SIkiö/alkio kuollut?

RakasMahaAsukki

Olen viikolla 5 5, rv 4 minulla oli paljon erilaisia oireita: jatkuva pissahätä, etova olo(ei kuitenkaan oksentelua), mahan nippailuja kaiken aikaa.. Nyt ei ole enää mitään ollut moneen päivään! Voiko tarkoittaa että alkio/sikiö olisi kuollut? :(
Ei sais lukea liikaa netistä, mutta näin rv 6 aikoihin pitäis alkaa yleensä pahoinvointia jne. Mulla ei siis ole yhtään mitään enää, olo on tosi hyvä.. :(
Onko perinnöllä tähän kuinka suuri vaikutus? Äitini on synnyttänyt neljä lasta, ja sanoi kaikkien raskauksien menevän todella hyvin, ilman pahoinvointeja ja teki töitä loppuun asti.
Haluaisin tämän takia varhaisultraan, en malttais odottaa sinne viikolle 12. :/

3

362

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kokemukseni

      Raskausoireet saattavat tulla ja mennä ilman, että sillä olisi mitään merkitystä.

      Keskenmenoja kieltämättä tapahtuu aina silloin tällöin, mutta kyllä ne yleensä myös ilmoittavat itsestään saman tien kovana kipuna ja runsaana verenvuotona. Ns. keskeytynyt keskenmeno, jossa sikiö vain hiljaa menehtyy, on paljon harvinaisempaa.

      Minun kohdalleni sellainen kuitenkin sattui ja pääsin kyllä varhaisultraan hyvin pienen verenvuodon jälkeen, mutta kun siellä ei elonmerkkejä löydetty niin annettiin vaan uusi ultrausaika myöhemmäksi. Ja sillä toisellakaan kerralla ei minulle mitään kerrottu, vaan neuvottiin vaan käymään kolmannessa ultrassa. Kolmannessa ultrassa sikiön menehtymisestä vihdoin kerrottiin, ja ohjattiin hoitoon.

      Sinulla raskausviikkoja on vähemmän kuin minulla ekassa varhaisultrassani. Jos lapsi voi hyvin, niin ehkä se näkyy jo ultrassa ja rauhoittaisi mieltäsi. Toisaalta keskenmenodiagnoosia ei ehkä voi vielä tehdä. Ainakin netissä moni on kirjoittanut, että terveetkään sikiöt eivät läheskään aina näy varhaisultrassa, vaan "iilmestyvät" vasta myöhemmin.

    • kokemukseni

      Niin, sen vielä tulin varmuuden vuoksi lisäämään, että jos sinulle tulee kuumetta tai muuta sairausoiretta, niin sitten pitää kiirehtiä lääkärille! Keskeytynyt keskenmeno pitää hoitaa, ettei se sairastuta äitiäkin. En yhtään tiedä missä vaiheessa sairastumisriski tulee, mutta minun kohdallani ainakaan ei pidetty suurta kiirettä?

    • sairaanatäällä

      Yks vaihtoehto on se, että sinulla oli juuri nyt Suomessa kiertävä norovirus lievänä viikolla 4. Voi olla, että se menee vaan etovana olona ohi. Onko mahatautia kiertänyt lähipiirissä? Työpaikalla? Kavereilla? Sen voi saada vaikka bussin stopnappulasta tai kaupan kärrystä. Tämä tuli mieleen, koska sairastan juuri itse tuota pirulaista kotona. Ihan hirvee olo! Ihan muistuttaa siitä, kun raskaana oli! Samanlainen venyvä, tasainen plaa. En silti ole oksentanut. Mahaan vaan sattuu ihan rkeleeesti ja olo on surkea. Onneksi ei tartu täältä ruudun takaa :D

      Itselläni alkoi pahoinvointi viikolla 6. Se vaan iski yhtenä aamuna. Sitä ennen oli vaan järjetön väsymys. Ajattelin, että helppoahan tämä raskaanaoleminen. Kuinka väärässä olinkaan!

      Uskoisin, että noin varhaisella raskausviikolla keskenmeno ehkä oireilisi juuri verenvuotona? Itselläni oli vauvaa yrittäessä yksi varhainen keskenmeno juuri sen jälkeen kun olin ehtinyt plussata. Kamalat krampit selkää ja jalkoja myöten ja runsas verenvuoto (plup-plup-plup-plup, ei siis mitään menkkatiputtelua). Sitä ei voinut olla huomaamatta.

      Toivon, että kaikki on hyvin. Koita nyt vaan rauhoittua. Jos mahdollista, mene yksityiselle ultraan. Kuten jo tuossa edellä sanottiin, alkio ei ehkä näy siellä vielä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      106
      2195
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      886
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      64
      791
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      46
      790
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      21
      706
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      511
      693
    7. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      630
    8. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      64
      595
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      570
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      551
    Aihe