Loisia/matoja kotilossa!

idontknoW

Kotilolleni (achatina reticulata) on tullut matoja. Niitä on ollut jo aika kauan aikaa. Olen yhden kerran pakastanut koko terraarion kaikkine tarvikkeineen. Edes karanteeniastia (pohjalla oli vain pyyhe) ei auttanut sillä madot pysyivät hetken pois ja tulivat taas esille joten olemME tulleet siihen tulokseen, että kotilossa itsessään on matoja. Muillakin on varmasti ollut tälläisiä ongelmia, mutta löysittekö niihin apua? Kotiloita ei oikein voi madottaakkaan matoja vastaan. Mitä teen, pitääkö kotilo lopetta? :/ Madot ovat muutaman millin pituisia ja valkoisia.

5

2711

    Vastaukset 5

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kotilo128

      Hei!
      Minunkin kotilollani oli tälläinen ongelma.
      Onko kotilollasi näkynyt minkään moisia oireita?
      Esim.
      -Syvälle kuoreen vetäytyminen.
      -Ei syö ruokaa melkein olleskaan.
      -laihtuminen.
      -kuoren halkeilu/kuluminen.
      -tai jotain muuta?
      Jos oireita ei ole ne saattavat olla vaarattomia banaani kärpäsen toukkia. Ja jos kyseisiä oireita kotilolla lienee on syytä epäillä kotilo punkin toukkaa.
      Madot ovat ihmiselle harmittomia.
      Madoista voi päästä eroon, mutta se on hyvin vaikeaa. Matoja voi myös vähentää, niin että kotilo pystyy elämään niiden kanssa.
      Oletko kenties huomannut kotilossasi valkoisia erittäin pieniä ja nopeita olentoja? Kotilo punkkeja jotka viihtyvät hyvin hengitysaukon/suolen aukon lähistössä.
      Kokeilet vain eristää kotilon moneksi kuukaudeksi. Eikä sitä turvetta oleskaan. Peset kotilosi kädenlämpöä vähän lämpimämmällä vedellä.
      Jos oireet jatkuu vielä vahvasti on syytä harkita lopetusta. Mutta yleensä nämä punkit/madot
      aiheuttaa kitukasvuisuutta, imiessään kotilosta verta. Joten jos näitä loisia kotilollasi on hyvin paljon, kotilo kuolee luultavasti piakoin.

      Toivon että saat madot pois kotiloltasi ja tämä paranisi pian :)

    • googlestarohkeasti

      Kotilon harrastajia löytyy varmaan Suomen herpetologinen yhdistys sivuilta ja apua kotiloita vaivaavaan ongelmaan. Myös googlettamalla kotilon punkki löydät ohjeita. Valkoisia punkkeja vastaan myydään ilmeisesti petopunkkeja.

    • marginatakotilo

      Minun Archachatina Marginatalla on sama mato-ongelma :( Kotilo on luonnosta otettu ja minulla ollut noin 2 vuotta, ja matoja on ollut koko ajan, ei ole siis mistään kärpäsentoukista kysymys. Eivät näytäkään toukilta, vaan ovat ihan ohuita ja pieniä.

      Ei ole auttanut tiheään kylvettäminen, ei mullan vaihto, ei kurpitsansiemenet.. Välillä vähenevät, mutta eivät kuitenkaan katoa kokonaan. Kun taskulampulla katsoo hengitysaukosta sisään, näkyy kun niitä luikertellee siellä, kotilon sisuksien pinnalla.

      Voikohan sinne kotilon sisään laskea vettä, että saisi edes osan noista mulkeroista huuhdottua ulos, vai hukkuuko siihen koko kotilo?

    • Kotilo128

      Luulen ettei edes se vesi auta...:( Vesi ja kotilon peseminen voi auttaa väentämään näitä lois matoja. Ei kannata käyttää turvetta, vaan jotain pyyhettä. :)
      Vaikkei ne madot kokonaan häviä, kotilo pystyy elämään niiden kanssa, siksi puhdas terraario on tärkeä. :)

    • Toukkia.Nähnyt

      Itse säikähdin kamalasti lähes pari vuotta sitten, ja otin yhteyttä jopa Eviraan. Tosin siinä vaiheessa olin jo itse tajunnut, että kyseessä on harsosääsken toukka. Ko. toukka on valkoinen ja mustapäinen. Ne saattavat näkyä isoina määrinä kurkottelemassa pohjasta ja kiipeävät nopeasti ruokaankin. Toukka- ja kukkakärpäsvaihetta kesti aikansa, mutta sitten ongelma helpotti lähes omia aikojaan.

      Harsosääsken toukka ei ole hyvä kaivautuja, joten ainakin itse pidän hyvin korkean kerroksen turvetta ja kääntelen sitä usein. En siis vaihda turvetta äärimmäisen usein, ainoastaan korjaan ruokajämät ja ulosteet pois tiheästi. Kukkakärpäsiä tulee ruuan mukana, joten niistä ei kokonaan pääse eroon. Liiallisella märkyydellä niitä on taatusti paljon. Olen noudattanut ohjetta, jonka mukaan pohjamateriaali on riittävän kostea, kun kotilo liikkuu aktiivisesti. En siis juurikaan kostuta pohjaa, vaan ruokaa ja seinämiä. Alkuun käytin kookoshumusta, mutta itse asiassa kotimainen lannoittamaton turve (Agrimarketista ostin) on ollut parempi pohjaloisten torunnan kannalta, ja se pysyy raikkaampanakin.

      Selkeästi sairas kotilo kannattaa lopettaa! Itselläni yksi on jäähyllä (horroksessa), ja se pitäisi lopettaa kuumalla vedellä. Tämä kotilo on laihtunut, ja se tulee jotenkin liian pitkälle ulos kuorestaan, siinä näkyy vähän samanlainen muodostelma kuin kärpässienen varressa. Loisesta ei siis taida olla kyse, vaan jokin muu sairaus. Luultavasti kyseinen yksilö on sama, joka jo alkuun kasvoi muita huonommin. Tuntuu vaan niin ilkeältä lopettaa täysikasvuinen kotilo...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että

      Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.
      Ikävä
      85
      1239
    2. Puukotus Kajaanissa

      Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu
      Kajaani
      27
      779
    3. Liikenneonnettumuus

      Linkkari ja ruotsibiili törmäsivät linkku oli redun opetusajossa
      Ylitornio
      13
      767
    4. Mieti oikeasti

      Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.
      Ikävä
      35
      728
    5. Taasko sä vedit

      Suojamoodin päälle? Miehelle
      Ikävä
      90
      695
    6. kene ajoi "kolarin"?

      "Punkaharjulla Luston ja Tuppuranmäen välillä sattui tiistaina aamupäivällä liikenneonnettomuus. Poliisin mukaan Savonl
      Savonlinna
      16
      672
    7. Tiedoksi yhdelle naiselle

      että mies lähestyy kaikin tavoin jos on kiinnostunut! 🙋🏻‍♂️
      Ikävä
      46
      668
    8. Pahin tapa satuttaa toista

      On jättää toinen vaille mitään vastausta. Erityisen kipeää se tekee sillon jos toinen ghostaa.
      Ikävä
      76
      663
    9. Minulla on joskus ikävä sinua ja ajattelen sinua joskus.. edelleen

      Olin joskus niin rakastunut sinuun. Olin onnellinen, että kohdattiin ja kun vain tiesin sinun olevan olemassa. Täytit aj
      Ikävä
      27
      627
    10. Mitä söpö

      Mies mietit?
      Ikävä
      58
      618
    11. 62
      586
    12. Alkaa jotenkin nyt kuvio hahmottuu täällä

      Sellainen vaikutelma tästä alkaa tulla, että täällä on joku pieni porukka, joka tuntee toisensa tai ainakin pelaa samaan
      Ikävä
      85
      585
    13. Miten uskallan sua nähdä

      Kun vaikutat suuttuneelta :(
      Ikävä
      41
      571
    14. Jos kaivattusi on

      Varattu niin miksi et antaisi asian olla hänen suhteen. Miksi ylipäätään vielä jatkat?
      Ikävä
      47
      546
    15. Minä kyllä odotan nainen

      että sinun kanssa voisin jutella asioista ihan oikeasti.
      Ikävä
      43
      534
    16. Nainen, tässä olen kahden vaiheilla

      Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa
      Ikävä
      54
      528
    17. Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.

      Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.
      Ikävä
      129
      517
    18. Kylän tielle remonttia?

      Mitäköhän kylän tielle ruvetaan tekemään ku laitettu tuommoset töpsät muutamien suojateitten kohille?
      Hyrynsalmi
      13
      502
    19. Suloinen ja herkkä

      Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.
      Rakkaus ja rakastaminen
      31
      475
    20. Miten vuosien jälkeenkin tunteet voivat olla niin voimakkaat?

      Että pelkkä ajatus sinusta täyttää silmät kyynelistä.
      Ikävä
      27
      467
    Aihe