Pidätkö näkemästäsi? Onko se joka olet sellainen jonka haluaisit parhaaksi ystäväksesi?
Toisinaan kun mietin asioita katselen itseäni konkreettisesti peilistä miettien kuka olen. Tunnen kasvoni jokaisen pienenkin yksityiskohdan, mutta tunnenko sisintäni?
Osaanko katsoa itseäni rehellisesti ulkopuolisena? Nähdä käytökseni toisen silmin?
Niitä kyselen peilikuvaltani. Olenko rehellinen itselleni?
Minulla on kuukausittain tällaisia "palavereita" itseni ja peilin kanssa jossa kyselen itseltäni suuria kysymyksiä.
Toisinaan olen pystynyt mielikuvituksella irrottautuun itsestäni ja katsomaan itseäni kuin toista ihmistä katselisin. Kuin katsoisi elokuvaa itsestään katsojan penkiltä.
Valaiseva kokemus ymmärtää ettei kaikista oma käytökseni ole niin järkevää ja suoraviivaista kuin minusta itsestäni se tuntuu.
Meidän käytös voi meistä itsestä tuntua kovin selkeältä tai kohtuulliselta, mutta toiset ei pakosti koe asiaa samoin. Itseään ja toimiaan kannattaa välillä pysähtyä tarkasteleen ja miettimään haluaisiko itsensä kaltaisen kaverin vierelleen...Joskus se syy ja selitys toisen osapuolen käytökseen löytyy kun katsoo itseään rehellisesti peilistä.
Toisinaan kun mietin asioita katselen itseäni konkreettisesti peilistä miettien kuka olen. Tunnen kasvoni jokaisen pienenkin yksityiskohdan, mutta tunnenko sisintäni?
Osaanko katsoa itseäni rehellisesti ulkopuolisena? Nähdä käytökseni toisen silmin?
Niitä kyselen peilikuvaltani. Olenko rehellinen itselleni?
Minulla on kuukausittain tällaisia "palavereita" itseni ja peilin kanssa jossa kyselen itseltäni suuria kysymyksiä.
Toisinaan olen pystynyt mielikuvituksella irrottautuun itsestäni ja katsomaan itseäni kuin toista ihmistä katselisin. Kuin katsoisi elokuvaa itsestään katsojan penkiltä.
Valaiseva kokemus ymmärtää ettei kaikista oma käytökseni ole niin järkevää ja suoraviivaista kuin minusta itsestäni se tuntuu.
Meidän käytös voi meistä itsestä tuntua kovin selkeältä tai kohtuulliselta, mutta toiset ei pakosti koe asiaa samoin. Itseään ja toimiaan kannattaa välillä pysähtyä tarkasteleen ja miettimään haluaisiko itsensä kaltaisen kaverin vierelleen...Joskus se syy ja selitys toisen osapuolen käytökseen löytyy kun katsoo itseään rehellisesti peilistä.
Vastaukset 29
Vanhimmat
Terve ihminen katsoo peiliin ja etsii myös itsestään kehityskphteita. Terveen ihmisen kanssa voi puhua ristiriidoista.
Sairas on itsekkään itseriittoinen, kateellinen...
Luulen että hekin tiedostaa jollain tasolla käytöksensä mutta torjuu sen tietoisuudestaan tai keksii sille oikeutuksia.
Voi olla musertava kokemus nähdä ensimmäistä kertaa itsensä todelliset kasvot. Ihmismieli saattaa torjua sen totuuden, koska se vaarantaa henkilön itsetunnon.
Itse olin joskus elämäntilanteessa jossa tiedostin todellisuuden siitä tilanteesta mutta totuus oli juuri liian musertava jonka takia pitkään torjuin todellisuuden. En halunnut nähdä sitä koska sen näkeminen oli liian kivuliasta. Ihmismielen tapoja suojautua.
terve ihminen voi myös olla itsekkään itseriittoinen , kateellinen...
Olin kerran miehen kanssa joka ei pystynyt katsomaan itseään enää peilistä konkreettisesti mutta ei se häntä muuttanut tai suhdettamme.Moni mies on "mä oon mitä mä oon"kunnes saa riittävästi hyötyä ja riittävän mukautumiskykyisen naisen rinnalleen.Tarkoitan sanoa että ei tuollaiset sanat tehoa.Muutos lähtee itsestä jos lähtee.
jotkut ihmiset eivät tykkää peileistä , koska peilit valehtelevat..
Peilistä katsoo kuollut mies. Ei sillä ole väliä pidänkö siitä vai enkö. Tuskin sopii ystäväksi kenellekään. Käytös on aina liian tai liian vähän jotain. Sellainen on kuollut mies, yksin, pimeässä, vääränä elämään.
Kukaan ei ole väärä elämään. Lähtökohta se että ensin pitää oppi arvostamaan itseään.
Minulla on ajoittain ollut erittäin huono itsetunto. Tässä pohdintojani siltä ajalta. Kun itsetunto on huono sitä päässään kuvittelee toisten ajattelevan sinusta itsestäsi samallalailla kuin sinä itse ajattelet itsestäsi.
Omat luulosi alkavat ohjata käytöstäsi esim. ajattelet ettet kelpaa omana itsenäsi joten ulkoisesti käyttäydyt torjuvasti ja vetäydyt sosiaalisista ympyröistä koska kuvittelet ettei sinua siellä oikeasti edes kaivata, josta se toinen ajattelee että hän ei kelpaakaan sinulle omana itsenään eikä hänen seura sinua kiinnosta! Se toinen voi tehdä virhetulkinnan sinusta ja persoonansa mukaan joko vetäytyy tai sitten purkautuu vihaisella avautumisella sinulle.
Tästä seuraa se että sinä luulet entistä enemmän että et kelpaa omana itsenäsi vaikka saattaisit kelvata mutta toinen on vain käsittänyt sinut väärin.
Itsearvostus ei voi olla korkealla, jos ei saa merkityksellisessä asiassa hyväksyntää muilta. Muissa asioissa itseään voi arvostaakin, mutta niillä ei ole samankaltaista merkitystä.
Ymmärrän kyllä, mitä ajat takaa, mutta tässä on kyse eri asiasta. Ihmisten itsetunto rakentuu erilaisten asioiden ja eri painotusten varaan. Se, mikä merkitsee yhdelle, ei ole niin merkittävää toiselle. Jos näissä tärkeissä asioissa epäonnistuu tai ei saa tukea, niin silloin itsetunto ei voi olla kovin hyvä.
Tästä kumpuaa se tunne, että on itse väärä elämään tai vaihtoehtoisesti ympäröivä maailma on väärä. Ihminen syyttää joko itseään tai muita.
...Näin unta, että heräsin
"Kuka olet", peililtä peräsin
Peilistä katsoi mua lärvi sen
kauhistuttavan Jukkis Järvisen...
https://www.youtube.com/watch?v=8BjbSCOfXbs
Helmiä sioille - liian syvällisiä ja fiksuja TÄÄLLÄ pohditte.
http://www.graphics99.com/wp-content/uploads/2012/07/cat-lookin-in-mirror-01.jpg
En pidä. Olen muitten mielestä ruma, paskaksi ja sekundaksi todettu kummajainen. Ei munlaisen vajaaälyisen tampion kanssa kukaan halua ja voi olla ystävä. Enhän osaa käyttäytyä, olla ja puhua kuin normaalit ihmiset, kuka nyt tälläsen kans vois ystävä olla. Ulkonäkökin on aivan hirveä, olen kuin jostain seinästä reväistyn sotanorsun näköinen ja kokoinen, kuka nyt itseään kunnioittava ja arvostava ihminen, mun näkösen kans kehtaa kaupungilla ihmisten ilmoilla liikkua ilman ett tarvii hävetä silmät päästään. Jos joku hienompi ja tärkeämpi tuttava sattuis näkemään, niin olisihan siinä selittelemistä, miks tasokas ihminen mun kaltaisen kummajaisen kans on tekemisissä. Yks entinen tuttava ei enää kehdannutkaan mun kans käydä kaupungilla kahvilla, saatuaan parempi tasoisia ystäviä. Hän pelkäs oikeasti ett sen tutut sattuu näkemään ja hän saa.kuulla kuittailuja mun ulkonäöstä. Ennen niiden uusien tuttavien tuloa kuvioihin, oltiin kyllä käyty kaupungissakin kahvilla, ehkä joku oli nähnyt mut hänen seurassa ja hän joutui kuuntelemaan kuittailuja. Hänen käytös muuttui töykeemmäksi kun uudet ystävät oli tullut kuvioihin, hän rupes vinoilemaan mulle tärkeiden ja herkkien asioiden kustannuksella, luuli etten tajunnut. Hän luuli myöskin etten tajunnut sitäkään ettei hän jaksanut puhelimessa mun juttuja kuunnella, pisti aina, kun yritin puhua jotain, puhelun poikki, valehteli ett linjoissa vika. Kumma kyllä, kun puhui itsestään, ei yhteys pätkinyt ollenkaan..lol. Otin opiksi, en sitten puhunut itsestäni. Eräs toinen tuttava paukautti tekstarissa, kun oli suuttunut mulle siitä kun olin ihmetellyt ett miks oli muka perunut sellasta mitä ei edes oltu sovittu, ett hän oli yleensä pelkästä säälistä ollut mun kanssa tekemisissä. Kyllähän mä tiesin jo aiemmin etten mikään ystävä ollut hänelle, hän pisti aina muut ystävänsä ja tuttavansa mun edelle, olin hätävara hänelle, jos oli parempaa seuraa tiedossa, perui aina mun kanssa sovitut jutut. Ja osas olla töykeäkin silloin, kun oli hienommat kaverit kuviossa mukana. Mulla kun ei ystäviä ollut, niin tuli roikuttua sellasissa, jotka kohteli mua huonosti. Ehkä nyt, kun ikää ja huonoja kokemuksia ystävyydestä on rutkasti enemmän, niin en enää välitä tutustua uusiin ihmisiin. Miks näkisin vaivaa, turpiin tulee kuitenkin, niin kuin aina ennenkin. Jos mussa olis jotain hyvää ja hienoa ollut, niin kai mulla edes yks ystävä olis, mutt kun ei ole mitään sellasta, niin pakko pärjätä yksinänsä. Peilistä näen aina syyn yksinäisyyteen, viallisen, kakkoslaatua olevan kappaleen, jota kukaan ei halunnut, ei huolinut, joka ei kelpaa muualle kuin roskikseen.
Sinulla on vääränlaisia ystäviä tai sitten on juuri niin kuin aloituksessa sanoin: "Joskus se syy ja selitys toisen osapuolen käytökseen löytyy kun katsoo itseään rehellisesti peilistä."
Syytä ei automaattisesti kannata sysätä toisille (varsinkaan jos useampi kaverisi toimii samoin) silloin saattaa olla että olisi tehdä oman käytöksen tarkistus!
Jos syytä ei tosiaan sinussa ole tippakaan niin sitten valitset ystäväsi väärin etkä osaa erottaa niitä aitoja pyrkyreistä ja hyötyä tavoittelevista.
Tarkoitin aloituksella luonnetta, sisäistä maailmaasi, käytöstäsi muita kohtaan. En ulkonäköä. Se on ihan sivuseikka.
Ulkonäkö ei minun tuntemissa porukoissa koskaan ole ollut aihe katkaista ystävyyssuhdetta tai vältellä jotain ihmistä. Vittumainen luonne sen sijaan on!!
Epäluottettavuus, jatkuva vain itsestä puhuminen, valitus, liika takertuminen, oikullisuus.. näistä syistä olen nähnyt lähipiirini ihmisten ärsyyntyvän toisiinsa.
Aloituksella tarkoitin sisäisiä asioita en sinun ulkoista olemusta. Se harvemmin oikeasti edes tärkeää sitten loppu viimein on.
Oman ulkonäköni pilasi joskus depressio ja siihen käytettävät hoitomuodot. Ylipainoa tuli masennuslääkkeistä ja masennus muutenkin aiheutti sen ettei jaksanut huolehtia itsestään tai kiinnostua asioita/toisista ihmisistä samalla tavalla.
Vaikka ulkonäkö oli huono niin ystäviä minulla oli ja jopa kiinnostuneita vastakkaisen sukupuolen edustajiakin!
Ystäväksi ei valikoiduta ulkonäön perusteella vaan sisäisten asioiden takia. Yhdistävien asioiden. Ne jotka valikoi ystäviksi ulkonäön perusteella tai hylkää ystäviä ulkonäön perusteella ("rumuuden" tai kauneuden) niin eivät ole aitoja ystäviä koskaan ollutkaan eikä silloin menetä mitään. Kauneudenkin takia hylätään. Muista se!
Mitä sinä epäaidoilla ystävillä teet? Laatu on tärkeämpää kuin määrä!
Kyllä arvostelet itseäsi kovalla kädellä. Aika moni on yksin nykymaailmasa, tahtomattaan tai sittenmuuten vain.Itse en edes kaipaa paljon ihmisiä ympärileni. Yksin on hyvä olla.
Ihan oikeassa olet, mähän se kaikkein vittumaisin olen ollut. Just sen takiahan mulla ei ystäviä ollut. Kyllä mulle sanottiin ulkonäöstäkin päin naamaa, kaks entistä tuttavaani olivat keskenään puhuneet musta ja toinen niistä nautiskellen kertoi asiasta mulle ett myös sen toisenkin mielestä olen luontaantyöntävän näköinen ja nauroi paskasesti päälle. Mä olen hiljainen luonteeltani, en ole samanlainen kuin muut normaalit ihmiset. Pentuna olin sairaalloisen ujokin, arka tutustumaan ihmisiin. Luonnevikainen olen ja se kai on suurin syy miks olen yksin. En ollut koulussakaan porukoissa mukana, olin se jota vieroksuttiin. Ei kukaan halunnut olla kiusatun kaveri. Olen aina oppinut olemaan hiljaa, joten mun on vaikea keksiä puhuttavaa toisten kanssa ollessani ja kuka tuppisuun kanssa olis tekemisissä. Mä en vaan osannut olla sellainen kuin olisi pitänyt olla, ett olisin muille kelvannut. Olen aina ollut sivusta seuraaja, katsonut vierestä toisten hauskan pitoa.
Vääränlaisia ystäviä sitten sinulla. Minkä ikäinen olet? Tuollaista itse koin joskus 13-20 vuotiaana mutta vanhempana olen löytänyt "kaltaisiani" tai muuten vaan itseni kaltaisia arvostavia.
Arempia, ujompia, hiljaisempia ei maailma ymmärrä. Sellaiset jotka on varautuneempia ympäristönsä suhteen pidetään hiukan mysteereinä. Sellaisista ei muut tiedä onko tuo tuollainen koska ei pidä vai siksi että se on vaan arka.
Helpomminhan sitä kontaktia ottaa ihmiseen joka on heti suunapäänä hyökkäämässä jutteleen ja tekeen tuttavuutta.
Sellainen joka on varovaisempi. Antaa itsestään vaisumman kuvan, ottaa kontaktia hitaammin ja silloinkin varautuneesti ja varovaisesti, sellainen on toisen ihmisen mielestä ehkä hiukan arvoitus josta ei osaa sanoa heti onko se ystävä vai vihollinen. Sitä vähän varotaan koska sen aikeista ja ajatuksista ei varmuutta saa.
Aikuisiällä löytyy paljon ihmisiä jotka osaa ujoja, arempiakin ja hiljaisempiakin arvostaa ja ymmärtää.
Tosin tuo valitus... jos valitat kavereillesi koko ajan tuolla tahdilla kuin näissä kommenteissa. 24// etkä itse hetkeksikään pysähdy kysymään että mites muuten sen kaverin elämään kuuluu niin äkkiä käykin niin että kaveri ottaa ja lähtee.
Yksipuolinen huolien ja murheiden toisen niskaan kaato ja toisen jatkuvana terapeuttina pitäminen on uuvuttavaa siitä toisesta. Pitää muistaa että e se kaveri jaksa koko ajan kuunnella ja silläkin voi olla murheita joista haluaisi puhua.
Minä masentuneena syyllistyin itse ainaiseen valitukseen ja marmatukseen omasta kurjuudesta ja minulle jotkut ystäväni siitä ihan sanoikin joskus. Hyvä että sanoi sillä silloin ymmärsin itsekin että sairauteni laittoi minut liikaa pyöriin oman navan ympärillä itseäni surkuttelemassa. Rajoitin sen jälkeen enemmän sitä valitustavirttäni.
Sanot olevasi hiljainen ja tuppisuu joten tuskin siis niin teet mutta sanoin nyt kun tuli mieleen..
Oikeasti..lol.Ei mun tuttavat jaksanut mun juttuja kuunnella, enempi mä heitä kuuntelin kuin he mua. Kyllä he antoivat ymmärtää ihan suoraan ettei mun asiat heitä kiinnosta. Kerran teinkin kuukauden testin yhden tuttavani kanssa, jonka kans pidettiin tekstareilla yhteyttä yllä, kun hän asui kauempana, ett kysyykö kertaakaan mun kuulumisia, jos en itse mitään kerro. Arvatkaa vain ett kysyikö mitä kuuluu...no, ei tietenkään kysynyt. Kun muutenkin meni asiat niin ett hän antoi ymmärtää ettei enää edes halunnut nähdä kun tulee entisessä kotikaupungissa käymään, ei halunnut pahoittaa toisen ystävänsä mieltä, jonka luona asusteli vierailunsa aikana ja kun sanoin ett voidaanhan soitella, niin tuumas ett hänellä kännykässä on niin huonot yhteydet, mutt ett voidaan viestitellä ja tuleehan hän siellä entisessä kotikaupungissa käymään. Mitä järkeä oli enää yhteyttä pitää jos ei pystynyt puhelimessa puhumaan, eikä ollut aikaa,eikä haluja näkemiseenkään enää...lol.
Mun iällä ei ole väliä, mutt mikään nuori en ole enää. Tärkeintä on se, ett myönnän olevani sellainen etten kellekään ystäväksi kelpaa, en ennenkään kelvannut. En mä toisia voi syyttää omista vioistani. Eniten olen vihainen itselleni, kun olen tälläinen luonnevikainen, en osaa olla kuin muut, normaalit ihmiset. Tälläisen vajaaälysen, luonnevikainen kuuluukin olla yksin, eikä rasittaa muita omilla ongelmillaan, ne kun ei todellakaan ketään kiinnosta..lol. Kyllä sen vaistoaa toisista milloin he eivät halua olla tekemisissä sun kanssa, sen näkee ilmeistä ja puheissa olevista rivien välisistä huomautuksista. Ei mun sukulaisetkaan mua korkealle ole noteerannut, niin miks vieraat ihmiset arvostaisi..lol.
Mä oon samaa mieltä että peiliin on hyvä katsoa. Itse tapasin erään miehen jolle peiliin katsominen oli vaikea paikka, toiset hän "asetti peilin" eteen mielellään. Hän oli huumorintajuinen ja mukava, mutta hyvin epäluotettava. Kun hänen kanssaan juttelin vähän ajan päästä perästä tuli jotain lokaa niskaan, ja tiesin hänen olevan asialla. Hän oli ihan ok näköinen ja pukeutui ok. Mutta katkaisin välit, ystävyyteen kuuluu 1 luottamus, jos sitä ei oo ihan turha rakentaa mitään. Luulen hänen kärsivän yksinäisyydestä mutta kärsiköön itse on paikkansa ansainnut
Pointtini meni vähän hukkaan.. Yritin aloituksella herätellä palstalaisten ajatuksia kohdistumaan itseensä ja tarkastelemaan omaa käytöstään mutta sen sijaan useampi suuntaa edelleen syyttelyt ja katseensa toiseen ihmiseen.
Kuten sanoin tuolla ylempänä. Se itsensä katsominen rehellisesti voi olla pelottavaa ja musertavaakin.
On helpompi katsoa muiden virheitä ja syytellä heitä kuin hiljentyä vaikka vain kerran elämässään katsomaan omaa käytöstään.
Esim. Minä olen ollut arka ja pelokas sisäisesti ja ulkoisesti se on näkynyt kylmänä, torjuvana sekä välttelevänä käytösenä. Toinen on voinut saada kuvaa ettei minua kiinnosta tai minä jopa vihaan, vaikka selitys on että minua vain pelottaa ja ujostuttaa.
Toinen on muokannut käytöstään sen mukaan mikä minun käytös on. Eli kun its eolen ulkoisesti torjuva ja välttelevä niin sitä on myös toinen.
Toisen käytös siis peilaa minun omaani. Selitys käytökselle voi kuitenkin olla jotain ihan muuta kuin mitä toinen luulee.
Kirjoittelet taas toisen nimissä. Oletko mies sekoittanut jo ihmisten välitkin kun täällä olet kirjoitellut toisena ihmisenä? ET ansaitse duunissa paikkaasi. Luovit ja luovit sen sijaan että tekisit oikeasti töitä. Et tee kun et pysty
Jos oli mulle niin erehdys! (ei varmaan ollut mutta avaudun silti) Olen nainen ja kirjoitan ihan itsenäni.
Tässä pohdintojani palstalla tapahtuvista "identiteetti varkauksista" ja toiseksi ihmiseksi sovittamisista
Tuo on yksi ahdistavimmista asioista täällä kun joku alkaa tuleen minun henkilökohtaiselle alueelle ja yrittää viedä minun identiteetin väittäen minun henkilöllisyyttä joksikin toiseksi. Se tuntuu kuin minulta vietäisi "minut"
Minut varastettaisi itseltäni. Loukkaa ja tuntuu erittäin pahalta. Identiteettivarkaus.. siltä se tuntuu. Minulta pyyhitään minut pois, historiani, sukupuoleni, nimeni, ulkonäköni, elämäni.. kaikki yritetään varastaa ja laittaa minulle jonkun toisen identiteetti. Sovittaa minuyt toiseksi ihmiseksi väkisin.
Tyylillä "sinä olet tai itket ja olet mutta ole se toinen!!"
Ahdistavaa pakottamista. Jos en halua olla joku toinen niin onko minun silti pakko olla joku toinen ??
Tarvitset apua ja hae sitä. Palsta on palsta, otat täällä kaiken liian todesta. Hyvä ihminen täällä ei ole identiteettiä kenelläkään. Identiteetti todistetaan henkilötunnuksella.
On minulla identiteetti. Minulla on nimi, historia, luonne, sukupuoli, eletty elämä,osoite, puhelinnumero, Persoonallisuus, perityt sairaudet jne jotka muokkaa sitä miten ajattelen ja miten kirjoitan täällä. Minulla on identiteetti ja minä olen minä. esim. Ei minusta muokata miestä muulla kuin leikkauksella.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Identiteetti_(psykologia)
Kelpaa parhaaksi ystäväksi.
Aloittajan viestit ovat aikoihin parasta tällä palstalla. Toki jokainen kirjoitus 'antaa' jotakin, mutta "Mietiskelyä"-nimimerkki on päässyt pohdiskeluissaan tavallista syvällisemmälle tasolle.
Ajatuksen kirkkaus, pohdiskelun laaja-alaisuus ja riittävä suorapuheisuus huolimatta siitä, että oletettavissa varmasti oli, että tietyntyyppiset ihmiset loukkaantuvat siitä.
Aloittajan ajatuksien varaan saisi hyvin tarpeellisen ja hyödyllisen kirjan elämänohjeeksi monelle.
Kiitos kirjoituksistasi!
Peukut sinulle!
Olet oikealla tiellä ja tulet vielä kertomaan viisauksiasi muille.
Jo oli aikakin yhdelle fiksulle kirjoitukselle tässä kaiken hulluuden keskellä.
En tule yleensä toimeen sellaisten kanssa kuin itse olen.
Konkreettisesti en muista miltä näytän :D)) Unohdan aina konkreettisen ulkonäköni.. Niin, olisihan se hyvä välillä miettiä omaa käytöstään. Itse liian harvoin mietin käytöstäni. Olen varmasti erikoisen kummallinen oudolla huumorintajulla varustettu sekä huonon omantunnon omaava humanoidi, joka sanoa töksäyttää vääriä asioita kuitenkaan tarkoittamatta sillä pahaa. Olen hiljaa kun pitäisi puhua ja päinvastoin. Olen usein se, joka on asioista erimieltä tai näen asiat erillä lailla. Toisaalta minua sanotaan rauhalliseksi ja kiltiksi, enkä ymmärrä miksi. MUTTA itselle pitää osata olla myös armollinen. Mielestäni liika itsensä tarkkailu ja itseensä keskittymien ei myöskään ole hyväksi. Mieluiten sanoisin, että rakastaa itseänne ja muita. Olkaa armollisia itseänne ja muita kohtaan.
En aina pidä siitä, mitä näen, mutta kunnioitan sitä. Jos käytökseni ei ole selkeää aina itsellinikään, otan selvää. Jos se ei ole sitä muille, kysykööt ja ottakoot selvää. On aika ottaa välimatkaa asioihin ja katsella eteenpäin. Pidän omaa puoltani. Olen itseni paras ystävä.