Iltamakasiini-lehti raportoi:
”Uskossa: Johanna Tukiainen koki vahvan hengellisen heräämisen
HILJENTYI PÄÄSIÄISENÄ - Johanna Tukiainen kertoo arvomaailmansa muuttuneen sisarensa Julian poismenon myötä. Johanna Tukiainen kertoo hengellisestä heräämisestään näin:
- Olympiastadionilla kesällä 2014 yhteiskristillisessä kokouksessa, jossa Jeesuksen kasvot ilmestyivät hiuksieni alueelle, olen sen jälkeen vielä vahvemmin kokenut, että minulla on myös hengellinen työtehtävä, joka voi liittyä esimerkiksi evankelioimiseen, Johanna Tukiainen kertoo.
- Olen aiemmin ollut niin sanotulla maallisella viihdealalla kauan aikaa, mutta varsinkin sisareni Julian menehdyttyä nuorena, minun arvomaailmani on loppuelämäksi muuttunut.
Johanna on viettänyt pääsiäistä Tukholmassa rakkaiden vanhempiensa luona.
- Lähdin Ruotsiin yhdessä suomalaisen kaverini kanssa. Katsoimme Jeesuksen viimeisiin päiviin liittyviä kristillisiä elokuvia, sekä dokumentteja ja söimme pääsiäisaterian, johon kuuluu lammasta, jälkiruokatraditioita kuten pashaa ja suklaamunia. Toin vanhemmilleni Mignon suklaamunia Suomesta, sillä Ruotsissahan niitä ei myydä. Perheessämme ei juoda alkoholia.”
IM 6.4.15: http://www.iltamakasiini.fi/artikkeli/277436-uskossa-johanna-tukiainen-koki-vahvan-hengellisen-heraamisen

Vastaukset 23
Vanhimmat
Tämähän on nyt selvä juttu! :)
Mistähän nyt tuulee?
Antakaa sille nyt herrantähren viinaa ja nappeja!!
Glamour loppuisi maastamme, jos nyt menisi korkki kiinni.
Ohhoh. Tuliko esikoiselle yllätyksenä, että pullot oli piilotettu? Tais siinä hiukan jo pakkoseuralaisenkin leuka väpättää, etteikö yhtään tippaa mammalta liienny?
Lapset etsii pääsiäisenä munia, aikuiset pulloja ja MUNAAAAAAAAA.
Kohta Korkea merilaulu saavuttaa lakipisteensä - ja sitten rytinöi. Taas.
Olemme täysin raivoraitis ristitty perhe, että repiköön siitä syyttäjä sitten syytöksiään.
Viranomaiset! Siivotkaa Johanna Tukiainen laitokseen pois normi-ihmisten keskuudesta.
IM 8.4.15: ”Johanna Tukiainen: "Pilkkaajani maksavat Jumalalle"
USKOSSA - Johanna Tukiainen on kertonut avoimesti tulleensa uskoon.
Iltamakasiini kertoi viikonloppuna Johanna Tukiaisen uskoontulemisesta. Hengellisistä asioista hän on puhunut aiemminkin, mutta nyt myöntää avoimesti olevansa uskossa.
– Olen tullut uskoon ja tiedän, että Kaikkivaltias Jumala näkee meidät, ja tietää oikeat pahantekijät ja totuuden, Johanna Tukiainen toteaa.
Aivan täydellinen ei armoittamisen ja anteeksi antamisen lahja ehkä vielä ole, sillä Johanna kertoo myös rangaistusten seuraavan hänen kiusaajiaan.
– Ja he, jotka ovat minua vuosikausia kiusanneet muun muassa netissä, pilkanneet minua mitä hirveimmillä nimillä ja toivoneet minulle pahaa, tulevat maksamaan Jumalalle: Jos eivät tässä elämässä, niin viimeistään viimeisenä tuomiopäivänä, josta puhutaan Raamatun Ilmestyskirjassa. Juuri nimenomaan Raamatun ulkokullatut, omasta mielestään täydelliset fariseukset, jotka tuomitsivat yhdessä kansan kanssa Jeesuksen ristinkuolemaan, tulevat maksamaan Hänen edessään teoistaan, eivät enää ihmisten.”
Iltamakasiini: http://www.iltamakasiini.fi/artikkeli/277982-johanna-tukiainen-pilkkaajani-maksavat-jumalalle
Johannasta on tullut Jumalan välikäsi. :)
Kyllä siinä perheessä on dokattu viinaa ja joka helkutin päivä. Tunkilla vankila kutsuu ja yhtäkkiä koko perhe on raitis. Ne vaan on niin suuria pellejä koko perhe.
Mutta ne kulissit pitää...
Perheessä ei varmaankaan juoda alkoholia, mutta ehkä tytär saattaa vetää yksin ns. kalsarikännit..
Miss Maitolaituri on kiskonut kiljuu 60 luvulta lähtien. Naama ja kroppa paljastaa sen.
Pienessä hönössä elämä Sollentuunasessakin sujuu mukavammin.
https://www.facebook.com/photo.php?fbid=1431161583847390&set=a.1376765312620351.1073741828.100008606854730&type=1&theater
Näyttää kyllä valkkarilasilta tossa pöydällä...
Totta turiset. Ja lasi on iso; siihen mahtuu ainakin 24 cl rauhoittavaa punaviiniä. :)
AAh, niin hyvää! :)
Valkkaria ei lasketa Murattien perheessä viinaksi.
Sehän on oikeastaan maustettua vettä vaan. :)
Eise tukkaan se Jeesus ilmestynyt vaan pillukarvoihin
Raivo Tukiainen on mutta ei raitis