Hua Hinin ympäristökin vaarallinen

Ei vain Hua Hin, vaan myös Cha Am on luettava Thaimaan vaarillisimmiksi paikoiksi, siellä seuduilla vihaa syntyy pohjoismaalaistenkin kesken!
Varokaa niitä seutuja, viihtykää muualla Thaimaassa, niin voitte nauttia lomastanne, ilman kuoleman pelkoa!
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2015040319463881_ul.shtml
14<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Toiste emme Hua Hiniin matkustakaan. Oli kamala kokemus, kamalasta paikasta. Lihavat suomalaisäijät siellä huusivat täyttä kurkkua toisilleen, ihmettelen, ettei käynyt samoin, kuin tuossa lehtijutussa. Järkyttäviä kokemuksia kok paikka täynnä.

Äänestä

Ei ole Lkv56 joka käyttää lukuisia muitakin nimimerkkejä vielä väittänyt Iltalehden kirjoitusta valheeksi.

Äänestä

Toisaalta syvän säälin vallassa, näitä suomalaisraukkoja ajattelen, ovat Suomesta myyneet kaiken omaisuutensa ja ostaneet olemattoman talon Huan ghetosta. Näitä hometalojahan ei siellä saa enää millään kaupaksi ja korjauksiin eivät eläkerahat riitä, joten onnetonta on siellä elämänsä. Ei voi kuin homeille altistuneina odotella noutajaa ja toivoa sen piankin tulevan, ettei onnetonta elämäänsä tarvitse pidempään katsoa.

Äänestä
  • Monille se noutaja tulee kyllä pian. Sen verran iäkästä porukkaa ne Suomalaiset siellä on.

    Äänestä

  • OtherFootInGrave kirjoitti:

    Monille se noutaja tulee kyllä pian. Sen verran iäkästä porukkaa ne Suomalaiset siellä on.

    Ei niitä ikä tapa , vaan armottoman janoinen elämäntapa .
    Ei ole vaimoa , joka jarruttelisi , eikä kyttääviä naapureita ja toisaalta
    paikalliset thaimaalaiset ovat jo tottuneet siihen , että suomalaiset
    vanhat ukot ovat lähestulkoon aina päissään.

    Äänestä

Hei Ei taida kukaan yo kirjoittajista käydä edes Hua Hinissä/Thaimaassa, Iltalehtikään ei tiedä edes tiedä Cha amin sijaintia, paikka on Keski-Thaimaassa noin 180 km Bangkokista etelään, 25 km Hua Hinstä pohjoiseen. Paikassa itse olen ollut 8 vuotta putkeen. Kyllä minä mielummin siellä olen kuin Pattijoella tai Phuketissa. Paikassa käy paljon thaimaalaisia nuoria viikonloppuisin bussilasteittain. Marraskuussa uudelleen

Äänestä
  • "8-vuotta putkeen" !
    Mistähän putkesta mahtaa olla kysymys ?

    Äänestä

  • putkipäällä kirjoitti:

    "8-vuotta putkeen" !
    Mistähän putkesta mahtaa olla kysymys ?

    Siinä on sinulle miettimistä, täällä osa vain kirjoittelee härnätäkseen, kun ei itse pääse matkalle, viime lomalla en Thaimaassa juonut ollenkaan alkoholia, tosin menolennolla join, kun uppgreidattiin businessluokkaan

    Äänestä

  • Niin, kyllähän sinne hullujen Huaan Thaimaalaiset viikonlopuksi tulevat bussilasteittain, sattuvat vain olemaan leidareita, toiste en sinne sateenkaarihuaan menekään. Kerrassakin oli jo liikaa.

    Äänestä

  • leidaripaikka kirjoitti:

    Niin, kyllähän sinne hullujen Huaan Thaimaalaiset viikonlopuksi tulevat bussilasteittain, sattuvat vain olemaan leidareita, toiste en sinne sateenkaarihuaan menekään. Kerrassakin oli jo liikaa.

    Voi ressukkaa, Sinun pitää ensiksi matkustaa sinne Thaimaahan, minä kerroin nuorison tulosta Cha amiin viikonloppuisin, nuoriso tulee näille rannoille, koska ne maksuttomia. Tämä pitää mukavasti hintatason matalalla Cha amissa, halvempi paikka kuin Hua Hin.

    Äänestä

  • Pattijoelle. Pattijoki niminen paikkakunta on Pohjanmaalla kuka nyt sinne haluisi. Pattaya on taas Thaimaan paratiisi joka kyllä syyttä kärsii huonosta maineestaan. Moni yllättyy kuinka hyvä ja tapahtuma rikas kohde se nykyään on.

    Äänestä

  • old_profile_103780 kirjoitti:

    Voi ressukkaa, Sinun pitää ensiksi matkustaa sinne Thaimaahan, minä kerroin nuorison tulosta Cha amiin viikonloppuisin, nuoriso tulee näille rannoille, koska ne maksuttomia. Tämä pitää mukavasti hintatason matalalla Cha amissa, halvempi paikka kuin Hua Hin.

    En ole Thaimaassa maksullisilla rannoilla ollut koskaan yli 30 vuoden aikana. Aurinkotuolista olen vain hieman rahaa maksanut. Missäpäin Thaimassa rannalla olo maksaa?

    Niin nuorisoleidarit ja yli 5kymmpiset Bangkokin opasvanhuksethan sinne Cha Amiin ja Huaan viikonloppuisin kiirehtivät, koska muualla heitä ei suvaita.
    Minua ei onneksi kiinnosta lainkaan tuo Huan seutukunta, viihdyn paremmin Pattayalla, heteroiden joukossa.
    Mai pen rai, sinun peräreikä puuhilloesi vain sanon!
    Sitä saat mitä tilaat!!!

    Äänestä

  • KysymysSinulle kirjoitti:

    En ole Thaimaassa maksullisilla rannoilla ollut koskaan yli 30 vuoden aikana. Aurinkotuolista olen vain hieman rahaa maksanut. Missäpäin Thaimassa rannalla olo maksaa?

    Hua Hinissä maksaa. Ottavat hinnan 100% korotettuna siitä mitä Menussa lukee. Kannattaa olla tarkkana niiden laskujen kanssa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

ei-lähellekkään-Huaa kirjoitti:

Ei vain Hua Hin, vaan myös Cha Am on luettava Thaimaan vaarillisimmiksi paikoiksi, siellä seuduilla vihaa syntyy pohjoismaalaistenkin kesken!
Varokaa niitä seutuja, viihtykää muualla Thaimaassa, niin voitte nauttia lomastanne, ilman kuoleman pelkoa!
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2015040319463881_ul.shtml

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu