Siis en tiedä mitään kamalampaa kuin se että tuntee miten kasvot alkavat kuumenemaan kuin aallon lailla ja tietää että naama on taas aivan punainen ja lisäksi jos joku sattuu vielä huomauttamaan asiasta niin se on niin helvettiä ja mieliala jo pelkästä punoittelusta on tosi haavoittuvainen. =(
Jotkut sanovat että punastelu on söpöä mutta sillä varmaan tarkoitetaan vain sitä "tavanomaista" poskien punoitusta. Entäs sit kun koko naama on ihan punainen niin siinä ei voi olla mitään söpöä. Näytän siltä kuin mulla olis ollu just pitkä ryyppyputki päällä.
Ja oon huomannut että en voi mitenkään vaikuttaa tohon punastumiseen ja saatan punastua missä ja miten tahansa eikä ujouteni kanssa edes ole siinä välttämättä mitään tekemistä.
Nyt kysymys kuuluukin onko tämä punastelu koko elämän vaiva ja mistä se johtuu kun ei aina edes ole mitään syytä punasteluun ja tuntuu hullulta kun esim. yhtäkkiä kaupan kassallakin punastun vaikka ei edes ujostuta =( Tuleeko se vaan jotenkin alitajuisesti kun pohjimmiltani olen ujo ihminen?
Onko muilla tätä samaa ongelmaa ja mitenhän sen saisi loppumaan?
Jotkut sanovat että punastelu on söpöä mutta sillä varmaan tarkoitetaan vain sitä "tavanomaista" poskien punoitusta. Entäs sit kun koko naama on ihan punainen niin siinä ei voi olla mitään söpöä. Näytän siltä kuin mulla olis ollu just pitkä ryyppyputki päällä.
Ja oon huomannut että en voi mitenkään vaikuttaa tohon punastumiseen ja saatan punastua missä ja miten tahansa eikä ujouteni kanssa edes ole siinä välttämättä mitään tekemistä.
Nyt kysymys kuuluukin onko tämä punastelu koko elämän vaiva ja mistä se johtuu kun ei aina edes ole mitään syytä punasteluun ja tuntuu hullulta kun esim. yhtäkkiä kaupan kassallakin punastun vaikka ei edes ujostuta =( Tuleeko se vaan jotenkin alitajuisesti kun pohjimmiltani olen ujo ihminen?
Onko muilla tätä samaa ongelmaa ja mitenhän sen saisi loppumaan?
Vastaukset 15
Vanhimmat
Tämän piti mennä Ujojen puolelle..Ja nyt jopa tästäkin alkoi naama punastelemaan =D
Olen joskus kärsinyt tuosta samasta, mutta iän mukana tulee itseluottamusta ja ikä opettaa armahtamaan itseään joten jokaista asiaa ei ota niin vakavasti enää ja samalla eräänä päivänä huomaa, että sitä punastuu enää todella harvoin.
Kannattaa muuttaa Intiaan, Intiaanit on punanahkoja, siellä olet ihan normaalin näköinen.
Mitä ihmeen väliä sillä on, punastuuko vai ei. Sattuuhan sitä silloin tällöin, mutta ei siihen kannata kiinnittää huomiota. Jos vaikka sekoaa sanoissaan ja punastuu, niin jatkaa vain pokkana ikään kuin mitään ei olisi tapahtunut.
Eivät muut siitä välitä ja jos se heitä vaivaa, niin se on heidän asiansa. Tilanteet tulevat ja menevät.
Ootas kun pääset vaihdevuosivaiva-ikään. Silloin sitä punastuu ihan joka ikisestä ponnistelusta, vaikka siitä että käy vessassa. Tooosi noloa. Mutta huihai-meiningillä on pakko mennä, ei tässä muten selviä.
Minä koin vaihdevuodet aikanaan, naama oli punainen ja hiki tippui naamasta. Vaihdevuosiin on onneksi lääkitys olemassa. Se naaman punoitus on siinä pientä.
Muutoin olen punastellut koko ikäni joskus sattumoisin, en tiedä, mistä on peräisin, mutta ei se ole menoani haitannut. En kiinnitä huomiota koko asiaan. Tulin vain tänne kommentoimaan, kun näin otsikon eli sanon vielä kerran, että elämään ei vaikuta suuntaan jos toiseen, jos punastelee.
Argh, mulla on ihan sama ongelma D:
Olen ujo ja hiljainen, ja punastun siis aika luonnollisestikin jos joudun yhtäkkiä esim. huomion keskipisteeksi eli esitelmät jne. ja keskustelutilanteet vieraiden/puolituttujen kanssa.
Mutta oon kans huomannut, että välillä punastun oikeesti ihan turhaan, esimerkiksi ihan ystävien ja perheen seurassa. Ja heti kun alan tuntee punastuvani, meen keskustelussa ihan lukkoon ja kaikki mun energia menee siihen, että mietin mitä muut ajattelee kun tällain punastelen ja sitten on vaan kaikinpuolin kiusallinen tunnelma.
Pitää varmaan mennä johonkin stressihermon salpaukseen, että pääsen kommunikoimaan normaalisti ...
Siinähän punastelet.
(Tää on aina myöhässä, I know)
Mulla on sama ogelma, ja ennen oli vielä pahempi. Auttaa ainakii jos ajattelet vaikka jääkylmää vettä. Ja sekin jos teet kaikkee missä tavallisesti punastut niin huomaat ettei mitään noloo oo, ja vaikka olis niin mä ainakii "opin" olemaan punastumatta. Nykyään en punastu juuri mistään.
*aika, ei aina
Jos alkaa tuntumaan punan nousu vaikka kesähelteellä jossakin isossa seurassa, ja jos vielä joutuu puhumaan siellä tai vastaavaa, olemaan muiden katseiden edessä, niin kannattaa siirtyä parempaan paikkaan, avata tuuletus, avata ikkuna, pistää läpiveto ja sanoo sitten vaikka ohimennen että "ompa täällä kuuma" tai jotain muuta siihen sopivaa.
Ongelma on yleensä siinä että jos on ollut ongelmaa punastumisen kanssa niin sitä jähmettyy paikoilleen ja tästä seuraa sitten se että punastuminen lisääntyy, koska liikkumaton ihminen on eniten altis punastumiselle, liikkeellä tätä vaivaa ei tule koskaan.
Nuoruudessa kärsin paljon punastumisesta, nykyään en ollenkaan, aloittajaa voin lohduttaa että nämä menee yleensä ajan kanssa ohi, mutta tilanteita joissa punastumisia tapahtuu, niitä kannattaakin välttää, ahtaat paikat joissa paljon ihmisiä yhtäaikaa, huono ilmanvaihto jne jne.
Kärsin itse samasta ongelmasta, luultavasti koulukiusaamistaustan takia, kun sosiaaliset tilanteet jänskättää kroppaa vaikka en tietoisesti jännitä. Juuri esim kassalla välillä, ei mitään järkeä. Itsensä altistaminen ja sitä kautta tottuminen ja hällä väliä asenne tietysti auttaa jos siihen pystyy. Itselle punastuminen on tosi kiusallista mutta keskimäärin ei muita ihmisiä haittaa. Mieti jos joku muu punastuu edessäsi, no proplem?
Jotain rentoutumistekniikoita kannattaa kyllä kokeilla. Kotona rauhassa toistat vaikka huomaamatonta rituaalia (vaikka hengitys syvään) ja liität siihen mielikuvan (vaikka aaltoja hengityksen tahtiin). Kun mieli opettaa kehon ajan kanssa rentoutumaan aina tämän rituaalin kohdalla se alkaa toimia myös tilanteissa joissa rentoutumista todella tarvitaan. Itse soitin terkkariin ja lääkäri kirjoitti reseptin beetasalpaajaan. Tuommoisia verenpainelääkkeitä voi käyttää punastelun ehkäisyyn jos ei ole liian alhaiset paineet ennestään. Lääkeaine estää noradrenaliinin ja adrenaliinin vaikutuksia, jotka saa sosiaalisessa stressitilassa aikaan myös punastumisen. Auttaa kummasti jo se tieto että on taskussa tabletti jolla saat järjettömän reaktion kuriin vaikka se ei aivan parissa minuutissa tehoa pureskeltunakaan, nopeasti kyllä (puutuu suu jos ei ota juotavaa päälle). Ei tietenkään koko ajan kannata napsia mutta esim ennen esiintymistilanteita tai jännittävimpiä tapaamisia joissa joutuu olemaan esillä.
Miks koulukiusaajat aina luulee, että muka jotenkin koulussa kiusaamiaan he kiinnostaisivat aikuisina yhtään millään tavalla? Minä itse en koskaan ole ollut koulukiusattu siten, että ulkonäköni oli ainakin nuorempana sen verran hyvä, että kun teinien keskuudessa merkkasi ainoastaan se että miltä näyttää, mä olisin voinut olla kenen tahansa kaveri ja pärjäsin koulussakin sen verran hyvin enkä ollut mikään ääliö, että ihan itse sain valikoida seurani. En tosin halunnut alkaa seurustella esimerkiksi 13- vuotiaana ( se olisi ollut edellytys typeryskoulunkovissakkiin tai ihailluksi pääsemisessä), en istunut ja viettänyt aikaani katuihin räkien kun piti käydä koulua ja neitsyytenikin menetin 24- vuotiaana, joskin oli mulla fiksuista ikäisistäni miehistä sivisttynyttä seurusteluseuraa 18- vuoden jälkeen ja nuorena sitä ennenkin. Jouduin kuitenkin kerran vaihtamaan koulua, siitä on todella kauan ja aikana ennen lukion käymistä loppuun, mutta ei sekään mitään ( en koe kaunaa) eikä haittaa koska itsekin halusin vaihtaa mukavampaan ympäristöön, JOS niitä minua koulussa kiusanneita typeryksiä ei enää perverssillä tavalla tänä päivänä kiinnosta se asia, että miksi minä vaihdoin koulua tai että mitä minulle kuuluu. Tietävät kyllä sisällänsä varmasti ainakin kaikki minua peruskouluaikoina pilkanneet, että siksi lähdin, etten olisi sitä koulua pystynyt käymään siinä ilmapiirissä missä meni melkein mielenterveys , mutta olen ylpeä, että kirjoitin kuitenkin ajallaan ylioppilaaksi ja korkeakouluissa mua ei ole kiusannut kukaan koskaan - kun jostakin syystä ääliöt erottuu fiksuista siinä vaiheessa kun pitäisi lukea jotakin lukiota vaativampaa.
Taustalla on ainakin itsellä syy, nolatuksi tuleminen arassa asiassa, julkinen häpeä. Ei sitä tiedä/ymmärrä ennen kuin joskus vanhempana. Juhlissa rupesin punoittamaan alkuillasta. Yksi keino oli: Vessassa päästin kylmää vettä ranteille, verisuonen jäähtyivät. Tämän joku aikanaan opetti ja se vähän auttoi. Vanhempana rupesin heittämään vitsiksi: Mä en voi sille mitään että mullon tämmonen punanen naama, en voi sille mitään, mutta älä anna sen vaikuttaa siihen mitä sanon. On mennyt vaiva ohi, nyt puhun luontevasti missä seurassa hyvänsä.
Voi voi. Luulis, että ihmisten herkyydestä huomauttelu olisi normaalia korkeintaan yläasteikäisille mutta jos "no sence of empathy" nettiin kirjoittavilla, tollasta juttua tietysti joutuu lukemaan. Mä olen ainakin ylpeä punastelustani: punastun, jos en tajua avata ovea perästäpäin kulkevalle, punastun jos en ymmärrä sanoa kiitos tilanteessa jossa sellainen sana pitäisi sanoa ja punastun samaistumalla muun ihmisen ymmärtämättömyyteen, jos näen että jollakin muulla ei ole käytöstapoja. Herkkyys tunteista kun on = sosiaalinen älykkyys.
Kiitos tuosta kirjoituksesta sikäli, että punastelen jatkossakin ja yhä suuremmalla ylpeydellä. Minulla on lievä ahtaan paikan kammo ( ei tosin diagnosoitu mutta noin yleisesti), joten punastun usein esimerkiksi ahtaissa hisseissä tai punastun jos mun pakko keskustella jonkun ihmisen kanssa vaikkapa ruuhkabussissa tai missään tilanteessa jossa en ole yhtään sosiaalisella tuulella ja jos minulle puhumaan alkava tyystin tuntematon ihminen ei sitä tajua ilmeistäni, etten halua jutella.