muistakaa, että kesökissalla ei ole tulevaisuutta, siis kysykää pennun ottajalta, kuinka kesän jälkeinen hoito on aiottu järjestää. ja sant, että lapset haluaa, söpön pennen tai otetaan lomakaveriksi, on melkoisen varma varoitus, etteei kissalla ole kovin kissanpäivä aikuiseksi tgultuaan
Suvikatti menetti nemensä, mutta kesämirri jatkaa
kesäkissa- aika alkaa
16
60
Vastaukset
- Maahes
Pitäisi valaa polviin asti sementtiin ne kesäkissan ottajat ja jättää sinne korpeen jäätymään ja nääntymään, niin eiköhän alkaisi mennä perille mitä eläinten asiallinen kohtelu tarkoittaa...
- EIkesäkissoille
Ainut toimiva apu kissojen kaltoinkohteluun on mielestäni pakollinen sirutus.Sirusta näkee sitten kenen kissa on.Ja aina kun kissa löytyy ulkoa ilman omistajaansa, heitteillejätettynä tai hylättynä, omistaja löydettäisiin.
Sirusta tarkistetaan omistaja, hänelle ilmoitetaan kissan löytymisestä, ja sakotetaan rutkasti heitteillejätöstä samalla.Jos omistaja ei hae kissaansa pyynnöstä huolimatta, sakkoa perään myös kissan hylkäämisestä, ja kissa uuteen kotiin.
Sakot ovat ulosottokelpoisia, ja eläintenpitokieltoakin voisi tietysti antaa, jos ei eläimestään osaa huolehtia.
Toki olisi kasvattajien kannalta hyvä, jos olisi lista mistä näkisi eläintenpitokiellot, mutta eihän suomessa niin saa tehdä.Että kerrottaisiin etukäteen kellä on ongelmia, sehän estäisi jatkossa lemmikin oton.Olisi kurjaa ottajalle, mutta pelastaisi kissan kurjuudelta ;)
Paljon on viellä parannettavaa suomessa, että ne kaikkien kissojen olot saataisiin lainmukaisiksi ja turvallisiksi, sirutus on kuitenkin askel oikeaan suuntaan.
Onneksi suurelle osalle kissanomistajista se kissastaan vastuun ottaminen, ja siitä lainmukaan huolehtiminen on jo sydämmenasia :) - Maahes
EIkesäkissoille kirjoitti:
Ainut toimiva apu kissojen kaltoinkohteluun on mielestäni pakollinen sirutus.Sirusta näkee sitten kenen kissa on.Ja aina kun kissa löytyy ulkoa ilman omistajaansa, heitteillejätettynä tai hylättynä, omistaja löydettäisiin.
Sirusta tarkistetaan omistaja, hänelle ilmoitetaan kissan löytymisestä, ja sakotetaan rutkasti heitteillejätöstä samalla.Jos omistaja ei hae kissaansa pyynnöstä huolimatta, sakkoa perään myös kissan hylkäämisestä, ja kissa uuteen kotiin.
Sakot ovat ulosottokelpoisia, ja eläintenpitokieltoakin voisi tietysti antaa, jos ei eläimestään osaa huolehtia.
Toki olisi kasvattajien kannalta hyvä, jos olisi lista mistä näkisi eläintenpitokiellot, mutta eihän suomessa niin saa tehdä.Että kerrottaisiin etukäteen kellä on ongelmia, sehän estäisi jatkossa lemmikin oton.Olisi kurjaa ottajalle, mutta pelastaisi kissan kurjuudelta ;)
Paljon on viellä parannettavaa suomessa, että ne kaikkien kissojen olot saataisiin lainmukaisiksi ja turvallisiksi, sirutus on kuitenkin askel oikeaan suuntaan.
Onneksi suurelle osalle kissanomistajista se kissastaan vastuun ottaminen, ja siitä lainmukaan huolehtiminen on jo sydämmenasia :)Sirutus olisi hyvä saada lailla pakolliseksi joo. Mutta jos omistaja on tahallan kissan hylännyt, ei mitään sakkoja vaan teleskooppipampulla korville päivittäin puolenvuoden ajan, niin menee oppi perille.
- vapausparasta
Eiköhän koko kesäkissajuttu ole nykyään aika pitkälti urbaanilegenda, jota pitävät yllä tahot, joille siitä on hyötyä taloudellisessa mielessä. Pitämällä melua kesäkissoista saadaan lahjoituksia ja ne rahat tuntuvat olevan kovin mieluisia eläinten parissa puuhasteleville vapaaehtoisille.
Paljon suurempi ongelma on sisäkissat, joilla elämä on vuodesta toiseen yhtä kidutusta. Virikkeetön sisäkissan elämä altistaa kissan ylipainolle ja sitä kautta monille eri sairauksille. Fyysisten ongelmien lisäksi sisäkissoja sisäkissojen virikkeetön elämä altistaa kissan monille käytöshäiriöille. Kirjassa Matka kissan mieleen mainittiin tutkimuksen osoittaneen, että sisäkissoilla on enemmän käytöshäiriöitä kuin vapaasti ulkoilevilla.
Kissalle parasta onkin vapaus yhdistettynä hyvään ja vastuulliseen kotiin. Kissa saa toteuttaa ulkona luonnollisia vaistojaan ja tulla sisään kun siltä tuntuu. Se on oikeaa kissanelämää.- trollaatiroollaa
Vastuullisuus on kyllä tuosta touhusta kaukana,lakikin moisen kieltää....
- Maahes
On ihan asiantuntijoiden vahvistama tosiseikka ettei kissaa pidä päästää liikkumaan yksinään ulkona. Sellaisten kissojen keskimääräinen elinikä jää kahteen vuoteen. Jos haluaa ulkoiluttaa kissaa, niin se hoidetaan valjaissa. Ja sekään ei ole välttämätöntä, koska sisäkissa ei edes kaipaa ulos, vaan voi jopa pelätä jos sinne joutuu.
- vapausparasta
Jos asiantuntijoita pitää pääkopiltaan vajavaisia kissanpaijaajia, niin silloin tuo voisi pitää paikkaansa. Normaali kissoista tietävä ihminen kyllä tietää, ettei kissan kaltainen eläin voi hyvin vankina eläessään.
Siinä olet oikeassa, että sisäkissalla voi olla aluksi vaikeuksia ulkoilussa. Vankina eläminen on niin tuhoisaa kissan fyysiselle ja henkiselle hyvinvoinnille, että totutteluun on hyvä varata aikaa. Se kuitenkin kannattaa, sillä vapaus palauttaa kissan elinvoiman ja näin kissa saa elää täyttä ja onnellista elämää. Tosin kissan onnellisuudella ei sisäkissuttelijoille tunnu olevan mitään merkitystä.
- Kesäkissa2015
Mitä vikaa on kesäkissan ottamisessa? Kissoja syntyy mielin määrin ja usein kissanpennut lopetetaan viimeistään aikuisina jos ei ole ottajia. Kesäkissa saa elää kesän yli hyvässä hoidossa, se on puoli vuotta enemmän kuin lopetettavat kissanpennut. Lisäksi jos kissa viedään vastuullisesti lopeteaavaksi: eläin ei kärsi. Jos taas sen jättää luontoon, se voi elää vapaana pitkäänkin, samoilla säännöillä kuin muutkin villieläimet.
Itse kannatan lopettamista, mutten tuomitse niitäkään jotka kesäkissan luontoon jättää. Eri asia on jos eläintä satutetaan tai hoidetaan puutteellisesti jollain tavalla.- kesämirri
se luontoon jättäminen, eli talven armoille hylkääminen on juuri sitä rääkkäämistä ja huonoa hoitoa. Ja kyllä sitä kissaa varmasti sattuu, kun se nälissään tärisee kylmästä ja lopulta paleltuu, ellei joku peto armeliaasti osu kohdalle ja korjaa pois kitusmata.
Asiallinen lopettaminen syksyullä sopii kyllä ja on lain mukaista. Eläimen ottajalla on vastuu elikkonsa hoidosta tai sen asiallisesta lopetuksesta, olkoot se sitten vaikka haulipanos päähän. - trooolllaaaaa
Laki kieltää heitteillejätön ja hylkäämisen koska se on eläinsuojelurikos!
- äläotaedes
Parasta jättää kissa otamatta, jos ottajia ei ole, ei kohta toivottavasti tyrkyllä niin paljoa pentujakaan.
Kissankuvia voi laittaa kotiinsa, ja ostaa suloisia pehmokisuja.Silloin ei oikea kissa joudu kärsimään vastuuttoman ottajan vuoksi.
Nykyään ei enää ole edes pentuja paljoa tarjolla, joten annetaan niiden vastuullisten ihmisten ottaa ne, ja huolehtia niistä lakien mukaan :) Kuvitteletko, että ihmisten hoidossa oleva kissa, sitten kun sen hylkää syksyllä ulos, muuttuu simsalabim villieläimeksi, joka pärjää ´´samoilla säännöillä, kun muutkin villieläimet.´´
Et voi olla tosissasi.
- yksinjätetyt
- kissalisä
Hyi kauheeta miten jotkut voi ajatella niin että saapahan elää yhden kesän olisiko kiva jos itse eläis vain yhden kesän. Itselläni on kissa paksuna ja haluan pennuille hyvät kokoelämän kodit mutta pelottaa kun ne syntyy juuri ennen kesää.
- kissalisä
Ja sitten leikkautan kissani niin kuin muutkin.leikkautin ensimmäisten pentujen jälkeen. En ole mikään kasvattaja tai pentutehtailija siis
- varmistahyvätkodit
Juu se leikkaus kannattaa,ja muutenkin huolehtia.
Kesällä ottajia on, joten kysele tarkkaan miten aikaisemmin kissoja pitäneet, missä, miten hoitaneet, ja kuinka kauan eläneet, mihin ja miten kuolleet, mitä sairastaneet.Myös muista eläimistä kannattaa kysellä, onko karaneet, mitä ongelmia ollut jne.Siten vähän tiedät millaiseen paikkaan menossa.
Laita vaikka tietoja ylös, ja jos mietityttää hiukankin, lupaa ilmoittaa hänelle , kun olet katsonut läpi kaikki sopivat halukkaat,ja valinnut niistä sopivat kodit.Älä anna sellaiselle jolta kadonnut, tai tielle jäänyt kissoja.Ei sellainen oikeasti välitä kissoistaan.
Tiedän valitettavasti muutamia perheitä, joihin otetaan muutaman vuoden välein uusia kissoja, kun entiset ovat joko kadonneet tai kuolleet.Se on oikeasti surullista, kissojen huonon ja vastuuttoman hoidon vuoksi ne elävät vain muutaman vuoden.
Ite en teettäs pentuja, koska ihmiset on niin vastuutomia, luvataan kuut ja maat.Lopputulos on usein, että kissa kuitenkin hylätään tai jätetään heitteille, ja kylästytään siihen tosi nopeasti.
Ei niitä hyviä ottajia ole paljon, joten tarkaan pitää pennulle kodit valita, parasta tietysti antaa sukulaisille tai tutuille, sellaisille joiden eläimenpitotavat on jo ennalta tiedossa.Ja hyviksi ja vastuullisiksi todettuja.
Kaikista mahtavinta on tietysti antaa pentu sellaiselle, joka on hoitanut vastuullisesti entisen kissansa parikymmpiseksi, sitä vahtien, hoitaen ja vaalien, ja eläinlääkäreissä käyttäen aina jos tarve.Sellaiselle ihmiselle, jolle se kissa on oikeasti rakas perheen lemmikki, jota ei jätetä koskaan yksin vaaraan.
Onnea kotien etsintään, turvallista elämää ja pitkää ikää tuleville pentusille :)
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kalle Palander kertoi fantasioivansa siitä, kuinka Kiira Korpi naisi häntä sträppärillä ahteriin
Sai potkut Yleltä. https://yle.fi/a/74-201400006171093124h Kirppis
Olen muuttamassa paikkakunnalle ja mietin olisiko tälläiselle liikkeelle tarvetta alueella?123648Suomessa eletään liian pitkään
"Ihmisten on kuoltava" Asiantuntija varoittaa: Suomi ei ole valmis siihen, että niin moni elää pitkään: ”Kaiken täytyy2392460Kerotakaa joensuun kontiolahden paiholan laitoksesta jotain
Mun kaveri joutuu paiholan laitokseen nyt lähi aikoina niin voisko ihmiset kertoa minkälaista siellä on tarinoita jne ja252368Deodoranttiteollisuus
Annan ilmaisen vinkin. Kyseinen teollisuus voisi alkaa valmistaa kuolleen ruumiin hajua. Olisi varma hittituote, ainakin31700- 1941255
Sun ulkonäkö on
Kyllä viehättävä. Kauniit piirteet. Todella sievät. Ja olemus on ihana. Olet tehnyt vaikutuksen.491224- 721180
Olen niin haaveillut
Sinusta. Ollut hullun rakastunut. Ajatellut kaikkea mitä yhdessä voisimme tehdä. Mutta ei ei yhtään mitään. Usko vaan lo591059Oletko koskaan
Tavannut/tuntenut ihmistä, jonka kanssa vuosisadan rakkaustarina olisi ollut mahdollinen, mutta joku este tuli väliin?771009