kukaan koko Ammattikoulu aikansa kaikki yöt ja kotona käymättä ?
Viettikö SuomenJoutsenella
Nälissäänkin
3
54
Vastaukset
- Arag
Sehän oli sisäoppilaitos jossa oli hytit kaksi oppilata aina hytissä. Minä ainakin vietin koko kurssin siinä ja en käynyt Nokialla kotona kertaakaan vuonna 68 .Täkki2 kurssilaisille terveisiä Mukavaa aikaa, puosu Lenkkerin opit olivat hyvät ei ollut sormi suussa kun piti alkaa pleissaan ja ompeleen.
- 1971-1972
Vuonna 71 en käynyt kuin pari kertaa kotona, terveiset täkkikurssilla oleville. Luulen , et Lenkkeri on poisnukkunut.
- Konemaisteri61
Mun aikana asuttiin jo Sirkkalan kadulla,Einari oli ammattimies,vieläköhän hän elää?.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?
Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,512337Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.942048Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa
Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e932025Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu241857MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,131761Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa
Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.5031609Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle
Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S41558Mikä ihme teitä lieksalaisia tuossa
p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa?501387Kemet lomautukset
Onkohan tuo oikein lain mukaista toimintaa jatkaa jo lomautettuina olevien uudelleen lomautusta yhdenvertaisuuden ja tas401318Mistä juttelit viimeisen kerran
Mistä juttelitte viimeisen kerran ikävöinnin kohteen kanssa? Irl tai viesteillä.751299