Mitäs jos Haukkavuoren koulusta tehtäisiin asuntola sosiaaliterapeuteille. Siinähän toteutuisi heidän subjektiivinen oikeutensa asumiseen ja miten paljon heille olisikaan etua kun saisivat kauan ja hartaasti pyytämäänsä tukitoimenpiteitä asumiseensa.
Samalla he saisivat Ylimmän Ystävän tuekseen joka järjestään heille kaikki ne tukipalvelut joita he eivät osaa pyytää tilansa vuoksi. On aivan tavallista että sosiaaliterapeutin lähipiirissä on ihmisiä jotka ennakkoluuloisuutensa johdosta vaikeuttavat sosiaaliterapeutin oikeuksien toteutumista. Sosiaaliterapeutin omaisilla on oikeus päästä valistuksen piiriin.
Toki sosiaaliterapeutilla on myös sankarillisia omaisia jotka ymmärtävät asuntolapaikan ja muun sosiaaliterapeutin edun tärkeyden, heille pitäisi pystyttää patsas Sibeliuspuistoon.
Usein muuttaminen asuntolaan on sosiaaliterapeutille alussa vastenmielistä, mikä johtuu sen ja sen tutkimuksen mukaan huumeiden käytöstä ja kelvottomista kotioloista. Jonkin aikaa asuntolassa asuttuaan he kyllä alkavat viihtyä siellä hyvin kunhan henkisessä tilassa olevat ongelmat on selvitetty omaisten tuella.
Miten mainiosti idea sopisikaan eduskunnan ratifioiman YK:n ihmisoikeusjulistuksen kanssa. Sopimuksessahan nimenomaan kielletään ihmisten leimaaminen.
Voi voi kuinka erinomaisen hienoa olisikaan kun voisimme näyttää suuremmoisella hyväntahtoisuudellamme mallia koko maailmalle.
Aina on tietysti niitä ihmisvihaajia jotka eivät ymmärrä idean erinomaisuutta.
Niin ja se olin juuri minä minä minä joka olin idean alkuperäinen keksijä.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.