Odotan kolmatta lastani,rv 28.Edellisen synnytyksen jälkeen tuntui että ei enää koskaan,vaan tässä sitä ollaan..
Synnytykset olivat erittäin pitkiä ja vaikeita-tärkeintä tietysti että lapset olivat terveitä,mutta en voi mitään että kaikki ajatukset pyörii nyt tulevassa synnytyksessä.Neuvolasta ja pelkopolilta olen saanut apua hienosti,mutta mikään ei helpota kun synnytys on kuitenkin edessä.Painajaiset pitävät huolen etteivät ajatukset hellitä yölläkään.Mikä ihme avuksi?Yritän kyllä ajatella positiivisesti.Onko muilla ollut samoja ongelmia ja kuinka synnytys meni?
Synnytykset olivat erittäin pitkiä ja vaikeita-tärkeintä tietysti että lapset olivat terveitä,mutta en voi mitään että kaikki ajatukset pyörii nyt tulevassa synnytyksessä.Neuvolasta ja pelkopolilta olen saanut apua hienosti,mutta mikään ei helpota kun synnytys on kuitenkin edessä.Painajaiset pitävät huolen etteivät ajatukset hellitä yölläkään.Mikä ihme avuksi?Yritän kyllä ajatella positiivisesti.Onko muilla ollut samoja ongelmia ja kuinka synnytys meni?
Vastaukset 6
Vanhimmat
En ole synnytyksen suhteen mikään luomuilija. En siis periaatteen vuoksi.
Olen synnyttänyt neljästi, kolmas synnytys oli kahteen ensimmäiseen verrattuna pitkä ja hankala. Muistan vaan sen puuduttavan kivun, koko ajan vaan odotin että synnytys olisi ohi. Kipu ei missään vaiheessa ollut niin kovaa, että olisin halunnut kipulääkitystä. 11,5 tunnin kärvistelyn jälkeen kätilö kuitenkin tuikkasi petidiinipiikin reiteen- ja taivas aukeni. Jännittyneet lihakset rentoutuivat- ja lapsi syntyi 20 min tämän jälkeen.
Neljättä odottaessani kävin mielessäni läpi tätä "epäonnistunutta" synnytystä. Ja tässä vaiheessa eksyin kotisynnytyksistä kertoville nettisivuille, kuten myös Aktiivinen synnytys ry:n sivuille. Näiltä sivuilta sain paljon tietoa synnytykseen valmistautumista varten. Esim. tietoa rentoutumistekniikoista ja muista luomukonsteista. Harjoittelin myös loppuraskaudessa rentoutumista tahdonalaisesti. Ja täytyy sanoa että tästä oli ihan oikeasti hyötyä. Synnytyksen aikana onnistuin kääntämään ajatuksen ja kivun positiivisiksi asioiksi. Ainoa kipulääkitys tässä synnytyksessäni oli ilokaasu, ja rentoutuminen. Ja täytyy sanoa että synnytykseni oli lähes kivuton.
No joo... kuullostaa vähän hörhöilyltä koko juttu... mutta tutustu aktiiviseen synnytykseen, jos vaikka siasit vinkkejä sieltä.
Jos englanniksi lukeminen onnistuu, niin näistä olen itse saanut paljon luottamusta ja varmuutta:
http://www.unassistedbirth.com/enjoyingbirth.htm
Kuten Mrs Chaos jo sanoikin rentoutumisesta, se on huipputärkeää! Erään kivuttoman synnytyksen teorian mukaan pelko aiheuttaa jännityksiä eri puolella kehoa ja sitten nämä jännitykset aiheuttavat sen kivun. Itselleni hyvä pikkuvinkki on ollut kasvolihasten rentouttaminen - se kuulemma rentouttaa puolestaan vatsaa! Irvistäminen (esim. kivusta) sulkee synnytyskanavaa, hymyileminen avaa sitä...
Itse teen paljon mielikuvaharjoituksia lähenevää synnytystä varten ja kieltäydyn kuuntelemasta ihmisten tarjoilemia kauhukertomuksia. Juttelen myös masuasukin kanssa ja olemmekin jo sopineet, että teemme synnytyksestä toisillemme helpon ja ihanan kokemuksen :)
Olen itse lukenut kaikenlaisia kertomuksia ja kuunnellutkin, tosin suodatan kyllä näitä tarinoita sitten sen mukaan että meneekö mahdottomuksiin tai ei! (olipa kyse liioittelusta tai vähättelystä)
Tuo mielikuvaharjoittelu voi kuulostaa typerältä, mutta tavallaan teen sitä itsekin. Kyllä se hiukan helpottaa, ja tosiaan noita hengittämisiä ja rentouttamisia on teroitettu paljon. Täytyy olla valppaana sitten synnytysvalmennuksessa.
Tuon mielikuvaharjoitelun unohdinkin mainita! Sen avulla nimittäin pärjäsin todella pitkälle, niin typerältä kuin se ehkä kuullostaakin.
Supistuksen tullessa päälle ajoin mielessäni polkupyörällä ylös mäkeä, mäen harjalta (eli supistuksen huipulta) laskettelin sitten alas, alamäkeä. Samalla rentoutin kaikki lihakset.
Sitten kun kyllästyin "polkemaan pyörää" rentoutin itseni supistuksen jälkeen miettimällä kukkaa. Valkovuokkoa joka ensin on kiinni ja avautuu pikkuhiljaa, samalla kun supistus menee ohi.
Nämä kuullostaa ehkä hivenen typeriltä, mutta kaikessa yksinkertaisuudessaan ovat kohtuullisen toimivia. Jippo on siinä että keskittyy vain siihen yhteen asiaan, supistukseen ja rentoutukseen.
Miksi mielikuvaharjoitukset kuulostaisivat typeriltä? Niinkuin kerroitkin, niistä saa hyvän avun keskittymiseen ja rentoutumiseen.
Nykyaikaiset urheilijatkin jokainen kertovat, kuinka he mielikuvaharjoituksen avulla valmistautuvat koviin kilpailuihin, jotta suoritus olisi paras mahdollinen.
Ja onhan synnytys aikamoinen suoritus äidille :)
No arvaa pelottiko ennen synnytystä. Ensimmäisen synnytyksen jälkeen kätilö toivotti tervetulleeksi kohta uudelleen, ja ajattelin, että se kätilö ei ole ihan terve.
Ajattelin kipua kuitenkin sellaisena hyvänlaatuisena kipuna, jonka kyllä kestää. Kipu on kuitenkin määräaikaista ja siihen on selkeä hyvä syy. Ja tiedätkin jo sen ihanan palkinnon, minkä ponnisteluistasi saat.
Muista, että synnytykset ovat yksittäisiä tapahtumia, ja edellinen vaikea synnytys ei tarkoita sitä, että seuraavakin on samanlainen. Ensimmäinen synnytykseni oli pitkä ja hankala. Toiseen synnytykseen menin sillä mielellä, että edessä on ainakin 12 tuntia helvetin tuskia. Toisin kävi. 20 minuutin kuluttua sairaalaan saapumisesta pitelin jo ihanaa vauvaa vatsan päällä. Enpä tosin muuta saanut suustani ulos kuin "ei voi olla totta".
Supistuksista olen ajatellut aina, että tähän synnytykseen kuuluu tietty määrä supistuksia, ja sitten supistusten tullessa olen keskittynyt siihen ajatukseen, että nyt niitä on sitten yksi vähemmän.
Onnea synnytykseen.