Tätäkö miestä kepu ja Sipilä kumartavat?

Santeri Alkio Pimeyden ytimestä?


Ksenofobi ja populisti aikaansa seuraamassa


Profeetta 1914-1918, 533 s. Valtiomies 1919-1921, 634.  Santeri Alkion päiväkirjat, Edita. Helsinki 2012.


Maalaisliiton ideologi ja ”Laihian profeetta” Santeri Alkio näyttää monesta itsenäistymisen alkuaikojen Mustalta Pekalta. Eduskunnassa hän oli kiivaasti ajamassa kaikkia ”ryssiä” pois Suomesta, armeijan hän halusi puhdistettavan ”ryssänupseereista” ja ”ruotsikoista”. Itä-Karjala piti liittää Suomeen.

Alkion aitosuomalainen nationalismi ja ”värisokea venäläisviha” näyttävät, ainakin äkkiä katsoen, kumpuavan aidosta talonpoikaisesta typeryydestä, provinsiaalisesta uskonnollisuudesta ja ummehtuneesta nurkkakuntaisuudesta.

Kun AKS:n perustajiin ja ideologeihin kuulunut Elmo E. Kaila 1920-luvulla vehkeili armeijan puhdistamiseksi ”ryssänupseereista” eli Venäjällä palvelleista suomalaisista, oli Alkio hänen paras liittolaisensa. Myös Suur-Suomi-aate oli Alkiolle läheinen. Alkion poliittinen hahmo näytti siis itse asiassa sitten Suurlakon päivien siirtyneen keskustasta äärioikealle. ”Kolmannen tien” etsijänä kapitalismin ja sosialismin välissä hän ei tässä suhteessa olisi mitenkään poikkeuksellinen tapaus. Sukulaisuudesta Saksan natseihin voisi kertoa myös maalaiselämän ihannointi.

Kun tähän lisätään, että Alkio vuonna 1918 vielä kannatti punavankien lähettämistä Saksan kaivoksiin jopa kymmeneksi vuodeksi ja pohdiskeli, että sotilasdiktatuuri saattaisi joksikin aikaa olla Suomelle välttämätön, tulee mieleen ajatus, että nykyinen Suomen keskusta taitaa itse asiassa ihannoida oppi-isänään varsinaista obskuranttia ja demokratian vihollista.

Toisaalta Suomen äärioikeistolle oli aina ominaista uskonnollisuus, mikä erotti sen esimerkiksi saksalaisista aatetovereista. Ehkä Alkionkin piti säädyllisyyden rajoissa vain hänen uskonnollinen traditionalisminsa?


Alkio halusi karkottaa Suomen uudesta armeijasta vanhan ”ruotsalais-ryssäläisen” herrashengen, korruption, juopottelun ja muun siveettömyyden ja tehdä siitä nuorison kasvatuslaitoksen, eräänlaisen nuorisoseurojen jatkoluokan.

Millaista oli Alkion russofobia? Kirjallisuudessa on sanottu, että se oli ”värisokeaa”. Kaikki ”ryssät” niin oikealla kuin vasemmalla olivat vihattavaa ainesta, jotka oli karkotettava Suomea saastuttamasta.
4<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Kepulaisuuden pyhä isä paljastuukin verenhimoiseksi kiihottaja-lahtariksi.

Kekkonen toteutti käytännön maalaisliittolaisuutta ammuskelemalla punikkeja ja johtamalla itse 17 vuotiaana teloituksia!

Äänestä

Ääni kepulle on ääni ahdasmilisyydelle!

Äänestä

Helsingissä mamuille taas lisärahaa työllistymiseen!!
Taas Helsinki harjoittaa positiivista syrjintää mamujen kohdalla!

06.04.2015 10:02, 8083 lukukertaa

Helsinki pyrkii saamaan maahanmuuttajia nykyistä paremmin töihin 2 miljoonan euron rahapotilla. Rahalla on tarkoitus edistää muun muassa maahanmuuttajien alkuvaiheen työllistymistä, kouluttautumista sekä pidempään maassa olleiden kieliopintoja.

Puolet rahasta käytetään maahanmuuttajien työllistämiseen palkkatuella. Palkkatukijärjestelmän ideana on tarjota työantajille palkkatukea, jos he palkkaavat vaikeasti työllistyviä työttömiä työnhakijoita.

Noin 300 000 euroa on tarkoitus käyttää kotonaan lapsiaan hoitavien maahanmuuttajien kieliopetukseen. Tämän lisäksi kaupunki panostaa muun muassa 200 000 eurolla työllistymistä edistävän koulutuksen hankintaan, 150 000 euroa pidempään Suomessa asuneiden maahanmuuttajien kielikoulutukseen sekä 70 000 eurolla maahanmuuttajanuorten yrittäjyyden edistämiseen.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


herrajumalanähköön kirjoitti:

Santeri Alkio Pimeyden ytimestä?


Ksenofobi ja populisti aikaansa seuraamassa


Profeetta 1914-1918, 533 s. Valtiomies 1919-1921, 634.  Santeri Alkion päiväkirjat, Edita. Helsinki 2012.


Maalaisliiton ideologi ja ”Laihian profeetta” Santeri Alkio näyttää monesta itsenäistymisen alkuaikojen Mustalta Pekalta. Eduskunnassa hän oli kiivaasti ajamassa kaikkia ”ryssiä” pois Suomesta, armeijan hän halusi puhdistettavan ”ryssänupseereista” ja ”ruotsikoista”. Itä-Karjala piti liittää Suomeen.

Alkion aitosuomalainen nationalismi ja ”värisokea venäläisviha” näyttävät, ainakin äkkiä katsoen, kumpuavan aidosta talonpoikaisesta typeryydestä, provinsiaalisesta uskonnollisuudesta ja ummehtuneesta nurkkakuntaisuudesta.

Kun AKS:n perustajiin ja ideologeihin kuulunut Elmo E. Kaila 1920-luvulla vehkeili armeijan puhdistamiseksi ”ryssänupseereista” eli Venäjällä palvelleista suomalaisista, oli Alkio hänen paras liittolaisensa. Myös Suur-Suomi-aate oli Alkiolle läheinen. Alkion poliittinen hahmo näytti siis itse asiassa sitten Suurlakon päivien siirtyneen keskustasta äärioikealle. ”Kolmannen tien” etsijänä kapitalismin ja sosialismin välissä hän ei tässä suhteessa olisi mitenkään poikkeuksellinen tapaus. Sukulaisuudesta Saksan natseihin voisi kertoa myös maalaiselämän ihannointi.

Kun tähän lisätään, että Alkio vuonna 1918 vielä kannatti punavankien lähettämistä Saksan kaivoksiin jopa kymmeneksi vuodeksi ja pohdiskeli, että sotilasdiktatuuri saattaisi joksikin aikaa olla Suomelle välttämätön, tulee mieleen ajatus, että nykyinen Suomen keskusta taitaa itse asiassa ihannoida oppi-isänään varsinaista obskuranttia ja demokratian vihollista.

Toisaalta Suomen äärioikeistolle oli aina ominaista uskonnollisuus, mikä erotti sen esimerkiksi saksalaisista aatetovereista. Ehkä Alkionkin piti säädyllisyyden rajoissa vain hänen uskonnollinen traditionalisminsa?


Alkio halusi karkottaa Suomen uudesta armeijasta vanhan ”ruotsalais-ryssäläisen” herrashengen, korruption, juopottelun ja muun siveettömyyden ja tehdä siitä nuorison kasvatuslaitoksen, eräänlaisen nuorisoseurojen jatkoluokan.

Millaista oli Alkion russofobia? Kirjallisuudessa on sanottu, että se oli ”värisokeaa”. Kaikki ”ryssät” niin oikealla kuin vasemmalla olivat vihattavaa ainesta, jotka oli karkotettava Suomea saastuttamasta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu