Taas on instan mukaan paiskinut koko eilisen päivän hommia Labour tiimin kanssa englannissa. On siinä niillä hyvä edustaja! Hoh hoh.
Jasmin ja Labour
Jassuntiimit
13<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Jassu jaksaa painaa pitkää päivää, kohta varmaan jo rentoutusloma tiedossa kovan aherruksen päälle, ettei peräti Skotlantiseen..
Hyvähän se on että on tuommosessa mukana, kaunis nainen tuo niille ainakin miesten ääniä.
Miten ihmeessä Jassu toisi Labourille ääniä?
Eihän se ole edes ehdokkaana. Eikä voisikaan olla, eikä rahkeetkaan riittäisi ei sen puoleen.
Ja sitten on vielä semmoinen asia, että nyt on brittisessä sellaiset vaalit, että kansa ottaa ne aika vakavasti. Vaalien tuloksesta riippuu moni iso asia: mahdollinen kansanäänestys EU:sta eroamisesta jne. Lisäksi näiden nimenomaisten toukokuun vaalien tuloksena saatetaan nähdä historiallisen erikoinen hallituskokoonpano, koska sekä labour, että konservatiivit joutuvat hakemaan hallituskumppaninsa vaikeimman kautta.
Mutta enpä jaksa selittää enempää, et sinä näistä kuitenkaan mitään ymmärrä. Ihan jo kommentistasi päätellen.
Suomalainen tyhmä vetelehtijäkö toisi ääniä kenellekään?? Kyseessä ei ole mikään pikkutyttöjen prinsessaleikki vaan oikeat vaalit.
Enemmän ja enemmän pääsiäispupua muistuttava konkkanokka roikkuu mukana puolueväen seassa tekemässä itseään tärkeäksi. Jos tenu olisi edelleen goljatin tossun alla, oma pääsisäisnoitamme olisi lennähtänyt mummon kammariin jo ajat sitten tekemään politiikkaa pahvi-Saulin kanssa. Nyt on pakko jatkaa ilmaistyötä="politikointia" priteissä, rumassa slummikodissa, muovilaukkuja ja uusia, huokeita melamiinihyllyja ihaillen,halvasta viinistä humaltuen.
Niin muah, ihanaa elämää, indeed!
Eipä tää "kaunis tyttö" kerännyt kuin parikymmentä ääntä ollessaan itse ehdokkaana hahhahhah! Joten ei kerää mitään "miesten ääniä" , kuka nyt tollasta mulkkeroa äänestäiskään. No, ehkä jotkut ns hiukan vajaalla käyvät....
Ei Jassua voi kukaan äänestää, koska ei ole ehdokkaana.
Jassu ei pääse ehdokkaaksi, eikä voi äänestääkään noissa vaaleissa.
Lopettaisi jo itsensä munaamisen, koko kansan vitsi! Viraton varaton tyrkytin.... Onko nolompaa kuin 32-vuotias, joka asuu eläkeläisen siivellä senioritalossa... "Tekee politiikkaa" slummissa vasemmiston eteen ja Suomessa oikeiston, lol! Mokailee halvalla Seiska-Hymyn pellenä, ja vielä kiittelee pas.kajulkisuudesta.
JassuRassu, mene oikeisiin töihin!!
Mikä hänen toimenkuvansa loppujen lopuksi on? Jakelee lehtisiä, keittää teetä vai mitä....
Ei taida kielitaito oikeisiin hommiin riittää, mutta jonkinlainen työyhteisö kai tuokin on tosin ilman palkkaa (eikös tuo jotain vapaaehtoishommaa ole?)
Hengaa mukana ja yrittää päästä piireihin.
Ei varmaan vielä ymmärrä, ettei rahkeet tule riittämään koskaan palkalliseen poliittiseen hommaan ulkomailla. Eikä kyllä Suomessakaan.
Itsensä tyrkyttäminen on sen työtä?
On kyselty useaankin otteeseen mikä on Jassukan rooli ihanassa tiimissäNI mutta akka ei vastaa. Antaa vaan ymmärtää että itse muka puhuisikin ihmisten kanssa. On vaarallista Labourille jos ne antaa sen avata suutaan ihmisten ilmoilla, sen poliittiset puheet kun on ihan perseestä, ennemminkin tää vapaaehtoistyäntekijä karkottaa leipurien äänestäjiä.
Niinpä.
Silloin, kun Jassu viimeksi kulki sanaa julistamassa leipureiden joukossa, oli tapetilla bedroom tax. Jassulla oli vankkumaton mielipide asiasta, ja siis oli käsittänyt asian TÄYSIN väärin heikon kielitaitonsa vuoksi. Hiukan on hymyilyttänyt, kun miettii että josko tämä meidän celebrity modelli on sönköttänyt paikallisille äänestäjillekin virheellisiä näkemyksiään kaikkitietäväisen oloisena. Että ei varmasti lisännyt Anna Turleyn uskottavuutta poliitikkona, jos näin pääsi käymään.
Toisaalta, eipä Jassua kutsuttu vaalijuhliinkaan äänestyspäivänä. Jassu lähti papsunsa kanssa matkustajakotiin lomalle..Että sehän kertookin aika paljon asemasta tiimissäÄN.
Eikä muuten muistanut edes kommentoida leipureiden historiallista voittotulosta. Että se kertoo puolestaan kaiken Jassun motiiveista osallistua politiikkaan.