Minä voin kertoa miltä tuntuu tehdä abortti... Se tuo mukanaan helpotusta, mutta se tuo mukanaan tuskaa jos asiaa ei selvitä itsensä kanssa.
Ehkä minun pitäisi aloittaa alusta...
Asuin yhdessä ex-mieheni kanssa ja mies tiesi hyvin etten syönyt sinä kuukautena pillereitä, koska olin unohtanut ottaa ne mukaan reissuun ja sitten kun kotiuduimme oli enää myöhäistä aloittaa niiden syömistä. Muutenkin suhteemme oli jo päin v... ja en edes muista koska olisimme viimeksi harrastaneet seksiä.
Yhtenä iltana mieheni sitten alkoi lämmitellä minua ja minä sanoin ei. Mies ei sitä uskonut vaan otti minut väkisin. Lamaannuis tilanteesta etten pystynyt tekemään mitään... Se toi minulle raskaat muistot mieleeni, minut kun on nuorempana raiskattu.
Mielessäni ajattelin et kunpa tästä nyt ei olisi mitään seurausta niin kaikki hyvin. Odotin menkkoja ja niitä ei kuulunut. Epätoivoisena passitin miehen apteekkin hakemaan raskaustestin ja sen tehtyäni elämäni heitti härän pyllyä. Tulos oli positiivinen. Mies oli innoissaan et jes meille tulee vauva ja kaikki paranee...
Minä vaan mietin että miten tämä voi olla mahdollista ja miten voin koskaan rakastaa sitä lasta koska sitä ei ole rakkaudella tehty. Ja olisinko valmis äidiksi.
Aikani sulattelin asioita ja soitin neuvolaan. Kävin muutaman kerran siellä kun sitten paukautin tunteeni ääneen ja sanoin että haluan keskeytykseen. Sain lääkärin ajan ja sieltä sitten varattiin aika minulle keskeytykseen. Kaikki vaan kyselivät minulta että olenko ratkaisustani varma.
Samaan aikaan kuuntelin anoppini vauva hömpötystä ja sitä kuinka hän suunnitteli meidän ihanaa tulevaisuutta hänen poikansa kanssa ja tietenkin pienen vauvan kanssa.
Mieheni tuli kotiin ja sanoi, että et voi mennä tekemään keskeytystä kun äiti ei sitä hvyäksy. Minulla oli seuraavana päivänä aika.
Menin seuraavana päivänä sairaalaan parhaan kaverini kanssa. Lääkäri varmisti minulta, että olen varma ratkaisustani ja sitten katsottiin ultralla, että onko jo liian myöhäistä... En nähnyt siinä vielä sitä pientä sikiötä, mutta kun menin lääkärin pöydän luo näin ne kuvat pienestä sikiöstä mahassani, mietin että voinko olla niin julma...
Jouduin pitkän aikaa odottamaan sairaalassa, että pääsin kaavintaan... Vielä ennen kaavintaan menoa moni kysyi olenko varma, sanoin epävarmalla äänellä että olen. Totesin vaan että voinhan minä juosta vaikka pöydältä pois jos siltä tuntuu...
MEnin kumminkin tekemään sen, mutta kun heräsin ja tajusin missä olen niin oloni ei ollut yhtään paha... Olin helpottunut... Nyt loppui se miettiminen ja nyt minun ei tarvitse enää pelätä että voinko rakastaa lastani...
Viimeinen muistikuvani ennen nukahtamista on se kun pyysin lapseltani anteeksi etten häntä tuonut maailmaan ja hyvästelin hänet mielessäni...
Nyt minulla olisi ollut marraskuun 27 päivä laskettu aika. Tottakai mietin kumpi hän olisi ja minkälaista elämäni olisi... Mutta tiedän tehneeni oikean ratkaisun.
Minä joka aborttia olen aina vastustanut menin sen tekemään. mutta nyt ymmärrän sen että joskus on pakko tehdä syystä tai toisesta. Kunhan vain saa sen asian itsensä kanssa selväksi niin siitä ei tule kauheita jälkioireita.
Erosimme mieheni kanssa pian keskeytyksen jälkeen koska hän ei voinut ymmärtää ratkaisuani ja hän joutui huonon välikäteen minun ja anopin kanssa. Anoppi haukkui minut maasta taivaaseen kun keskeytyksen menin tekemään vaikka mieheni valehteli äidilleen, että lääkäri suositteli sitä. Lapsi ei olisi ollut muka terve.
Mieheni ei ole vielä tänäkään päivänä päässyt yli keskeytyksestäni, koska hän ei hakunnut uskoa asiaa todeksi. Hän ei vieläkään pysty katsomaan pieniä lapsia.
Itse taas pystyn olemaan lasten kanssa ihan normaalisti, tottakai pieni lapsi tuo muistot pintaan...
Mutta lastani muistelen ja toivon, että joskus löydän sellaisen miehen kenen kanssa voin perheen perustaa ja hänen kanssaan lapsia rakastaa... Unohtamatta häntä joka ei koskaan saanut syntyä koska äiti ei ollut varma pystyisikö häntä tarpeeksi hyvin hoitamaan yksinään...
Ehkä minun pitäisi aloittaa alusta...
Asuin yhdessä ex-mieheni kanssa ja mies tiesi hyvin etten syönyt sinä kuukautena pillereitä, koska olin unohtanut ottaa ne mukaan reissuun ja sitten kun kotiuduimme oli enää myöhäistä aloittaa niiden syömistä. Muutenkin suhteemme oli jo päin v... ja en edes muista koska olisimme viimeksi harrastaneet seksiä.
Yhtenä iltana mieheni sitten alkoi lämmitellä minua ja minä sanoin ei. Mies ei sitä uskonut vaan otti minut väkisin. Lamaannuis tilanteesta etten pystynyt tekemään mitään... Se toi minulle raskaat muistot mieleeni, minut kun on nuorempana raiskattu.
Mielessäni ajattelin et kunpa tästä nyt ei olisi mitään seurausta niin kaikki hyvin. Odotin menkkoja ja niitä ei kuulunut. Epätoivoisena passitin miehen apteekkin hakemaan raskaustestin ja sen tehtyäni elämäni heitti härän pyllyä. Tulos oli positiivinen. Mies oli innoissaan et jes meille tulee vauva ja kaikki paranee...
Minä vaan mietin että miten tämä voi olla mahdollista ja miten voin koskaan rakastaa sitä lasta koska sitä ei ole rakkaudella tehty. Ja olisinko valmis äidiksi.
Aikani sulattelin asioita ja soitin neuvolaan. Kävin muutaman kerran siellä kun sitten paukautin tunteeni ääneen ja sanoin että haluan keskeytykseen. Sain lääkärin ajan ja sieltä sitten varattiin aika minulle keskeytykseen. Kaikki vaan kyselivät minulta että olenko ratkaisustani varma.
Samaan aikaan kuuntelin anoppini vauva hömpötystä ja sitä kuinka hän suunnitteli meidän ihanaa tulevaisuutta hänen poikansa kanssa ja tietenkin pienen vauvan kanssa.
Mieheni tuli kotiin ja sanoi, että et voi mennä tekemään keskeytystä kun äiti ei sitä hvyäksy. Minulla oli seuraavana päivänä aika.
Menin seuraavana päivänä sairaalaan parhaan kaverini kanssa. Lääkäri varmisti minulta, että olen varma ratkaisustani ja sitten katsottiin ultralla, että onko jo liian myöhäistä... En nähnyt siinä vielä sitä pientä sikiötä, mutta kun menin lääkärin pöydän luo näin ne kuvat pienestä sikiöstä mahassani, mietin että voinko olla niin julma...
Jouduin pitkän aikaa odottamaan sairaalassa, että pääsin kaavintaan... Vielä ennen kaavintaan menoa moni kysyi olenko varma, sanoin epävarmalla äänellä että olen. Totesin vaan että voinhan minä juosta vaikka pöydältä pois jos siltä tuntuu...
MEnin kumminkin tekemään sen, mutta kun heräsin ja tajusin missä olen niin oloni ei ollut yhtään paha... Olin helpottunut... Nyt loppui se miettiminen ja nyt minun ei tarvitse enää pelätä että voinko rakastaa lastani...
Viimeinen muistikuvani ennen nukahtamista on se kun pyysin lapseltani anteeksi etten häntä tuonut maailmaan ja hyvästelin hänet mielessäni...
Nyt minulla olisi ollut marraskuun 27 päivä laskettu aika. Tottakai mietin kumpi hän olisi ja minkälaista elämäni olisi... Mutta tiedän tehneeni oikean ratkaisun.
Minä joka aborttia olen aina vastustanut menin sen tekemään. mutta nyt ymmärrän sen että joskus on pakko tehdä syystä tai toisesta. Kunhan vain saa sen asian itsensä kanssa selväksi niin siitä ei tule kauheita jälkioireita.
Erosimme mieheni kanssa pian keskeytyksen jälkeen koska hän ei voinut ymmärtää ratkaisuani ja hän joutui huonon välikäteen minun ja anopin kanssa. Anoppi haukkui minut maasta taivaaseen kun keskeytyksen menin tekemään vaikka mieheni valehteli äidilleen, että lääkäri suositteli sitä. Lapsi ei olisi ollut muka terve.
Mieheni ei ole vielä tänäkään päivänä päässyt yli keskeytyksestäni, koska hän ei hakunnut uskoa asiaa todeksi. Hän ei vieläkään pysty katsomaan pieniä lapsia.
Itse taas pystyn olemaan lasten kanssa ihan normaalisti, tottakai pieni lapsi tuo muistot pintaan...
Mutta lastani muistelen ja toivon, että joskus löydän sellaisen miehen kenen kanssa voin perheen perustaa ja hänen kanssaan lapsia rakastaa... Unohtamatta häntä joka ei koskaan saanut syntyä koska äiti ei ollut varma pystyisikö häntä tarpeeksi hyvin hoitamaan yksinään...
Vastaukset 5
Vanhimmat
Lapsi rakas raiskari.
Teit mielestäni oikean ratkaisun tilanteessasi.
Vaikka minäkin olen abortin vastustaja, mutta tuntuu ettet voinut muuta tilanteessasi.
Koitahan jaksaa ja toivottavasti löydät sellaisen miehen rinnallesi jonka kanssa haluat perheen
Niin minäkin olen sen ajtellut, että ratkaisuni oli oikea. Kaikesta huolimatta...
Toivon että joskus joku tulee ja huolii minut menneisyydestäni huolimatta =) ja haluaa perheen perustaa kanssani...
Koska kaikesta tapahtuneesta huolimatta haluan, että vielä joskus saan omaa lasta pidellä sylissäni....
Toivottavasti edes jonkun aborttifanaatikon mieli muuttuisi luettuaan kirjoituksesi, se on niin selkeä kuvaus tilanteesta johon voi joutua ihan tahtomattaan. Eikä se abortti ole helppo ratkaisu sittenkään vaikka tilanne olisi mikä!Voimia sinulle ja onnea elämääsi!
toivotaan, että kirjoitukseni saa ihmisiä ajttelemaan asioita vähän erilailla. koska aina ei ole vaihtoehtoja, mutta taas jokaisen on tehtävä omat ratkaisunsa ja niiden kanssa elettävä.