Kun kerran jää lapsena yksin, ei ole elänyt niitä samoja kokemuksia, jotka kaikki muut ovat eläneet.
Lapsena yksin jäänyt on tällöin ulkopuolinen - hän kokee olevansa yksin, koska hän on kasvanut erilleen kaikista muista.
Ulkopuolinen kokee ulkopuolisuuden tunnetta ja tunnetta että kukaan ei ymmärrä häntä, koska hänen elämänsä poikkeaa valtavirran elämästä. Ihmiset eivät ole jakaneet hänen kokemuksiaan, eikä hän ihmisten, joten ulkopuolisen ja ihmisten välillä vallitsee ymmärtämättömyys.
Pahinta on se, että koska aikaa ei voi kääntää taaksepäin, ulkopuolisuutta ei enää sen syntymisen jälkeen voi muuttaa - ulkopuolisuus on ikuista. Nuoruutensa menettänyt ei voi enää tietää miltä sen eläminen oikealla ajanhetkellä olisi tuntunut, sillä jos hän yrittää korvata puutteensa, hän tekee sen elämänsä väärässä vaiheessa, jolloin maailma näyttää hänestä erilaiselta.
Siksi ihmisen on pakko hyväksyä oma ulkopuolisuutensa ja muiden ihmisten on pakko hyväksyä ulkopuolinen. Ainoat vaihtoehdot näille asenteille ovat ulkopuolisen itsemurha tai enemmistön suorittama murha. Onhan se aivan selvä että ulkopuolisen jättäminen kärsimään ei ole kenenkään edun mukaista - kuolema on parempi vaihtoehto. Mutta koska ulkopuoliset voivat olla yhteiskunnan silmissä vaikka kuinka arvokkaita, heidän tappamisessa ei ole järkeä. Jäljelle jää suvaitsevaisuus.
Ulkopuolisen näkökulmasta ei ole mitään muuta vaihtoehtoa kuin oman tiensä löytäminen. Sitä etsiessä on helppo kirota kaikki muut suohon, koska oman tiensä löytäminen voi olla erittäin vaikeaa etenkin ilman muiden tukea.
Moni jää yksin ja syrjäytyy.
Osa tekee itsemurhan.
Olisi hyvä muistaa että ketään ei saa jättää yksin hänen elämänsä kriittisessä vaiheessa, kuten lapsena tai nuorena. Eristäminen voi olla käytännössä murha.
Lapsena yksin jäänyt on tällöin ulkopuolinen - hän kokee olevansa yksin, koska hän on kasvanut erilleen kaikista muista.
Ulkopuolinen kokee ulkopuolisuuden tunnetta ja tunnetta että kukaan ei ymmärrä häntä, koska hänen elämänsä poikkeaa valtavirran elämästä. Ihmiset eivät ole jakaneet hänen kokemuksiaan, eikä hän ihmisten, joten ulkopuolisen ja ihmisten välillä vallitsee ymmärtämättömyys.
Pahinta on se, että koska aikaa ei voi kääntää taaksepäin, ulkopuolisuutta ei enää sen syntymisen jälkeen voi muuttaa - ulkopuolisuus on ikuista. Nuoruutensa menettänyt ei voi enää tietää miltä sen eläminen oikealla ajanhetkellä olisi tuntunut, sillä jos hän yrittää korvata puutteensa, hän tekee sen elämänsä väärässä vaiheessa, jolloin maailma näyttää hänestä erilaiselta.
Siksi ihmisen on pakko hyväksyä oma ulkopuolisuutensa ja muiden ihmisten on pakko hyväksyä ulkopuolinen. Ainoat vaihtoehdot näille asenteille ovat ulkopuolisen itsemurha tai enemmistön suorittama murha. Onhan se aivan selvä että ulkopuolisen jättäminen kärsimään ei ole kenenkään edun mukaista - kuolema on parempi vaihtoehto. Mutta koska ulkopuoliset voivat olla yhteiskunnan silmissä vaikka kuinka arvokkaita, heidän tappamisessa ei ole järkeä. Jäljelle jää suvaitsevaisuus.
Ulkopuolisen näkökulmasta ei ole mitään muuta vaihtoehtoa kuin oman tiensä löytäminen. Sitä etsiessä on helppo kirota kaikki muut suohon, koska oman tiensä löytäminen voi olla erittäin vaikeaa etenkin ilman muiden tukea.
Moni jää yksin ja syrjäytyy.
Osa tekee itsemurhan.
Olisi hyvä muistaa että ketään ei saa jättää yksin hänen elämänsä kriittisessä vaiheessa, kuten lapsena tai nuorena. Eristäminen voi olla käytännössä murha.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Juurikin näin. Koulukiusattu vuosia ja nyt yli 30 vuotiaana edelleen täysin yksin.
En minä edes keksisi mitään sanottavaa ihmisten seurassa, normaalipäivänä en edes puhu kenellekään ja näin on jatkunut jo vuosia. Sitten olen vielä pitkäaikaistyötön niin ei ihmisiä ole edes pakko nähdä.
Juuri näinhän se on. Itse olen aina ollut se ulkopuolinen. Syrjitty ja unohdettu. Toki mua on joskus huomioitukin esim. haukkumalla vaan siihenpä se jääkin. Ei oo koskaan ollut sellaista ihmistä johon oikeasti kiintyä, eikä taida koskaan ollakaan. Elämäni loppui varsinaisesti jo viime vuonna kun viimeinen syyni elää katosi. Tässä loppua odotellessa kirjoittelen. ikää noin 25...
Onkos keski-iän kriisi iskenyt? Totta että vanheneminen muuttaa joitain asioita mutta suurin osa on itsestään kiinni, ikinä ei ole liian myöhäistä muuttua ja kehittää itseään.
Itseään voi kyllä kehittää, ihmisten kanssa voi olla tekemisissä ja voi jopa menestyä, tulla rikkaaksi ja saavuttaa suuria asioita.
Silti sekään ei auta ulkopuolisuuteen. Menetettyä aikaa ei saa takaisin.
Ei yhteisössä aina se vanhin ole kiinnostavin tai arvokkain, vaan monissa tapauksissa uusi veri tuo potkua.
En ole mielestäni väittänytkään että vanhin olisi kiinnostavin tai arvokkain. Mistäs moisen ajatuksen tempaisit?
Välillä se on liian myöhäistä muuttaa itseään.
Hyvin sanottu. Minua ei ole kiusattu tai juuri edes syrjitty, mutta olen tuntenut itseni aina ulkopuoliseksi kaikesta. Olen yrittänyt mennä mukaan erilaisiin juttuihin ja yhteisöihin, mutta se ulkopuolisuuden tunne on palannut aina ennemmin tai myöhemmin. Väsyttää yrittää ja hakata päätänsä seinään.
Välillä tuntuu siltä, että katselen itseänikin jostain ulkopuolelta. Olen lukemattomia kertoja pyrkinyt muuttamaan ajattelutapojani ja suhtautumistani asioihin, mutta se ei ole hävittänyt tätä tunnetta.
Tässä hetkessä itsemurha alkaa olla ihan todellinen vaihtoehto. Tämä ei ole kenenkään muun syytä kuin itseni. Nyt on vaan se taakka harteilla käynyt voimilleni liian raskaaksi. Kun ei jaksa ja kaikki kortit on jo katsottu.
Missäpäin satutte asumaan kohtalontoverit?kyselen kiinnostustani.
Kuulostaa omalta elämältäni. Ulkopuolisuuden ja erilaisuuden tunnetta lisää myös eksistentiaalisen maailmankuvan kehittyminen tilanteen pakosta. Oppii elämään yksikseen ja hahmottaa maailmaa omien uniikkien kokemusten ja toisten tarkkailun kautta. On sopeuduttava tilanteeseen, mutta samalla erilaisuus vahvistuu entisestään. Näitä seikkoja on vaikea ulkopuolisen ymmärtää. Kyse ei ole valinnoista, vaan siitä, ettei edes hyväksytä tilanteisiin, joissa valintoja voisi tehdä.