Olen ollut narsistin uhrina eräässä yhteisössä jo vuosia, jotkut edeliset uhrit ovat lähteneet jo pois.
Moni ei vaan tahdo ymmärtää mikä, tai millainen on narsistinen henkilö.
Eli: Pitääkö tosiaan olla itse ensin uhri, että sen ymmärtäisi?
Vai: Voiko toisille kertomalla saada toisen ymmärtämään, mitä narsismi oikein on.
Kokemuksia kiitos.
Moni ei vaan tahdo ymmärtää mikä, tai millainen on narsistinen henkilö.
Eli: Pitääkö tosiaan olla itse ensin uhri, että sen ymmärtäisi?
Vai: Voiko toisille kertomalla saada toisen ymmärtämään, mitä narsismi oikein on.
Kokemuksia kiitos.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Pitää olla uhri että sen ymmärtää. Muuten se asia jää aina ohueksi pinnalliseksi kuvaukseksi. Moni voi ajatella että mikäs siinä jos narsisti joskus tekee jotain, niinhän me kaikki teemme. Sitä on vaikeaa tuoda näkyviin että narsisti ja narsistin toimet ovat läsnä joka hetkessä alituisena uhkana ja varjona. Sama kuin kuvaisi taistelua syövän kanssa. Siihenkin taisteluun sisältyy paljon enemmän kuin mitä siihen osaat kertoa. Kuulijalle jää mieleen vain pääkohdat. Vaikka tekisit elokuvan niistä asioista se ei saattaisi koskettaa riittävästi katsojaa, vaan se voi helposti mennä huonoilla asioilla mässäilyksi joka saattaisi loppujen lopuksi naurattaa katsojaa.
Taistelukohtausta sodassa tai kohtausta kun murhaaja jahtaa uhriaan on turvallista katsoa elokuvana olohuoneen sohvalta, se ei pelota lainkaan, mutta jos joutuisi olemaan oikeasti mukana sellaisessa, tulisi pelosta hulluksi. Se missä asemassa katsoja on suhteessa asiaan, merkitsee eniten kuinka hän kokee sen.
Toisinsanoen, jos joku kertoo ja kuvailee miten hän joutui raiskaajan uhriksi ja millainen raiskaaja oli, osa kuulijoista saattaa siitä jopa nauraa, irvailla ja joku jopa kiihottua, mikä ehkä ei ollut kertojan tarkoitus. Eli sitä henkistä kärsimystä niin että toisetkin sen kokisivat, onerityisen vaikea saada konkreettisesti tulemaan läsnä.
Asia osuu aina parhaiten silloin kun kuulijalla itsellään on kyseisestä asiasta kokemuksia. Muut voivat pistää asian täysin leikiksi, se asia vain menee heidän tietämysten ja ymmärryksen yli ja sille voi silloin vaikka nauraa.
Olet oikeassa! Ja myös sellainen täydellinen epäempaattisuus voidaan kokea henkisenä kärsimyksenä.
"Toisin sanoen, jos joku kertoo ja kuvailee miten hän joutui raiskaajan uhriksi ja millainen raiskaaja oli, osa kuulijoista saattaa siitä jopa nauraa, irvailla ja joku jopa kiihottua, mikä ehkä ei ollut kertojan tarkoitus."
Nimim. aöorhght on tuossa kuvannut asian jotakuinkin täydellisesti.
Vain uhri tuntee narsistin. Nasse osaa näytellä Oscarin arvoisesti autettavaa poloista. Yhtä hyvin hän luo tiedostavan ja sivistyneen vaikutelman. Narsisti ikäänkuin vaihtaa kasvoja ja tämä tapahtuu nopeasti, tärkeän henkilön tullessa tilaan. Fyysinen olemuskin muuttuu ilmeen ja ryhdin kautta yllättävän paljon. Myös juttujen sisältö ja puhetyyli mukautuvat seuraan. Pimeä, sairas, ehta paskiaispuoli näkyy vain uhreille ja veikkaan, että väkisinkin myös narsistin perheelle.
Uhrin ei juuri kannata avautua kokemastaan, kuin toisille uhreille tai erittäin hyville ystäville. Narsistin toimista jää harvoin todisteita ja teot ovat luonteeltaan sellaisia, että niitä on vaikea uskoa. Helpompaa on lyödä mielenterveysongelmaisen leima kertojan otsaan ja paijata narsistia hänen uhrinaan. Tämä tulee shokkina apua ja oikeutta hakeneelle todelliselle uhrille, joka on kokemansa narsuterrorin vuoksi jo valmiiksi rikki.
Narsismista puhuminen on tuottanut vain lisää ja lisää surua, koska ihmisistä se on niin hupaisaa, että jonkun mielestä kaikki välittäminen, lempeys ja rakkaus on paskaa.
Mitä paskempia kertoo, sitä hupaisampaa.
>>l. Helpompaa on lyödä mielenterveysongelmaisen leima kertojan otsaan ja paijata narsistia hänen uhrinaan. Tämä tulee shokkina apua ja oikeutta hakeneelle todelliselle uhrille, joka on kokemansa narsuterrorin vuoksi jo valmiiksi rikki.<<
Siis kahteen lauseeseen on saatu koko se tärkeä asia, miltä narsistin uhrista todella tuntuu :)
Narsistiin auttaa AIKA. Hankkiudu eroon narsistista vaikka poliisin avulla. Mutta älä sen jälkeen tee mitään, älä kosta. Odota. Ennen pitkää narsisti joutuu taas vaikeuksiin. Jonkun toisen kanssa. Taas samat ongelmat, vaikka uusi uhri, ja taas vika uhrissa. Narsistia ei tarvitse edes rangaista, sillä harvoin terve ihminen pystyy tuottamaan toiselle niin pahaa oloa kuin narsisti kaikille, myös itselleen. Nauti narsistin epäonnistumisista, mutta säilytä etäisyys.
Eli narsistille ei tarvitse tuottaa pahaa, se tekee sen joka tapauksessa itselleen, ennemmin tai myöhemmin!
Mistä tunnistaa narsistin heti suhteen alussa?
Narsisti kirjaimellisesti vaatii toista ostamaan itselleen lahjoja, vaikka tuskin vielä tunnetaan. Lahjatoiveet ovat hyvin konkreettisia merkkiä myöden.
Näin kävi minulle, ja jäljestäpäin olen lukenut tuon kuuluvan narsistin tunnusmerkkeihin.
Olen huomioinut tuntien pari narsistia henkilökohtaisesti, että he virnistävät. Virnistys on kasvoilla toispuoleinen, ja virnistäähän sekin, joka piti sitä tv ohjelmaa, nimeä en vaan viitsi tässä nyt kertoa, tiedätte kyllä kuka.
Uhriksi joutumisesta, saa käytännön kokemusta siitä, mitä narsismi on. Lapsena koettu *perhehelvetti*, avautuu vasta tavallaan aikuisena, kaltoinkohdellulle. Mitä *järkyttävä* perhe-elämä oikein piti sisällään.
Lapsena voi myös kokea paremmuutta, tunnen yhden otto-lapsen jota lellittiin ihan liikaa, tiedätte kyllä mikä hänestä sitten tuli aikusena. Ainut lapsi kun oli.
"Pakkopaapominen" tai "pakkopassaaminen" voi myös aikuiselle tai melkein aikuiselle lapselle tuntua henkiselle väkivallalle, ja minusta sitä onkin.
Täten lapsesta saadaan "syyllinen" ja kaikki sosiaalisesti ylihyvien vanhempien puolelle, jotka niin paapovat lastaan, joka siltikään ei ole kiitollinen.
Täten lapsesta tehdään kaikkien joukolla henkisesti sortama, joka
vaikuttaa ylimieliselle, kun vanhempi nöyrin askelin näyttävästi tuo aterian höyryävänä lautasella hänelle suoraan oven taakse niin, että kaikki naapurit näkevät. Mitään heidän ei koskaan ole tarvinnut tehdä lapsensa todelliset tunteet huomioiden ollakseen suurenmoiset vanhemmat.
Ja jos lapsi hiiskahtaakaan aidoista tunteistaan, paheksuvat katseet ja syyttävät sormet kääntyvät sinnepän ja vanhemmat katkaisevat kommunikaatioyhteyden täysin välittömästi, kunnes lapsi suostuu tukahduttamaan tunteensa kokonaan ja olemaan niistä hiiskumattakaan.
Toihan on ihan hirveetä, jos joillakin muka ei ole oikeutta aitoihin tunteisiinsa, vaan nekin sanellaan, mitä niiden pitäisi milloinkin olla. Tai joku pakkopaapominen, jonka tarkoitus on kohottaa paapojien egoa eli kiillottaa itseään vaikka lastensa kustannuksella. Pahalta tuntuu myös se, että ihmisten tulisi tuntea kiitollisuutta sellaista henkistä väkivaltaa kohtaan, mitä eivät edes halua tapahtuvaksi (pakkopaapominen).
Millaistakohan rakkautta kuvaamasi lapset osaavat sittemmin tuntea "vanhempiaan" kohtaan?
http://www.healingeagle.net/Fin/Vaknin/Alkusana.html
" Mitä enemmän pyydät ymmärrystä, sitä enemmän he vakuuttuvat siitä että olet hullu, sitä eristyneemmäksi koet itsesi, "
Tässä lainaus Vakninin alkusanoista.
Suosittelen harkitsemaan, mitä kertoo. Voi löytyä niitä, joilla on ikäviä kokemuksia ja avautuvat kun joku muu avautuu ensin, mutta yhtä hyvin voi käydä niin, että saakin vastaansa täydellistä ymmärtämättömyyttä.