Pedofilien ja homojen määrä on vakio

Noita on satoja miljoonia.
Helluntaiyhteisö tuomitsee homot, mutta perustelee helluntailaisen pedofilistista käytöstä hengellisillä seikoilla. Päinvastoin pitäisi olla.
12<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

"Kansanedustaja

28.12.2014 19:14




"Kansanedustaja Hirvisaari kuvaa helluntailaisuuden pedofilista ilmapiiriä seuraavasti:"Valitettavasti myös pedofiilit hakeutuvat seurakunnissa mielellään luottamustehtäviin, kuten esimerkiksi Tikkurilassa on taannoin tapahtunut. Ihmiset ovat hämmästyttävän sokeita "lapsia rakastaville" limaisille sedille, jotka pitävät muiden seurakuntalaisten lapsista niin paljon, että jopa suutelevat heitä suulle kaiken kansan keskellä

Äänestä
  • Kyllä Jameksen kokemus on aito

    Äänestä

"Nyt jo aikuinen HELLUNTAISEURAKUNNAN jäsen kertoo, kuinka nuorisotyöntekijä käytti häntä ja muutamaa muuta poikaa TÖRKEÄLLÄ tavalla seksuaalisesti hyväkseen monen vuoden ajan. Pojalle sanottiin, että hän on itse syyllinen hyväksikäyttöön. Nyt hän on yrittänyt selvittää asiaa liikeen sisällä.

Hyväksikäyttäjä on myöntänyt teon. Hänet on palkattu erään seurakunnan pastoriksi seurakunnan vanhimmiston hyväksynnällä: heidän perustelujensa mukaan tekijä on sovittanut tekonsa Jumalan silmien edessä. Hyväksikäytetyn uskon seurakunnan vanhimmat ovat asettaneet kyseenalaiseksi."

Äänestä
  • Muhonen tietää mistä kirjoittaa

    Äänestä

  • Eikö se ole rikollista. Poliisiasia. Myös asiasta tietävä aikuiset vankilaan. Voi kauhea minkälaisia ihmisiä ja kutsuvat itseään uskovaisiksi. Kepulaisten sakkia????

    Äänestä

Sairaat niilot hoitoon

Äänestä

Uskonto kaikessa muodossaan on pervessien tyysija. Joka päivä saa lukea miten anteeksiannon voimalla raiskataan pieniä lapsia jne. HYi helvetti mitä sakkia. Lestikset ja hellarit oikein pitäisi saada vastuuseen teoistaan, Ei näillä paskoille mikään hoito tehoa se on niillä verissä.

Äänestä

Kaikki sammakot näkyy kömpineen koloistaan taas pääsisäisen aikana kertoessaan satuja mitä ilhmeellisempiä taruja ja valeita.

mutta varmaan poliisi julkaisee mitä on löytynyt, ainakin niin tapahtui veeällien jutuissa eikö vain!

odotellaan ja ihmetellään kun mitään ei ala kuulua.

Äänestä

Tämä on totuus:

***Melperi: Vanhoillislestadiolaiset hekumoivat

melperi

6.4.2015 17:13

Vanhoillislestadiolaiset hekumoivat palstalla ja yrittävät RAIVOPÄINÄ siirtää tiedotusvälineiden kertomaa vl-PEDOFILIAA helluntailaisuuteen.

Mielenkiintoista taistelua tuulimyllyjä vastaan. Valtava vl-pedofilia ei millään keinolla siirry helluntailaisuuteen.

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015040619380001_uu.shtml***

Äänestä

En kuulu mihinkään lahkoon mutta tuota pedofiliaan tuntuu tuleva turhan usein näistä lahkoista esiin. Vanhemmat kieltävät lapsiansa kertovat ja kuuluvat itsekkin vankilaan. Saarnaaja ei voi antaa kenellekään anteeksi ja salaajat on saatettava vastuuseen rikoksista. Kyllä on sairaita lahkoja meillä ja verovaroin ylläpidetään. Onko mahdollista että asia viedään kansainväliseen oikeustuomioon kun suomessa ei uskalleta puolustaa edes lapsia. Tämä sairas lahko saa tehdä mitä haluaa veisaamalla virsiä.

Äänestä

Kuva lehteen tekijöistä ja salaajista.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


veturinkuljettaja kirjoitti:

Noita on satoja miljoonia.
Helluntaiyhteisö tuomitsee homot, mutta perustelee helluntailaisen pedofilistista käytöstä hengellisillä seikoilla. Päinvastoin pitäisi olla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu