaihto kiihtyy. Uusi maailmanjärjestys on tullut peräkammarinpoikien ja rasistien luokse. Väkivalta yleistyy; tyrmäystippoja, lääkeaineita, huumeita, arsenikkiä...

      • Anonyymi

        Työllistävä vaikutus.


    • Anonyymi

      Olisit pysynyt siellä missä pippuri kasvaa.

      • Anonyymi

        Ettei perhe hajoa, kun kaikki tehdään täällä perheen kesken. Anyways, ongelma tulee pahenemaan kun lahti on isohko ja halpa asua, joten tukieläjät muuttaa muualta Suomesta Lahteen eläteiksi.


    • Anonyymi

      Tämä aloittaja tuskin on puoliakaan luettelemistaan paikoista välttämättä edes käynyt. Tarkoituksenaan selkeästi oli vain musta maalata Lahtea, vaikka ne samat huume ja päihde / muut ongelmat rehottaa muissakin suuremmissa kaupungeissa Suomessa.

      Esimerkiski Helsingin karmeasta alamaailman menosta eivät iltapäivälehdet viitsi / voi uutisoida, koska sehän on sitä "oman pesän likaamista". Väkimäärä takaa, että siellä kyllä tapahtuu ja paljon. Tämä ei vaadi päättelyä, miksi media lyttää muuta suomea, minkä kerkiää. Muuttajat muuttaa stadiin työttömiksi.

      • Anonyymi

        Ei työttömänä ole varaa asua stadissa.


    • Anonyymi

      Lihavia junttimiehiä on paljon jotka vaan kyttää eivätkä tee mitään muuta.

      • Anonyymi

        Yksikin huutaa itseään perusjuntiksi.


    • Anonyymi

      Ei uskottava satu. Tarinasi kusee pahasti. Maailmanympärimatkalta baariin?
      Hahhaahhaa. Olen matkustellut vähemmän, mutta räkälöissä en ole käynyt kertaakaan. Enkä varsinkaan heti matkan jälkeen.

      Kyllä reissusta toivutaan kotona.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Huutele perään irstauksia ja sovit joukkoon mainiosti !!!!

    • Anonyymi

      Nuorilla vielä muotia suomi leijona paiddat ja elämänkoulu.

    • Anonyymi

      35 vuotiaat peräkammarin miehet ovat mamman talutusnuorassa.

      • Anonyymi

        Äiti imettää vieläkin vai?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Äiti imettää vieläkin vai?

        Imettää ja kaikkiin tekemisiin kysytään lupa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Imettää ja kaikkiin tekemisiin kysytään lupa.

        Vittuilevatkin kuin viisivuotiaat.


    • Anonyymi

      Nastolan sales oli tänää sellanen nuoripariskunta jonka miespuominen kuulosti ihan rapajuopolta lapsellisine juntti vittuiluineen. En ees tuntenu mut auko päätä

      • Anonyymi

        Perinteinen Lahelainen peräkammarin "mies"


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ikävä sinua

      Onkohan sulla ollut sama tunne kuin mulla viimeisten parin päivän aikana, eilen varsinkin. Ollaan oltu ihan lähellä ja k
      Ikävä
      27
      3613
    2. Oletko sä oikeesti varattu?

      Että sen takii ei voida olla tekemisissä?
      Ikävä
      41
      2459
    3. Otavassa tapahtuu!

      Rakennuspalo, yläkerta tulessa. Henkirikosta epäillään. Tiettyä henkilöautoa etsitään, minkä mahdollinen epäilty ottanut
      Mikkeli
      36
      2284
    4. Tulemmeko hyvin

      Toimeen ja juttuun keskenämme? Luulen, että sopisit hyvin siihen ☀️ympäristöön, paljon kaikkea erilaista.♥️mietin tätä s
      Ikävä
      7
      2057
    5. Tiedän kuka sinä noista olet

      Lucky for you, olen rakastunut sinuun joten en reagoi negatiivisesti. Voit kertoa kavereillesi että kyl vaan, rakkautta
      Ikävä
      43
      1562
    6. Rakas, kerro mulle

      Miltä se tuntuu?
      Ikävä
      38
      1499
    7. Oletko ollut vihainen, suuttunut tai pettynyt

      johonkin kaivattusi toimintaan?
      Ikävä
      127
      1292
    8. Horoskooppikysely

      Oma ja ikävän kohteen horoskooppi? Sopivatko yhteen?
      Ikävä
      13
      1289
    9. Pitkäaikaiset työttömät työllisyystöillä takaisin yhteiskuntaan

      Vaikka se vähän maksaakin, niin parempi on valtion teettää hanttihommia, jottei yksilöistä tule yhteiskuntakelvottomia.
      Maailman menoa
      265
      1265
    10. Kesäseuraa

      Kesäseuraa mukavasta ja kauniista naisesta. Viesti tänään mulle muualla asiasta jos kiinnostaa Ne ketä tahansa huoli, t
      Ikävä
      45
      1255
    Aihe