niin yksityisessä kuin työelämässäkin leikistänne, jonka olette tehneet ikävän kustannuksella. Onko teillä kykyä ymmärtää yhtään mitään vai pyöriikö elämänne niin oman navan ympärillä, että toiselle voi tehdä mitä tahansa, ilman että se herättää minkäänlaista myötätuntoa häntä kohtaan? Ja sitten kehtaatte vielä kuvitella tekevänne jotakin hänen hyväkseen? Uskomatonta, mutta totta.
Olen maksanut
kalliisti
10<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Samma här, vaikea hoitaa töitäkään kun kaikki laitteet kuin riivattuja eikä uskalla enää sähköpostiakaan kotona käyttää. Rahaaki palaa tähän ihan v:tusti
että syy ja seuraus.
Kannattaa AINA miettiä mihin ryhtyy, seuraamus vaihtoehtoineen, tai olla aloittamatta jos liian suuria riskejä olettaa edes seurauksiksi.
Oottekste ihan tärähtäneitä? Omasta ikävästänne syytätte muita. Kallistakin.
Hahhhaaaa ihan para
Kysymys vähän suuremmista asioista ja taitaa mennä rikoksen puolelle.
ei se täällä jauhamalla kummene! Vai keräätkö ensin säälipisteitä, ja sen jälkeen asia kuittaantuukin, silleen niinkun villasella painas.
Aina ne narisee, sai ne sissäänsä tai sitten ei ?
On valkovuotoa, hiivaa ja satikutia, paramoolia, paritusta ja pakotusta. Aina ne narisee lehdissä teeveessä radiossa, tympiin alakaa jo !
Törkeää, sanoisin.
Hiekkalaatikkosi voi käydä pieneksi. Vaihdatko silloin laatikkoa vai otatko mukaan uudet leikkijät?
Uudet otan.
Talvivaaran hiekkalaatikko myytiin 1€ hinnalla.
Miksi et ostanut kerralla tarpeeksi isoa "hiekkalaatikkoa"?