Aidosti kaipaava toimii omana itsenään suoraan

Ihminen jolla on hyvät ja rehelliset aikeet, ottaa kaivattuunsa yhteyttä oikeasti reaalissa omalla nimellään suoraan, eikä houkuttele netissä ja nettipalstoilla kaikkia mahdollisia ihmisiä ottamaan yhteyttä anonyymisti.
9<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

ottamasta yhteyttä, tällöin on luvallista pitää itsestään älämölöä esim. netissä.

Äänestä

Juuri näin. Irl kannattaa muutenkin olla oma itsensä ja rehellinen. Valheellisuus ja roolien esittäminen paistaa usein hyvinkin selvästi läpi ja näyttää kovin surkuhupaiselta. Valheellisuus on muutenkin sellainen piirre, että se karkoittaa kyllä ihmiset kauas.

Äänestä

Liian mustavalkoista ajattelua. Paljon totta, mutta aukkoja ja reikiä jää vielä paljon. suurin osa kijoittaa kuitenkin kaipauksestaan ja ikävästään. Ei heillä ole tarkoitus jallittaa ketään.

Äänestä

Me täällä olemme siis epäaitoja, koska suurin osa ei ota yhteyttä, jos ottaisivat, eivät olisi täällä.

Äänestä

Jos haluaa olla luottamuksen arvoinen, haluaa että luottamus toimii, pitää itse myös toimia sen mukaisesti, olla suora, avoin ja rehellinen.

Äänestä

Niinhän se on. Ja kun ei ota yhteyttä, niin siitä voi päätellä, ettei aikeensa ole hyvät tai ei vain välitä sillä tavalla...

Mikä kumma siinä on, että sydämessä kuitenkin on pieni rippunen uskoa ja toivoa, vaikka tilanteen toivottomuus on ollut tiedossa vaikka kuinka kauan.

Äänestä

Omana itsenään ja suoraan. Oli sitten kaipailua tai haikailua tai mitä tahansa, epämiellyttävääkin asiaa. Se antaa hyvän kuvan siitä ihmisestä aina. Oli sitten tulos, mitä siitä milloinkin sitten pystyykin tulemaan,,, mutta ikinä se ei ole huono asia toimia suoraan.

Kaipailla voi sitten täällä itsekseen ja hiljaa, jos tilanne on se, ettei muuta voi ja muu ei vain käy.

Äänestä

Aidosti kaipaava ja ymmärtäväinen ihminen tietää, että toisen tunteet voivat silti olla aidot, vaikkei hän pysty ottamaan yhteyttä. Jos kuka niin toisen aidosti kaipaavan kuvittelisi ymmärtävän tämän. Ovathan se samassa veneessä. Kaipaamassa aidosti.

Äänestä

Paitsi jos toinen on varattu, ei selvästi osoita kiinnostusta, itse on ujo ja epävarma, paitsi jos tilanne on sellainen että toiselle vois olla suhteesta ammatillista haittaa, paitsi jos jos jos.. Silti voi olla rehellinen ja aito itsensä molemmissa paikoissa. Ootte kamalan ankaria kaipaajalle tuolla mielipiteellänne enkä allekirjoita yhtään!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


aitoudesta kirjoitti:

Ihminen jolla on hyvät ja rehelliset aikeet, ottaa kaivattuunsa yhteyttä oikeasti reaalissa omalla nimellään suoraan, eikä houkuttele netissä ja nettipalstoilla kaikkia mahdollisia ihmisiä ottamaan yhteyttä anonyymisti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu