psykiatrian- sekä neuropsykiatrian yksiköiden työntekijöille. Täällä meillä on mahdollisuus kehittää yhdessä julkisia terveydenhuoltopalvelujamme. Sana on vapaa, varsinkin nyt ennen eduskuntavaaleja. Kaikilla halukkailla on mahdollisuus vaikuttaa tulevaisuuteemme. Sekä sinun että minun. Eli tarkoitus olisi tehdä muutama lista, johon olisi yksityiskohtineen kirjattu plussat ja miinukset esim. autistien hoitokäytännöistä pääkaupunkiseudulla. Eniten ääniä saaneet ehdotukset tullaan viemään läpi seuraavan neljävuotiskauden aikana.
Viestin saa kopioida ja välittää eteenpäin.
Hei kaikille Helsingin kaupungin
2
120
Vastaukset 2
- hgfdsaweetyuuiijdykjf
Autismiliiton uudelta toimitusjohtajalta edellytetään vastavuoroista yhteydenpitoa sidosryhmiensä kanssa. Sidosryhmät löytyvät täältä, kuten myös ryhmittymät, joiden etuja tulisi ajaa eteenpäin. Vastavuoroinen kommunikaatio ei tarkoita sellaista, että valikoiden kartoitetaan "oikeanlaiset vastaanottavaisimmat" yhteisöt, joita olisi helpointa kusettaa, vaan sitä, että tehdään ja toteutetaan asioita suuremman kansanryhmän etuuksien ajamiseksi sellaiseen suuntaan, josta hyötyvät muutkin kuin tämä johtoporras, jolla ei ole minkäänlaista näyttöä ammattitaitoisuudestaan autististen ihmisten edunvalvojan "pääesimiehenä".
- alien8
Kirjoitan nyt tähän ketjuun kun en parempaakaan löytänyt enkä jaksa tehdä uutta aloitusta. Elikkäs olen menossa neuropsykiatrisiin tutkimuksiin autismiepäilyn vuoksi ja kysyisin onko kellään tietoa sellaisesta lääkäristä kuin Tani? Tekeekö hän aikuisille diagnooseja?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Onko vassarin lääkkeet(mt) jääneet taas ottamatta
Sen verran järjetöntä persuhuutoa taa näkyville. Tuo yksi häiriintynyt ei osaa kuin "huutaa" isoilla kirjaimilla, se on471492Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että
Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.59890Mieti oikeasti
Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.30667- 87637
kene ajoi "kolarin"?
"Punkaharjulla Luston ja Tuppuranmäen välillä sattui tiistaina aamupäivällä liikenneonnettomuus. Poliisin mukaan Savonl14605- 43573
Pahin tapa satuttaa toista
On jättää toinen vaille mitään vastausta. Erityisen kipeää se tekee sillon jos toinen ghostaa.56564- 7542
Puukotus Kajaanissa
Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu23527- 44521
Alkaa jotenkin nyt kuvio hahmottuu täällä
Sellainen vaikutelma tästä alkaa tulla, että täällä on joku pieni porukka, joka tuntee toisensa tai ainakin pelaa samaan70520- 61515
Jos kaivattusi on
Varattu niin miksi et antaisi asian olla hänen suhteen. Miksi ylipäätään vielä jatkat?47513- 37496
Minulla on joskus ikävä sinua ja ajattelen sinua joskus.. edelleen
Olin joskus niin rakastunut sinuun. Olin onnellinen, että kohdattiin ja kun vain tiesin sinun olevan olemassa. Täytit aj14491Kylän tielle remonttia?
Mitäköhän kylän tielle ruvetaan tekemään ku laitettu tuommoset töpsät muutamien suojateitten kohille?13472Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.
Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.132439- 42418
Nainen, tässä olen kahden vaiheilla
Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa45409Miten vuosien jälkeenkin tunteet voivat olla niin voimakkaat?
Että pelkkä ajatus sinusta täyttää silmät kyynelistä.26399