kun kerta toisensa jälkeen joutuu kohtaamaan kysymyksen, "oliko kaikki sittenkin vain mun omaa kuvitelmaa?"
Se tuntuu niin pahalta, koska se on kuitenkin loppujen lopuksi se totuus. Ainakin kaikkien todennäköisyyksien mukaan. Välillä saan pienen toivon kipinän, mutta heti perään tulee epäilys, että huijaanko tässä nyt itseäni, kun en vaan pysty päästämään irti unelmasta?
Jos nyt sattuisikin promillen todennäköisyydellä, että se kaikki oli totta, niin sanon, että kenenkään ei tarvi sietää sellasta. Kaikkea ei voi, eikä tarvi sietää, oli sitten kuinka suvaitsevainen ihminen tahansa. Pakko miettiä omaakin henkistä terveyttä.
Ja miksi tuhlata aikaa ja ajatuksiaan ihmiseen, joka ei sen vertaa välittänyt, että olisi mitenkään oikeassa elämässä näyttänyt tunteitaan? Ei miksikään, koska fakta on, että ei sitä sitten kiinnostanut yhtään tai tarpeeksi.
En jaksa sotia todennäköisyyksiä vastaan ja huijata itseäni tämän enempää. Pakko keskittyä oikeaan elämään ja niihin jotka minusta oikeasti välittävät ja näyttävät sen.
Se tuntuu niin pahalta, koska se on kuitenkin loppujen lopuksi se totuus. Ainakin kaikkien todennäköisyyksien mukaan. Välillä saan pienen toivon kipinän, mutta heti perään tulee epäilys, että huijaanko tässä nyt itseäni, kun en vaan pysty päästämään irti unelmasta?
Jos nyt sattuisikin promillen todennäköisyydellä, että se kaikki oli totta, niin sanon, että kenenkään ei tarvi sietää sellasta. Kaikkea ei voi, eikä tarvi sietää, oli sitten kuinka suvaitsevainen ihminen tahansa. Pakko miettiä omaakin henkistä terveyttä.
Ja miksi tuhlata aikaa ja ajatuksiaan ihmiseen, joka ei sen vertaa välittänyt, että olisi mitenkään oikeassa elämässä näyttänyt tunteitaan? Ei miksikään, koska fakta on, että ei sitä sitten kiinnostanut yhtään tai tarpeeksi.
En jaksa sotia todennäköisyyksiä vastaan ja huijata itseäni tämän enempää. Pakko keskittyä oikeaan elämään ja niihin jotka minusta oikeasti välittävät ja näyttävät sen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Mitenkäs itse näytit tunteesi?
Olen näyttänyt tunteeni aikoinaan. Silloin en ollut ihan kunnossa ja näytin ehkä liikaakin ja vaikutin varmaan epätoivoiselta ja roikkuvalta, mutta silloin sain epäsuorat pakit (tai sitten ne oli suorat, mutta toiveajattelin ne epäsuoriksi) joten hulluhan minä olisin, jos vielä olisin mennyt ahdistelemaan. Entä jos olisin taas saanut pakit? Pellenhän olisin itsestäni tehnyt. Ei voi vaatia mahdottomuuksia toiselta tai voihan sitä vaatia, mutta kenenkään ei tarvi alentaa itseään sellaiseen.
Kyllä se oli sun kuvitelmaa.
Hyvin ilmaisit tunteesi. Muistutti jollain lailla mun tunteman "soturi"prinsessan tekstejä. Lainausmerkeissä, koska olen pasifisti. Elämä on välillä tosi veemäistä, mutta herkkyytesi ja oivalluksiesi ansiosta sinä selviydyt. Minä itsekin olen matkalla. Jotkut toiset ovat valmiita jo syntyessään, mutta koen tämän matkanteon kuitenkin mielenkiintoiseksi. Menemme välillä ruhjeille, mutta nousemme vahvempina ja vähän viisaampina. Emme kyynisty, koska osaamme nähdä myös kaunista. Pidetään yhtä ja kannustetaan toinen toistamme. Elämä on välillä syvältä, mutta näyttää välillä ne paremmat puolensakin,läheisten, välittävien ihmisten muodossa. Silloin kun ryvetään, niin ryvetään kunnolla. Kun iloitaan teemme sen potenssiin 10. Ja aina jaksetaan uskoa rakkauteen.
Kun vilpittömyys ja hyväntahhtoisuus palkitaan k...päisesti on paree unohtaa.voimia sulle!
Ja sanon, että kyllä rakastin ja rakastan vieläkin. En edes tunne koko ihmistä syvemmin, mutta toisaalta tuntuu, että olen tuntenut hänet aina.
Sanotaan, ettei se voi olla rakkautta, jos ei edes tunne, mutta sellainen ihminen ei ole sitten täysillä ja aidosti koskaan rakastunutkaan. Rakkautta ensisilmäyksellä on totta, ja jokainen joka joskus rakastuu, tajuaa sen viimeistään sitten. Itse en rakastunut ensisilmäyksellä, enkä edes toisella tai kolmannella, mutta yhtäkkiä aika pian vaan tajusin, että olen rakastunut.
Eikä kukaan voi sanoa, että tämä tunne ei ole totta, koska itsehän minä tiedän mitä tunnen? Sitä ei voi kukaan viedä pois. Olen ehkä jonkun mielestä naiivi, mutta juuri se on mun mielestä elämän tarkoitus, että pystyy kokemaan aitoja tunteita, ja mikä voi olla tunteista parempi kuin rakkaus? Mutta pystyykö enää tuntemaan, jos on antanut itsensä kyynistyä ja on unohtanut aitouteen ja hyvyyteen uskomisen, sen 'lapsen uskon'.
Itse heräsin tuolle viime kesänä, kun muistelin sängyssä katkerana jotain iän vanhaa lapsuuden ikävää kokemusta ja tajusin, että mikä minusta on tulossa kun en pysty unohtamaan jotain niin säälittävän pientä vääryyttä, jonka koin joskus vuonna nakki ja muusi. Olin huonojen kokemusten vuoksi luonut itselle kuoren ja jo näin nuorena olin kovaa vauhtia muuttumassa täysin kyyniseksi ja katkeraksi, todelliseksi mielensäpahoittajaksi.
Nykyään ajattelen juuri niinkuin joku tuossa sanoi, että ihan sama vaikka turpiin tulee, otan turpiin vaikka kerta toisensa jälkeen ja tunnen, mieluummin kuin kovetan itseni ja vältän kaikkea missä voin ehkä kokea pettymyksen. Koska silloinhan en pysty kokemaan koskaan sitä hyvääkään, jos en ota riskejä. Onko se turvallisuuden tunne sen arvoista? Ei ole. Silti en ala miksikään kynnysmatoksi, älkää käsittäkö väärin.
Pitkää tekstiä nyt tulee, kun olen vähän herkillä ja pakko avautua jonnekkin. Nyt lähden saunaan, hyvää illan jatkoa kaikille.
Kiitos herätyksestä jälleen kerran. Taisin olla turhan sitkeäuninen :D Nyt herään.
Mukavaa kevättä! :)
Pakko keskittyä omaan elämään. Harhat vie joskus harhaan.
Aloittaja, kerroitko ihastuksellesi oikeasti tunteistasi vai kiertelitkö vain?
Kerroin oikeasti.
Miltei samat ajatukset aloittajan kanssa.
Oli melko rankkaa sisäistää se, että elämänirakkauden (sen ainoan) mielestä, taisin olla parhaimmillaankin - ihan kiva..
Laitan vielä tämän, koska mulla ei ole mitään hävittävää.
Valo on nyt virheä. (jos hän ei ole enää varattu)
Muutan kesäkuussa kaupunkiin ja sitten on täysi haku päällä. Siihen asti nyt vietän hiljaiseloa ja keskityn itseeni ja läheisiini. Olen vielä nuori ja aion ottaa siitä ilon irti silloin kun on tilaisuus, en jää ikuisuuksia odottelemaan ketään.
Tunnisteena sellanen, että hän tuli kerran hakemaan mua yhdestä paikasta ja mulla oli huono olo ja pelkäsin, että on mahatauti ja siksi en istunut hänen viereensä eteen. En muista meidän ensitapaamista, mutta olen miettinyt, että ehkä se oli tuo...