Tarkastus Ennen kutsuntoja

JarnoTyömola

Lääkärin tarkastus.

Kävin hädintuskin peruskoulun olin siellä häirikkö. En saanut jatko-opiskelupaikkaa peruskoulunjälkeen ja jäin tyhjän päälle.

Heti kun täytin 18 menin sossuun sain asunnon ja rahaa. Minua yritettiin myös useaan otteseen laittaa eri koulutuksiin, mutta käytökseni ansiosta lensin niistä aina pihalle. Käytin naispuolisesta opettajasta titteliä Huora ja Miehestä Homo. Vietin 16-18-vuoteni huostaanotettuna eräässä perhekodissa. Siellä oli myös muita samanhenkisiä sähläreitä.Tuolloin myös päihteet tulivat kuvioihin.

Päätin jo tuolloin, että töihin en koskaan mene, ammattia en hanki, enkä myöskään mene armeijaan. Olin kuullut paljon huhuja kuinka sen voi välttää ja saada ne kuuluista hullunpaperit.

Lääkärille meno päivä tuli. Olin varustautunut sinne siten, että päälläni oli maanviljelijän haalarin. Jalassa liian isot kumisaappaat jonka sisään ja kärkiin hieroin koiran kakkaa. Keräsin koirankakkaa vielä lisää erästä toista tarkoitusta varten.

Ennen kuin menin sisälle terveyskeskukseen heitin keräämäni ulosteet maahaan ja hypin niiden päällä. Tämän jälkeen menin lääkäriin haisevana jne. Olin ajanut mm. toiseltapuolelta kokonaan tukan pois ja toiselta en. Kaljulle puolelle olin tussilla töhertänyt anarkiasti A:an ja hakaristin.

Kun tuli aika mennä lääkärrin. Nuorehko mieslääkäri huusi "oletko sä ihan pimee?"

Pistin molemmat kädet korville ja ja aloin huutaa korkealta ja kovaa " Uii,Uiii,Uii,Uii,Uiii,Uii."

Lääkäri häipy jonnekkin tuli pian kahden ambulanssi kuskin kanssa. "selvä tapaus viekää" Sanoi lääkäri kuskeille ja antoi heille jonkun lapun. -Yes, ajattelin tämhän tietä mielisairaalaa. Koko automatkan pidin silmiä kierossa ja huusin "pavilionki, Pavilionki,pavilionki."

Ja oikeassa olin pöpilään minut vietin. Aluksi sielä otettiin pois kakkaset saappaani ja minut työnnettiin suihkuun ja annettiin sairaalan vaatteet. Sitten minut vietiin psykiatrin eteen puhuteltavaksi samassa huoneessa oli 2kpl mieshoitajia ja 1 vartija.

Lääkäri alkoi kysellä voinnistani ja olenko ennen ollut psykoosissa (nauroin partaani) Yritin vastata lääkärille jotain mutta jätin aina lauseen kesken, jotta minusta olisi välittynyt umpihullu vaikutelma.

No olin siellä 4-päivää. Aloin meinaan pikkuhiljaa "parantua." Armeijasta oltiin ilmoitettu psykiatrille, ettei minulla ollut enää mitään asiaa edes pyrkiä asepalvelukseen. Juuri sitä hainkin. Nyt olen onnellinen melkein eläkeläinen. Tosin Sossusta mun kaikki rahat tulee,,,

5

152

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ihmeittelijä

      Miten jotkut onnistuvat tuossa?

    • eitrollaantunut

      Aikamoinen provo. Eihän noin johdonmukaista ja selvää viestiä pysty kirjoittamaan ainakaan tuo kertomuksen henkilö.

      Tylsäksi on mennyt keskustelu täällä suomi24:ssä. Aikaisemmin trollaamisessa oli sentään hienovaraisuutta mukana, nyt se on sitä itseään..

    • Juolestunut

      Nykyään moni nuori elää aloittajan kuvailemalla tavalla.

    • kalviorsa

      Älykkyydellä ei ole mitää tekemistä hulluuden kanssa.

    • Påika

      Yksi tapa vältää noita juttuja on kutsuntoihin menemättä jättäminen.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hallitus pyrkii rajoittamaan kaupan omien halpamerkkien myyntiä

      Helsingin Sanomien mukaan hallitus valmistelee lakihanketta, joka suitsii kaupan valtaa ja rajoittaa omien halpamerkkien
      Yhteiskunta
      233
      3449
    2. Tapettu

      On joku kangaskadulla perjantaina
      Sotkamo
      62
      3042
    3. Björn Wahlroos, maataloustuet lakkautettava

      Sanoo pankkimies. Mitäs persut ja muut tukinulliem perskärpäset tähän? "Wahlroos listaa kansallisen maataloustuen. – I
      Maailman menoa
      64
      2641
    4. Persut päättivät hiilivoiman kieltämisestä Suomessa

      Moni on jo unohanut kuka hyväksyi hiilivoimaloiden kieltämisen Suomessa: persut Sukupuolineutraalit liikennemerkitk
      Maailman menoa
      34
      2547
    5. Työvoimatoimisto

      Nyt kysyisin miksi pitää käydä työvoimatoimistossa paikanpäällä, kun he eivät muuta tee kuin laittavat koneelle uudet ve
      Työttömyys
      80
      2081
    6. Muistattekos kuinka kokoomus ja persut vinkuivat sähkön hinnasta?

      Oppositiossa vuonna 2022, kun sähkön hinta uhkasi nousta 20 senttiin kilowattitunnilta? Nyt ovat hiiren hiljaa, kun pitä
      Maailman menoa
      85
      1909
    7. Nalle Wahlroos ei ulise kuten Teemu Selänne sähkölaskuista

      Nalle "hah hah" nauroi saamistaan sähkötuista, kun taas Teemu-poika itkeä tirautti kovasta sähkön hinnasta. Nalle nauro
      Maailman menoa
      19
      1865
    8. Vain persut vastustivat hiilivoimaloiden alasajoa

      Persut vastusti jyrkästi hiilen kieltolakia ja on myöhemmin vaatinut hiilivoimaloiden pitämistä käytössä. He perusteliva
      Maailman menoa
      40
      1832
    9. Mikä aate kaiken pahan takana?

      Se laiskistuttaa kansat, opettaa vaatimaan etuisuuksia, syleilee maailmoja eikä omaa kansaa.
      Maailman menoa
      91
      1702
    10. Mietin sua liikaa

      Mietin nytkin sitä, että millaista se olisi tulla kotiin, kun sinä olisit täällä vastassa. Tai niin päin, että sinä tuli
      Ikävä
      69
      1053
    Aihe