juopot ja hakatsu

Kahtena päivänä peräkkäin, 3. ja 4. huhtikuuta, jäänyt rattijuoppoja kiinni tuolla tientumpilla Kangasvuokontiellä. Juoppojen ja reppanoiden seutua. Kiitokset poliiseille. Tietävät mistä kannattaa rattijuoppoja metsästää. Muita paikkojahan ovat Kaartilantie, Schaumannintie, Moinsalmentie, Nojanmaantie, Pääskylahdentie. Juopot onneksi kurvailevat noilla mainituilla teillä ja jäävät kiinni.
7380
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

unohtui ohitustie :)

Äänestä
  • Ja taas (toivottavasti) tullee lukuisa määrä känniajelijoita jäämään kiinni nyt vappuviikonloppuna. Savonlinnan poliisipartiot partioivat tietämillään "apajilla" ja kännikalasaalis on iso. Hyvä että poliisi toimii ja kerää noita ääliöitä talteen. Suuri saalis odotettavissa Kangasvuokontieltä, Kaartilantieltä ym. reppanaääliöiden asuttamilta seuduilta. Kun vielä saisi poliisi kerätä ratista kiinnijääneiden autonropposet valtiolle ja paalattavaksi. Muuta arvoahan ei niillä ole kuin romuraudan päivän hinta. Ladat, Corollat, Nissanit ja bemarinromut pois. Mutta "uusia" kulkineita saa muutamalla satasella. Kyllä ne senverran liikkuvat että niillä pääsee Mertalaan ja takaisin. Rohkeimmat voivat uskaltautua jopa Prismallekin asti Nojanmaahan.

    Äänestä

  • Kuinka niin tulee paljon käryjä? Poliisit ovat vapukkaa viettämässä niin kuin muutkin. Eikä paikallista poliisia muutenkaan juuri liikenteessä näy. On kallista olla tien päällä etenkin pyhäkorvauksilla. Nuo käryt lienevät jonkun naapurin ilmiantoja kun on kyllästytty remuamiseen ja soitettu virkavalta paikalle. Toisaalta kaikkihan tietävät että Moijintiellä joka kolmas ajaa kännissä...

    Äänestä

Taidan lähteä juomaan hakalle...

Äänestä

jos alkaa pännii niin vedä kännii, jos joku morkkaa niin pullo korkkaa, jos oikein mokaa sun täytyy dokaa...

Äänestä

..onko Åkea näkyny?
Pitään aikaan ei kukaan ole asiasta tiedottanut, joten huoli alkaa herätä onko Åke kunnossa kun kesäkin on tulossa ja kaikki..

Äänestä
  • Tallessa on. Käveli joku aika takaperin kadulla vastaan ja kneppas korkilla otsaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


rattijuopot-roikkumaan kirjoitti:

Kahtena päivänä peräkkäin, 3. ja 4. huhtikuuta, jäänyt rattijuoppoja kiinni tuolla tientumpilla Kangasvuokontiellä. Juoppojen ja reppanoiden seutua. Kiitokset poliiseille. Tietävät mistä kannattaa rattijuoppoja metsästää. Muita paikkojahan ovat Kaartilantie, Schaumannintie, Moinsalmentie, Nojanmaantie, Pääskylahdentie. Juopot onneksi kurvailevat noilla mainituilla teillä ja jäävät kiinni.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu