Näin unen tuossa pääsiäisen aikoihin tai vähän ennen pääsiäistä, josta nyt kerron: Unessa kuulin puheen, jossa kerrottiin, että peto, kotkan muotoinen nousi Yhdysvalloista/Yhdysvaltojen suunnasta. Mietin, oliko se merikotkan- vai korppikotkanmuotoinen. Kotkamuotoinen peto lähti kuitenkin lentämään ja lensi Pohjois-Norjan ylle pudottaen sinne atomipommin, sieltä se jatkoi lentoaan Pohjois-Venäjälle ja pudotti myös sinne atomipommin. Sitten näin kartan, jossa oli sijaintia ja kuvaa noista kohteista. Siinä joku mittasi välimatkaa sormien avulla kohteista toiseen. Yritin painaa mieleen sijainnit. Pohjois-Norjan pommituskohde ei ollut Suomen pään yläpuolella, vaan ennemminkin Suomesta luoteen suuntaan. Unessa kerrottiin myös, että tämän takia ei kannata mennä Pohjois-Suomeen asumaan.
No, sitten herättyäni minä ihmettelin, miksi kotkanmuotoinen peto pommittaisi ensin Norjan kohdetta ja sitten siirtyisi pommittamaan Venäjää. Minä etsin kartan esiin ja katsoin, mitkä kaupungit voisivat olla kyseessä. Eräs sanoi, että Tromssa Norjassa voisi olla sillä suunnalla. No, kartasta tarkkasin ja Tromssa unikuvan mukaan voisi sijoittua siihen kohteeseen. Sitten tarkkasin Venäjän puolta. Siinne voisi sijoittua Murmanski. Kävin wikipediasta lukemassa noista kaupungeista. Tromssa on Murmakskin ystävyyskaupunki, ja Murmanskissa on puolestaan tärkeitä ydinkäyttöisten alusten ja sukellusveneiden tukikohtia.
Sitten minä vielä unen näkemisen jälkeen mietin, että mitä tuo mietintä unessa oli, jossa ajattelin merikotkaa ja korppikotkaa. Korppikotka on petolinnuista suurin ja merikotka asustaa pääosin meren lähettyvillä.

Vastaukset 6
Vanhimmat
Peto, joka vastustaa Jumalaa tekee Jumalan vastaisia tekoja. Jumalahan käski varjella maata, atomipommitus ei ole maan varjelua, vaan jopa pitkällä aikavälillä sen turmelua. Jumala antoi käskyn olla tappamatta. Kuitenkin pedon vallassa olevat paitsi tappavat, jättävät pitkäksi aikaa kitumaan ja sairastuttavat vakavasti. Pedon vallassa oleva myös kannattaa liberaalisia arvoja yhtään piittaamatta Jumalan vastauksesta ja varoituksesta asiaan. Lopun aikoina vieläpä rakkaus kylmenee, ihmisten aggressiot kasvavat ja väkivalta lisääntyy lisääntymistään.
Minä olen nähnyt ennenkin unia. Joku 2000-luvun puolessa välissä nähty uni kertoi tulevasta sodasta, joka alkaisi Itä-Euroopasta: Venäjän ja Itä-Euroopan välisestä konfliktista. Sota leviäisi sieltä, ei laantuisi siis, vaan leviäisi. Se leviäisi myös Suomeen niin, että pitäisi paeta pohjoiseen. Kuitenkaan pohjoiseen ei kannata tuon yllä olevan unen perusteella paeta, ainakaan ihan pohjoiseen.
Ei petoa ole olemassa, vaikka ihmiset on sellaisellakin peloteltu ruotuun. Ajattele itse äläkä aivopestyillä aivoilla.
Kävele metsään ja katso luonnon kauneutta. Ei siellä luonnossa ole mitään pahaa. Kaikki pahuus on ihmisen korvien välissä.
Järki joka on luomakunnan vastakohta on ristiriidassa luonnon kanssa, joka ristiriita aiheuttaa pelkotiloja ja Aatamin aikaisten pelottelukeinojen uudelleen keksimistä.
Sinällään on ymmärrettävää, että ihmisen järki on keksinyt kaikkea, onhan elämä mysteeri ja epätieto aiheuttaa järjelle pelkoa yms., mutta mysteerin takana on kuitenkin täydellinen Hyvä, luota siihen!
Jumala on Rakkaus
Miten niin muka luonnossa ei ole pahuutta!!??
LUONTOHAN ON TÄYNNÄNSÄ KAIKKEA PAHUUTTA!
Eläimet ovat itseasiassa paljon väkivaltaisempia kuin ihmiset ja ne ajattelevat aina vain omaa etuaan, että miten niiden OMAT geenit säilyisivät mahdollisimman pitkään.
Luonnosta voimme myös päätellä, millainen on sen luonut olento eli Jumala.
Kiitos hyvin ja aukottomasti argumentoidusta kommentista.
Luonnossa ei ole väkivaltaa. Luonto on rakennettu toimimaan kiertokulkuperiaatteella. Uskotko sinä, että Jumala loi tuon systeemin? Jos, niin sillon Jumala on mielestäsi väkivallan aiheuttaja, eikä luciferus?
Siunauksella
Kes