Alexander Stubbin hallitus
Nordean tutkimusjohtaja Aki Kangasharju moittii Suomen nykyhallitusta siitä, että se on helpottanut ”pikkutöiden” tekoa, mutta vaikeuttanut niiden elämää, jotka haluaisivat ottaa vastaan kokoaikaista työtä.
-Puolipäivätyön aloittaminen tarkoittaa uudistuksista huolimatta työttömälle sitä, että verottaja vie 60 euroa jokaisesta tienatusta 100 eurosta. Marginaalivero on korkea, koska puolipäivätyöstä kertyy jo niin paljon tuloja, että tuloveroja joutuu maksamaan samalla kun yhteiskunnan tuet vähenevät. Ei siis ihme, jos sohvan houkutus voittaa: yhteiskunta vie tienesteistä selvästi yli puolet ja korkeimpia palkkatuloja tienaavatkin maksavat pienemmän osuuden lisätienesteistään verottajalle, Kangasharju kirjoittaa blogissaan.
Kangasharjun mukaan hallitus teki "suoranaisen vääryyden" kohdellessaan kokopäivätyöhön pyrkiviä. Pikkutöiden vastaanottamisen helpottaminen ei hänen mukaansa poistanut kannustinloukkuja vaan ainoastaan siirsi niitä vähän toisaalle.
-Ne, jotka haluavat nyt uudistusten jälkeen työttömyydestä tai puolipäivätyöstä kokoaikaiseen työhön, joutuvat maksamaan lisätuloistaan useita prosenttiyksikköjä enemmän veroa kuin ennen hallituskauden alkua. Puolipäivätyöstä kokoaikatyöhön siirtymisen työllistymisvero on noussut huikeat 11,6 prosenttiyksikköä, hän huomauttaa.
Henkilöt:
Aki Kangasharju
näin oikeusto tekee
elääänetäpääomaa
0
54
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Sannan kirja USA:n bestseller!
"Congratulations to Sanna Marin's HOPE IN ACTION, officially a USA TODAY bestseller!" Kertoo Scribner. Mitäs persut tä14811357- 288092
Metsäalan rikolliset
Jokohan alkaa vähitellen kaatua kulissit näillä ihmiskauppaa harjoittavilla firmoilla.565864Ruotsalaistoimittaja: "Sanna Marinin saunominen saa minut häpeämään"
Sanna Marinin kirja saa täyslaidallisen ruotsalaislehti Expressenissä perjantaina julkaistussa kolumnissa.....voi itku..1604543- 94444
Suomen kaksikielisyys - täyttä huuhaata
Eivätkö muuten yksilöt pysty arvioimaan mitä kieliä he tarvitsevat? Ulkomaalaiselle osaajalle riittää Suomessa kielitai314312Työeläkeloisinta 27,5 mrd. per vuosi
Tuo kaikki on pois palkansaajien ostovoimasta. Ja sitten puupäät ihmettelee miksei Suomen talous kasva. No eihän se kas834179- 843467
- 803230
- 481731