JaakkoKulta

Tämä on nyt virallisesti viimeinen viestini tälle palstalle.
Poistun täältä kokonaan. Oli tästä vähän apua, sai purkaa ajatuksia, niin kaikki ei koko aikaa pyörinyt vain oman pään sisällä.
Toisaalta taas ihan turhaa kirjoittelen, kun juuri se oikea Jaakko ei näitä ole lukemassa.

Ensi kohtaamisesta saakka olen ollut ihastunut sinuun.
Kukaan mies ei aikaisemmin ole saanut sellaista tunnetta aikaiseksi.
Ja mitä minä teen? Pilaan tottakai mahdollisuuteni saada se unelmieni mies.
Olen niin sekaisin, kun en enään tiedä mitä minun pitäisi tehdä.
Yrittää unohtaa vaikka en haluaisi? Haluan sinut omakseni, mutta en tiedä mitä minun pitäisi tehdä, että se onnistuisi.
Ja pelkään niin paljon, että sinä olet jo jatkanut elämääsi.
En voi tulla häiritsemään sinua enään, en halua sekoittaa asioita enään yhtään enempää.

Haluan sinut ja samalla en osaa enkä uskalla tehdä asian eteen mitään. En myöskään osaa jatkaa elämääni ja yrittää etsiä jotain toista miestä eläämääni. Ei ennenkun tiedän varmaksi mitä meistä voisi tulla. Kuinka kauan minä pyörin paikallani? Kaikki kyselee koko ajan joko minulla on mies ja milloin tulee lapsia. Pelkään sitäkin, että en ikinä tule saamaan niitä lapsia, kun en pääse tässä elämässä eteenpäin.

Voiko tyhmempää ihmistä ollakkaan. Sitä minä monesti mietin...
T. T-nainen.
6<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Aika vaikea sen oikeankaan Jaakon on sinua noista tunnistaa, kun et kerro käytännössä mitään itsestäsi tai hänestä. Kaipaat juu, niin moni muukin..

Äänestä
  • Yksikään Jaakko ei ole sanonut kaipaavansa T-naista, joten ei ole ollut mitään syytä kertoa tarkemmin.

    Äänestä

  • IkuinenIkävä kirjoitti:

    Yksikään Jaakko ei ole sanonut kaipaavansa T-naista, joten ei ole ollut mitään syytä kertoa tarkemmin.

    Mielenkiintoinen logiikka. Kertoisit siis jos kuka tahansa sanoisi olevansa Jaakko ja kaipaisi T-naista? Entä jos oikea Jaakko tulisi ja lukisi näitä myöhemmin..?

    Äänestä

  • OliMitenOliMutta kirjoitti:

    Mielenkiintoinen logiikka. Kertoisit siis jos kuka tahansa sanoisi olevansa Jaakko ja kaipaisi T-naista? Entä jos oikea Jaakko tulisi ja lukisi näitä myöhemmin..?

    No ehkä on sitten parempi, että en sano mitään, mistä oikea tai väärä Jaakko, tai Jaakkona esiintyvä voisi jotain saada selville.
    Jos oikea Jaakko lukisi näitä myöhemmin? Saisi siis tietää tunteistani. Mutta tuskin tietäisi näiden olevan minulta.

    Äänestä

  • IkuinenIkävä kirjoitti:

    No ehkä on sitten parempi, että en sano mitään, mistä oikea tai väärä Jaakko, tai Jaakkona esiintyvä voisi jotain saada selville.
    Jos oikea Jaakko lukisi näitä myöhemmin? Saisi siis tietää tunteistani. Mutta tuskin tietäisi näiden olevan minulta.

    Ehkä niin on parempi. :)

    Äänestä

  • EhkäParempiTosiaan kirjoitti:

    Ehkä niin on parempi. :)

    Asia selvä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


IkuinenIkävä kirjoitti:

Tämä on nyt virallisesti viimeinen viestini tälle palstalle.
Poistun täältä kokonaan. Oli tästä vähän apua, sai purkaa ajatuksia, niin kaikki ei koko aikaa pyörinyt vain oman pään sisällä.
Toisaalta taas ihan turhaa kirjoittelen, kun juuri se oikea Jaakko ei näitä ole lukemassa.

Ensi kohtaamisesta saakka olen ollut ihastunut sinuun.
Kukaan mies ei aikaisemmin ole saanut sellaista tunnetta aikaiseksi.
Ja mitä minä teen? Pilaan tottakai mahdollisuuteni saada se unelmieni mies.
Olen niin sekaisin, kun en enään tiedä mitä minun pitäisi tehdä.
Yrittää unohtaa vaikka en haluaisi? Haluan sinut omakseni, mutta en tiedä mitä minun pitäisi tehdä, että se onnistuisi.
Ja pelkään niin paljon, että sinä olet jo jatkanut elämääsi.
En voi tulla häiritsemään sinua enään, en halua sekoittaa asioita enään yhtään enempää.

Haluan sinut ja samalla en osaa enkä uskalla tehdä asian eteen mitään. En myöskään osaa jatkaa elämääni ja yrittää etsiä jotain toista miestä eläämääni. Ei ennenkun tiedän varmaksi mitä meistä voisi tulla. Kuinka kauan minä pyörin paikallani? Kaikki kyselee koko ajan joko minulla on mies ja milloin tulee lapsia. Pelkään sitäkin, että en ikinä tule saamaan niitä lapsia, kun en pääse tässä elämässä eteenpäin.

Voiko tyhmempää ihmistä ollakkaan. Sitä minä monesti mietin...
T. T-nainen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu