Olen uskovainen mutta harvoin käyn kirkossa,
aikoinaan kun kävin kirkossa saarnasi pappi pöntöstään kuinka nytki muutamat hakee täältä vain kuniaa itselleen huh huh,
turha tänne on tulla hakemaan kunnioitusta itselleen,,,,,,,, sano pappi,
äitini oli kuollu, luulin että kuuluu asiaan mennä kuuntelemaan muistojumalan palvelusta,
saipas kunnon ryöpytyksen papilta, olin hyvin häpeissäni suorastaan järkyttyny, en ole vieläkää selvinnyt järkytyksestä,
kirkossa käynti on vaikeaa,
ei ihminen kirkosta tule hakemaan kunniaa, vaan tulee kuuntelemaan jumalan sanaa ja hakemaan lohtua elämään,
salaa kirkkoherroilta pitää jumalan palveluksetkin kuunella radiosta,
aikoinaan kun kävin kirkossa saarnasi pappi pöntöstään kuinka nytki muutamat hakee täältä vain kuniaa itselleen huh huh,
turha tänne on tulla hakemaan kunnioitusta itselleen,,,,,,,, sano pappi,
äitini oli kuollu, luulin että kuuluu asiaan mennä kuuntelemaan muistojumalan palvelusta,
saipas kunnon ryöpytyksen papilta, olin hyvin häpeissäni suorastaan järkyttyny, en ole vieläkää selvinnyt järkytyksestä,
kirkossa käynti on vaikeaa,
ei ihminen kirkosta tule hakemaan kunniaa, vaan tulee kuuntelemaan jumalan sanaa ja hakemaan lohtua elämään,
salaa kirkkoherroilta pitää jumalan palveluksetkin kuunella radiosta,
Vastaukset 18
Vanhimmat
Oletteko huomanneet, saarnoissa on suuria eroja, jotkut papit puhuu raamatun sanaa,
kuten maalikko olettaakin näin asian olevan,
toiset keskittyy nyky menoon yhteiskunnassa,
-- pidän eniten niistä kirkonmenoista joissa puhutaan raamatunsanaa ja totuutta,
nyky ihmisten käyttäytyminen ei kiinosta kuulla kirkonmenoissa eikä muuallakaan saarnatilaisuuksissa,
Terveisiä Kirkosta! Vahinko että olet sattunut kirkkoon, kun papilla oli huono päivä taikka oli muuten lahjaton.
Kyllä nyt meidän kirkossa oli hyvä saarna ja raamatun tekstiä selitti pitkänperjantain tapahtumista. Yritän päästä kahden viikon välein joko kirkkoon tai seuroihin.
Ei se ole mikään uskon mittari miten usein käy kirkossa. Vielä saa kuunnella ja katsella radiosta ja tv:tä Jumalan sanaa se on sama asia, mutta siinä jää puuttumaan uskon ystävät.
Mene rohkealla mielellä kirkkoon.
Miksi helwetin ihmeessä sinä kuvittelit, että pappi puhui sinulle? Mainitsiko hän nimesi? Ja kun oletettavasti ei, niin sinä tapauskovainen menit tekemään juuri sitä mistä hän puhui. Käykö kaaliin?
Vieläki hävettää vaikka tapahtumasta on kymmeniä vuosi, papin moite ilmeiseti kosketti syvältä, olen pohtinu ja kyselly itseltäni tuhansia kertoja olinko tosiaan kunniaa hakemassa, no en tietenkää, ku oli äidin muistojumalanpalvelus,
sen jälkeen en ainuttakaa kertaa ole menny kirkkoon hyvällä mielellä, aina tulee sama asia mieleen, ja epäily että nyt ne luulee taas että menen kuniaa hakemaan,
olen jumalan kassa siunut, hän tietää minut paremmin kuin itse tiedän, hyvät ja pahat puoleni,
luojan seurassa on turvallinen olo,
mutta ei maalisten pappien kanssa,
en halua syylistää ketään, pääsisi tästä huonouden tunteesta eroon,
siis häpeästä että sittenkin jos alitajuisesti olen kirkosta etsimässä kunniaa,
en vain uskalla tunnustaa sitä itselle, voisko asia olla näin, tuntuu että häpeä vaan suurenee sitä enemän mitä enemmän sitä pohtii,
jos siellä on joku viisasa voisitko komentoda tilannetta, kiitos,,,
Ensinnä uskon olevan sinulle hyväksi todeta oma yliherkkyytesi. Olit varmaan erikoisen herkkä surressasi äitiäsi, etkä saanut sitä lohdutusta mitä ehkä tietämättäsi olisit tarvinnut.
Nyt on aika tajuta tilanteesi, teet kärpäsestä härkäsen yksittäisen tapahtuman vuoksi eikä se hyödytä sinua yhtään, päinvastoin.
Jo lauseesi tuossa lopussa, "mitä enemmän sitä pohtii" kertoo sinun olevan nyt suotta omaan napaasi tuijottava.
Liian herkkä itsetunto, joka otti itseensä kolauksen, vaikka se oli papilta aivan yleinen huomio tapakritityille!
Opi nauramaan itsellesi, kun hölmöilet!
Osaan kyllä nauraa omalle " hölmöydelle " joissaki tilanteissa ja syvästi myös harmitella omaa psyykkistä vajavuuttani ymmärtää itseä,
mutta osaan myös hävetä jos itse hömöilen kuten kirkkoon menon,
( siis onko sinusta kirkoonmeno hölmöilyä ) = en sitä ole pitäny hölmöilynä ,
olen kai liian tosikko, vai olenko sittenki maalisen pilkan kohteena loukattu, koska olen tapakristitty ulkopuolisin silmin,
- kymmeniävuosia sitten tuon tapahtuman jälkeen jokin sielussa huutaa aina kun astun kirkonkynnyksen yli
" tekopyhä tekopyhä luuletko saavasi kunniaa kun tänne tulet "
--- muistan ikuisesti rippikoulun ehtoolisen, se oli todella pyhä toimitus, tunsin kuinka olin oikeesti siunattu, lämmin ihana virta kulki ruumiini läpi kun verimaljan ehtoolisella join ja siunauksen olin saanu,
silloin tiesin että luoja on ikuisesti kanssani,
myöhemmin avioliiton kriisiaikoina rukoilin yötä päivää jumalata jaksamista työssä ja perheelle selviytymistä,
silloin sain valtavan uskon lahjan ( usko ei tule minusta itsestä vaan se on luojan lahja minulle ) jota kukaan eikä mikään ikinä voi ottaa pois,
vaikka usein kompuroisin kaidalla elontiellä, voin aina uudestan ja uudestaan mennä luojan luo kaikkine vikoineni,
luoja sielussani on hyvin vahva,
-- maalinen elämä ympärillä myrskyineen on usein hyvin outoa,
kuten raamatun sanan tulkinta on jakanu kirkkoa esm. samaa sukupuolta koskevissa avioliittoasiassa,
se aiheuttaa myös maalikossa suurta hämmennystä ja kysymysmerkkiä kuinka tässä näin on käynykkää,
siis onko sittenki papisto vain maalinen istituutti,
ja kaikien pappien sana ei ole jumalasta,
uskon että luoja on se joka ohjaa ihmistä näittenki karikkojen yli kaikesta huolimatta,
raamatun sana on totuus ja siinä ihminen pysyköön,
ihminen vajaa vaikka olisi kuinka oppinu, jumala ainostaan on täydellinen,
On niinsanottuja " leipäpappeja " siksi saarnat erottuu sisällöltään,
sen perusteella ymmärtää kirkon kahtia jakautumisen,
--- maalikolle tuottaa vaikeutta valita kirkko, kun ei tiedä mikä sen peruste on onko raamatun sana vai ihmisenkeksimä uus moraali käsitys.
tämä voi olla syynä vähenevään kuuntelijakuntaan kirkoissa.
Miten ymmärsit, että pappi puhui vain sinulle? Olit ainoa kuulija? Perusteliko pappi mitenkään sitä, että kirkossa käynti nostaisi ihmisen kunniaa jollakin tavalla? En ymmärrä mitä kunniaa ihminen siitä saa, että käy seurakunnan tilaisuuksissa. Mahdoitkohan ymmärtää jotain väärin papin puheesta?
Pappien puheet nyt ovat mitä ovat!
Kirjasta ulkoaopittua papatusta.
Ei niillä ole mitään tekemistä Luojan kanssa.
Mene luontoon kohtaamaan Jumala!
Minäkin neuvoisin, kun sitä noin pyydät. Pitäisit kiinni siitä kauniista kokemuksesta ripille pääsyssä, se on kantanut hyvää hedelmää uskossasi. Jatka omaa ehjää yhteyttäsi Luojaan niinkuin tähänkin asti, sehän on se tärkein asia.
Jos nyt kuitenkin kirkkoon haluat mennä, mene sellaisena kuin olet, niin ehkä löydät vielä muiden mukanakin ilon yhteisöstä jos sitä kaipaat. Jos et, niin ainakin voit ravistaa pois nuo turhat ajatukset, ja ohjata ajatuksesi siihen tärkeimpään mitä olet kokenut, ja koet uskossasi.
Pääsiäisen iloa!
Kiitos kauniista sanoista,
ihmisellä on jokatapauksessa jumalan sanan nälkä,
kirkko on pyhäpaikka, ihmiselle ihana rauhan lähde,
jos yksi kerta on joteki loukannu, ei se lopulta merkitse koko kirkon hylkäämistä, vaikka kynnyksen yli astuu ja tuntee piikin sielussaan,
luottaa vain jumalan sanaan,
täydellistä ihmistä ei maapäällään kanna kuitenkaa.
Jos ihminen jää vuosiksi / vuosikymmeniksi rypemään johonkin kauan sitten sanottuun, oli sanoja ihan kuka vain, niin kalikka on kalahtanut nilkkaan oikein voimallisesti. Aikuisen pitää osata tehdä siitä johtopäätökset ja luovia eteenpäin edes jonkin verran tervehenkisemmällä itsetunnolla. Eikä usko taida tässä asiassa auttaa pätkän vertaa.
Niimpä,
on vain pakko myöntää itselle että taustalla oli kunniallisen ihmisen tapakristityn käyttäytyminen, ( siis itseään kunniallisena pitävän ihmisen )
sitä ei vaan heti tajunnu ennekuin oli pakko pohtia miksi loukkaantui saarnasta,
mutta onko papiston välttämättä noin voimallisesti oikaista ihmisen persoonallisuutta saarnassaan,
aivan kuin maalinen kirkko ei hyväksyisi ihmistä ollenkaan kirkon piiriin,
vaikka ihminen on kastettu, rippikoulun käyny ja kaikinpuolin kokenu jumalan olemassa olon elämässän,
jokatapuksessa loukkaus kolahti niin lujaa ettei sitä voi ikinä ainuttakaan kertaa kirkkoon asutessa unohtaa,
häpeän tunne kulkee varmasti mukana ikuisesti, ( samoin kuin puplikaani peloissaan kirkon nurkassa )
raamatunsanassa sanotaan jotensakki näin
" ei terveet tarvitse parantajaa vaan sairaat "
olettaisi että me vialliset ei täydelliset ihmiset on oikeutettu käymään myös kirkossa kaikesta huolimatta,
vaikka ei käydä joka viikko kirkossa papiston toivomusten mukaan.
-- muistan ikäni haaveilleeni että kun tulen vanhaksi ja jos jään yksin käyn usein kirkossa, on vain käyny toisin, perhe- elämä ja elämä muutenki on vieny "muka " ajan niin tarkoin, että on tyytyny radio-jumalanpalveluksiin viikottain jopa muuloinki,
papisto ei tunnu hyväksynä tämän kaltaista toimintaa, siitä kannan huonoa omaatuntoa,
kirkko on senverran kaukana että tarvii autoa , pahinta on ei ole parkkipaikkoja jos auolla tulee,
vaha ihminen on jo väsyny ja jalat kipeet,
tiedän että puolustus puhe on turhaa,
voi vain tunnustaa oman laiskuutensa ja häpensä epätäydellisestä ihmisestä,
-- tiedän myös että olen menettäny paljon yhteisöllisyydestä, oman laikuuteni vuoksi,
turha on nyt valittaa vanhuutta ja yksinäisyyttään, itse on kaikkeen syylinen,
-- toisaaltaan tämä jutustelu on myös jonkilaista terapiaa ja lohtua kipeälle sielulle oman vajavuutensa tunnustaminen, tekee kipeetä,
-- toisaaltaan hyväksyn menneen elämäni myrskyineen,
tajuan että kaikella on ollu jokin tarkotus, vaikka sitä tarotusta en tajuakkaan mikä se on ollu,
raamatussakin sanotaan että " otsasi hiessä on sinun leipäsi tienattavan " joten elämä ei ole kenellekkään helppoa,
se on taistelua ja selviytymistarinoita luojan johdatuksessa,
Jos minä haluan mennä ja käydä kirkossa, en tarvitse siihen papin lupaa, hyväksyntää enkä edes mielipidettä. Enkä kenenkään muunkaan. Jos raamattusi käskee sinun hävetä, unohda sekä se, että häpeä, koska ne pitävät sinut lukossa, karsinassa, josta et näe ja kuule tarpeeksi.
"Oman vajavuutensa tunnustaminen" on vahvan ihmisen merkki. Kaikki eivät edes tiedosta ja tunnista omia heikkoja kohtiaan. Se on kipeämpää, mutta sitä tiedoton ei tiedä eikä tunnista.
Oman elämän tapahtumilla, vastoinkäymisillä, onnistumisillakin on todella tarkoitus. Se nimittäin, että ne on annettu opiksi ja eteenpäin menoksi, kehitykseksi, tulevassa selviytymistä varten. Tähtää siihen ja unohda menneet, varsinkin noin turhat jutut.
Kiitos aloittajalle. Tämä on ollut hyvää, syvällistä pohdintaa. On saanut käydä läpi omaa vajavuuttaan ja pysähtyä miettimään elänmän iltaa, jossa jo olemme.
Sopivalle ajalle tämä pohdinta tuli juuri tämä pääsiäisen aika on parasta, Ylösnousumuksen aamu.
Kuunnella voi netin kautta Jumalan sanaa. Jos en ole seurakunnassa niin kuuntelen usein netmission.fi netti TV:n suoria lähetyksiä sunnuntaina.
Moni muukaan ei viitsi mennä kirkkoon. Joku toinen ei jonnekin muualle. Siis mitä siitä?
Niinpä, ihmisillä on hirrrveästi estoja. Miten ja miksi voikin olla? Itse menen niin kirkkoon kuin vaikkapa yökerhoon ihan samalla tavalla; silmät ja mieli auki, avoinna vastaanottamaan sen mitä sieltä vastaan tulee.