Äkkiä pimeys häviää

Kiitos, samoin teillekin!

Murrosvaiheet luonnossa, elämässäkin saa aikaan lepäävien tunteiden heräämisen, pelkästä olemassaolon tasapaksuudesta..
Yksilöiden herkyystasoista riippuen kokee sen niin eri tavoin. On kuvaavaa verrata jään lohkeamiseen pala palalta, kunnes virtaus pyörteeseen vie kaiken vapautuneeseen uomaansa :)

Hyvä, että omatkin elämänmuutoksesi ei kirjoittamisen tarvettasi hillitse. Malttia ja suunnitelmallisuutta vaatii oman ajan jakaminen, noihin häiriöttömiin hetkiin toteuttaa itseään.
Joskus se vaan oli (maalausaika) pakko saada järjestettyä, ei muuten paineesta olisi selvinnyt, mutta kivutta se ei juuri tapahdu.
"Äkkiä pimeys häviää" on kuin novellin alkulause itsessään!

Kun olen tällainen 'erilainen nuori', niin sanon oman ajattelutapani tässäkin julki.
Ei pimeys häviä mihinkään se vain muuttaa paikkaa, meillä täällä pohjoisen perukoilla
asuvilla on valoa kuitenkin ympäri vuoden aikalailla lumI talvella ja kesällä pitkät aurinkoiset päivät.
Siellä missä on pimeää ei erota kunnolla edes tähtiä ;-)).
Tietysti onhan minussa itsessänikin pimeitä puolia niistä vain en kerro pidän ne kokonaan omina tietoina ja joskus haluan valosta varjoon, joka on suoja itsekullekin.

Todella pimeässä on mielenkiintoista elämää pienenpienet tulikärpäset jotka tanssivat suurissa laumoissa kuviotanssia joita on hauska seurata, tanssivatko koko yön sitä en tiedä.

Pimeys on joskus turva joskus vaara riippuu tilanteesta.

Valokuvaaminen on minunkin intohimoni, ja helppoa sekä hauskaa se on teknisesti uusilla upeilla digijärjestelmäkameroilla ja kuvankäsittelyllä. Haasteellisempaa on vanhanaikaisen kameran käyttö, mutta varmaan hyvin palkitsevaa. Täydellistä valokuvaa ei tunnu olevankaan, sen metsästys antaa aina lisää intoa. Valokuvauksessa ei tuotos ole aina tärkein, vaan oppii katsomaan ympäristöään yksityiskohtiin mennen, aistimaan kokonaisuuksia, tunnelmia, sävyjä ja ennen kaikkea valaistuksia. Valokuvaaja jos kuka tietää, että valossa kaikki muuttuu. Liian kirkas valo latistaa ja jyrkentää varjot. Aamun ja illan valo ovat parhaat, luonto näyttäytyy ihan erilaisena eri valaistuksissa . Myös asiat näyttävät erilaisilta sen mukaan, missä valossa ne nähdään, asioita voi ihan tarkoituksellisesti saattaa hyvään tai huonoon valoon, kuten ihmisiäkin.

Valokuvaaja osaa rajaamisen, epäoleellinen rajataan pois, keskitytään . Pieni on kaunista siinä missä avara ja loputtoman tuntuinenkin. Novellikirjailija ja etenkin runoilija taitaa rajaamisen, karsimisen, oleellisen. Kuitenkin pieneen täytyy mahduttaa jotain tärkeää, ehkä henkilön kokemuksen ja sitä seuranneen oivalluksensa kautta. Me olemme täällä nähdäksemme ja oppiaksemme. Joillakin on palo valokuvata, maalata, kirjoittaa, säveltää...antaa muoto sisäiselle kokemukselle ja jakaa kokemus . Siihen täytyy olla sisäinen palo, eivät pelkät taidot eikä tunne riitä.

Minulla on monta vuotta ollut valokuvakirjojen teko rakkaana harrastuksena. Rajalalla ja Ificolorilla on helppoja "alustoja", joihin voi kuvatiedostoistaan valita kuvat ja suunnitella tekstit. Vanhoja valokuvia olen skannannut, ja varsinkin diakuvien värit ovat säilyneet hyvin. Älkää missään nimessä hukatko sukunne negatiiveja,ne ovat aarre tuleville polville digiaikanankin.

Laitan tähän linkin tämän vuoden kirjoituskilpailuihin, ja nythän on Kirjan vuosi meneillään. Sisutarinoitakin on teemavuoden puitteissa kerätty ja palkittu.

http://www.teonsana.net/kirjoituskilpailuja/

Pitkänperjantain kertomukseen liittyy äärimmäinen pimeys ihmismielessä kuten myös luonnossa :
"Keskipäivällä, kuudennen tunnin aikaan, tuli pimeys koko maan ylle, ja sitä kesti yhdeksänteen tuntiin saakka."

Pääsiäisaamun valoon meitä luterilaisiakin kehotetaan katsomaan pimeyden yli.

Hyvää pääsiäisen aikaa !

Huhtikuu ei ole minulle koskaan ollut synkkä kuukausi. Ennemmin toivon ja laulun aika.
Kevään tuoksut kaikki, monien lintujen tulo ja niiden äänet," ne huumaa ja hurmaa mun pään"!

Kiurun liverrys aamuisella taivaalla, jousenien kumeat ääntelyt, kun ne aurana lentää
johtajaa vaihdellen, se kaikki on kuin elokuvaa ja parasta on, että se kaikki on tässä lähellä
luonnossa.

Kyllä kaikki aistit siinä virittyy ja matkan teko tuntuu keveältä.

Vielä valokuvauksesta, Ramoonalta taas oivallinen kirjoitus ja kiitos kirjoituskilpailuvinkistä.
Mattihan meillä innokkain kuvaaja onkin, Facebookissakin on monta albumia kuvia. Kivoja oivalluksia, mm. koivun ´mangrovejuuret´ kalliolla tässä pihassamme, samoin Pispalasta otti paljonkertovia kuvia.
No niin, saunaanlähtö kohta eessä.