Olen naimisissa ja meillä on vaimoni kanssa kolme lasta.
Olen ollut työelämässä n.17 vuotta ja koko sen ajan on vaimoni hoitanut kotia ja lapsiamme. Mutta nyt on uusi tilánne.. lopetin työt ja jäin kotiin lasten kanssa ja vaimoni lähti opiskelemaan.
Hoidan kodin eli tiskaan, pyykkään hoidan lapsemme ja kaiken muunkin koska sovimme vaimon kanssa että kun hänellä on koulua hän keskittyy rauhassa siihen aivan kuin minäkin aikoinani töihini.
Nyt olen vuoden sitä tehnyt ja olen yllättynyt kuinka kovaa hommaa kodinhoito on ja se on aukaissut silmäni totaalisesti. Kotiäitien työ jonka he tekevät on aivan liian aliarvostettua ja tämä koskee yleensä kaikkia naisia jotka kotia hoitavat yleensä melkein yksin.
Siksi ehdotankin etenkin kaikille miehille että kunnioittakaa ja arvostakaa vaimojannne jotka tekevät tätä kovaa ja arvokasta työtä.
Olen ollut työelämässä n.17 vuotta ja koko sen ajan on vaimoni hoitanut kotia ja lapsiamme. Mutta nyt on uusi tilánne.. lopetin työt ja jäin kotiin lasten kanssa ja vaimoni lähti opiskelemaan.
Hoidan kodin eli tiskaan, pyykkään hoidan lapsemme ja kaiken muunkin koska sovimme vaimon kanssa että kun hänellä on koulua hän keskittyy rauhassa siihen aivan kuin minäkin aikoinani töihini.
Nyt olen vuoden sitä tehnyt ja olen yllättynyt kuinka kovaa hommaa kodinhoito on ja se on aukaissut silmäni totaalisesti. Kotiäitien työ jonka he tekevät on aivan liian aliarvostettua ja tämä koskee yleensä kaikkia naisia jotka kotia hoitavat yleensä melkein yksin.
Siksi ehdotankin etenkin kaikille miehille että kunnioittakaa ja arvostakaa vaimojannne jotka tekevät tätä kovaa ja arvokasta työtä.
Vastaukset 28
Vanhimmat
joo monesti sen työn rankkuuden huomaa sitten ku itse sitä kokeilee;) Mun mies on välillä ollut työttömänä ja yhdessä kotona hoidettu kahta (nyt kolmea) vilkasta lasta ja sitä kotia ja kummasti on molemmille sitä tekemistä riittäny ihan aamusta iltaan;) Eipä juuri joudeta sohvilla makoileen...tosin onhan tämä kotiäitys mukavaa ja palkitsevaa työtä, vaikkakin työaika on 24h/vrk (ainakin nyt kun on vauva talossa). Mutta kunnia kaikille kotiäideille/isille sekä niille työssäkäyville äideille ja isille! Ja erityisesti lapsille!!!
Nykypäivän "kotirouvat" surffaa netissä päivät pitkät, käy välillä mäkkärissä syöttämässä itsensä ja lapset. Vauvoja ei imetetä, vaippoja ei vaihdeta. Kun väsynyt isä tulee illalla kotiin töistä, valitetaan päivän raskautta, jolloin isä pesee pyykkejä lopuniltaa ja laittaa perheelle iltapalaa.
Joku kotiäiti voisi kokeilla olla päivän vaikka kirvesmiehenä, niin tietäis mitä pitää arvostaa.....
Et tainnu tuota kommenttia ihan tosissas kirjoittaa...
Hyvät miehet ja isät! Hankkikaa kotiäitivaimoillenne eläkevakuutus; näin arvostaisitte myös käytännössä kotiäidin työtä.
Kiva lukea tollastakin palautetta joskus aiheesta kotiäitiydestä.
Itse olen ollut kotiäitinä jo n.13 vuotta.
Viimeset vuodet ilman kelan tai minkään muunkaan tahon rahallista tukea.Näen työni kotona lasten takia niin arvokkaaksi,että en voi luopua siitä rahan takia.Tietysti iso kiitos tästä mahdollisuudesta kuuluu mihelleni,joka tuo leivän pöytään.
Näinä vuosina olen melkein mielummin hiljaa valinnastani,koska monella näyttää olevan ihmeellinen käsitys kotonaolon "helppoudesta".
Toivon kaikille teille äideille ja isille,jotka olette valinneet kodin työpaikaksi voimia ja hyvää joulunodotusta.
Ihanaa, että löytyy kohtalotovereita, minä itse olen kohta ollut 10 vuotta kotona, ja tällä hetkellä myös ilman minkäänlaista tukea...
Takana 20 vuotta uraputkea, jolle sitten sanoin hyvästit, ja heittäydyin "kotirouvaksi". Työssäni paloin loppuun pikku hiljaa - kotirouvana taidan palaa huomattavasti nopeammin! Että minä vihaan tätä päivästä toiseen kotona nyhjäämistä - pese pyykkiä, laita ruokaa, juokse kaupalla, siivoa, hoida asioinnit, hoida laskut, huollata autot, selvitä lasten koulu ym asiat, jne. Nämä asiathan minä tein jo töissä käydessänikin, mutta ei ne silloin näin koville ottaneet, siinä ne sivussa menivät.
Kaiken lisäksi tunnen olevani tarpeeton siivellä eläjä jolla ei ole enää rahaa mihinkään. Ei ole itsekunnioitusta, ei ole tulevaisuutta - ei mitään. Hankin jopa uuden koulutuksenkin loppu ajoista töissä ollessani, mutta en saa nyt kuitenkaan töitä vaikka kuinka hakisin. Tuntuu että sekin meni hukkaan.
Että kotirouva - voiko pahempaa kirosanaa olla. Turha höpistä, kuinka arvokasta työtä se on - ei se ainakaan minusta äiti Teresaa ole tehnyt, vaan kotihirviön!!!!!
Taidat olla aika yksin ja siksi uupunut. Kotiäidin työstä ei saa samalla tavalla heti kiitosta ja kehuja, onnistumisen tunnetta, kuin jostain muusta palkkatyöstä.
Et ehkä osaa ottaa iloa pienistä arkisista asioista? Kun lapsi halaa. Kun ruoka maistuu. Kun kikattaa riemusta ja leikkii kanssasi - sinä leikit lapsen kanssa ja lapsi on selkeästi ilahtunut siitä.
Mikä on miehesi osuus kodin hommista? Miten hän suhtautuu sinun kotiäitiyteen?
Nämä vaikuttavat paljon omaan jaksamiseen.
Ja mikä tai kuka pakottaa olemaan piika ja siivoustyökone??!!
En minä ainakaan tee kaikkea täällä kotona! Kouluikäiset lapset osallistuvat kotihommiin. Siteeraan erästä kuuluisaa nimekästä naista: olen äiti; en piika.
Sanon, että en yksin sotke täällä; en siis yksin siivoakaan.
Pyykkihuolto pelaa, vastaavasti jotain muuta saavat sitten mies ja lapsetkin tehdä. Kun kouluikäset valittaa, sanon, että voin toki jättää tekemättäkin.. ja sitten luettelen ne näkymättömät mutta niin itsestäänselvät asiat, jotka huomataan vasta kun niitä ei kukaan tee..
Vai että uupunut - perseestä tämä koko homma on!!! Lapsetkin ovat jo isoja, mutta kyllä ne halaa silti vielä (ja samaan hengen vetoon pyytävät rahaa). Ja minun mottoni kun on ollut aina, "että en ole täällä töissä vaan asun täällä", toisena mottona on, että "mene hotelliin, jos täysihoitoa haluat, täältä sitä nimittäin et saa - täällä on itsepalvelu". Elikkä, kyllä ne muksut kaikkia kodin hommia tekee, kun jaksaa aina muistuttaa, ja joskus ilman muistuttamattakin.
Ja ruokakin kyllä maistuu, ihan liiankin hyvin. MUTTA kun minua ei ole luotu kotiROUVAKSI - kotiäiti on ihan eri juttu (käsitän sillä, että silloin on pienistä lapsista kyse - tää on siis minun ajatuksenjuoksua). Minä inhoan sottailla mitä meillä huomenna syödään, minä inhoan näitä yksitoikkoisia pitkiä päiviä, minä inhoan sitä, etten saa palkkaa työstä, joka olisi KODIN ulkopuolella, minä inhoan sitä ettei minun tarvitse lähteä töihin, minä inhoan sitä että olen työtön.
Minä inhoan sitä ettei minulla ole joka päivä muita aikuiskontakteja, minä inhoan sitä, että minusta tuntuu, että ajatukset typistyvät. Ja suurin juttu - minua ei ole kasvatettu tällaista varten, se sotii kaikkea minun ajatuksenjuoksua vastaan. Tietenkin koti, lapset ja mies ovat tärkeitä, MUTTA minä olen myös oma itseni(yksilöllinen, ja ainoata lajiinsa oleva persoona, jota ei ole toista samanlaista), enkä mikään pelkkä äiti tai vaimo.
Mies kyllä tukee minua, ja lohduttelee, että vielä niitä töitä löytyy, ettei loppuiäksi tarvitse kotiin jäädä. Sitten sanoo ettei meillä tiukkaa ole, kyllä me pärjätään hänen palkallaan. JA SE VASTA SATTUUKIN - minä en halua toisen siivellä elää, kun koko iän olen aiemmin huolehtinut ja osallistunut itseni ja perheeni elättämiseen. Valitus - valitus - valitus...
Ei kyllä näytä tämä teksti omissakaan silmissä muulta kuin ruikuttamiselta. Jospa se siitä - olenhan kuitenkin hengissä!
Luulen ymmärtäväni sinua ainakin jollain lailla. Itsekään en haluaisi kotona olla, minusta tulee tylsä ja saamaton. Ja tosiaan on sellainen olo, että elelee toisen rahoilla.
Arvostan kyllä kotiäitejä, mutta myös töissä käyviä äitejä ( ja isejä myös). Itselle se ei vain sovi, minusta se on ahdistavaa. No onneksi on vapaaehtoistyöt, niissä saa sentään muitakin kuin leikkikenttä-aikuiskontakteja.
Etpä taida olla tällä hetkellä oikeessa ammatissa. Ehkä uran vaihto tekis hyvää katos kun näin raskas ammatti ei sovi ihan kaikille.
Niin, ei sovi ei. Ja kaikki ei halua olla kotiäitejä, ja jos ei halua niin silloin on hyvä jos pääsee kodin ulko puolelle. "Antaa kaikkien kukkien kukkia vaan".:)
Mikä ihmeen ammatti - kotirouvako - onko se raskastakin?
Ensinnäkin, minä puhuin omista tunteistani - en arvostellut kenenkään muun elämää, tai olemista. Aika idioottimaisen ja ajattelemattoman kommentin heitit ihmiselle, joka juuri näin tuntee.
Annappas arvaan, ettet ole kovin vanha "vielä", tai/joko sitten olet nuorena naimisiin mennyt, etkä ikinään tarvinnut itse huolehtia pelkästään perheesi elättämisestä.
Minä en edellä mainittuja asioita koskaan ole ollut! Itse olen joutunut itseni elättämään, kun kotoa lähdin. Itse elätin myös perheeni (lapsi), mihin ei miestä kuulunut, jonka rahakukkarolla olisin käynyt (mies tuli kuvioihin mukaan vasta paljon, paljon myöhemmin). Siinä sivussa hankin lisää koulutusta työn ohella, hoidin sairasta vanhempaani ja hänen omakotitaloaan ja kesämökkiä. Arvaappa olinko kateellinen niille kotona oleville kotirouville joskus!!!! Mutta silti olin onnellinen, vaikka 24 tuntia ei aina meinannut riittää vuorokauden pituuteen.
Miksikä olin onnellinen - siksi, että minulla oli oma itsearvostus tallella siitä, etten kenenkään siivellä elä!!!!
Ja ihmisellä on oikeus olla kiinnostunut muustakin, kuin kotona olemisesta ja kodin hoidosta. Ne hoituu kyllä siinä työn ohellakin, jos vain tahtoa on.
Eikä lapseni (on nyt jo iso)ole koskaan valittanut siitä, että äiti kävi töissä. Mutta nyt on valittanut siitä, että miten rasittava minä olen, kun olen kotona!!!!!
Jatka sinä vain kaikessa rauhassa lapsitehtailuasi, ja kanna kultaista sädekehääsi pääsi päällä. Jospa vaikka tulet sitten vanhana saamaan äitienpäivänäkin mitalin rintaasi hyvästä äitiydestä. Minä en mitalia tarvitse, riittää kun oma isoksi kasvanut lapseni edelleenkin sanoo, että: äiti minä rakastan sinua.
No onko sinulla mahdollisuutta harrastaa päivittäin jotakin joka veisi asiat pois kodin yksitoikkoisuudesta? Siis ainakin siihen saakka kunnes saat töitä?
Vaikka olen nuorehko ja lapseton, ymmärrän ajatuksiasi.
Jäin ihmettelemään muutamaa asiaa.
Kuinka teidän lapsianne tarvitsee vielä hoitaa kotona ("jäin kotiin lasten kanssa"), kun vanhin on arvatenkin sen 17 vuotta? Nuorinkaan ei mahda enää kovin nuori olla...
Miten mahtaa elää viisihenkinen perhe täysin ilman tuloja ("lopetin työt ja jäin kotiin lasten kanssa ja vaimoni lähti opiskelemaan")?
Olen muuten ehdottomasti kanssasi samaa mieltä (itselläni on vierähtänyt parhaimmillaan 7,5 vuotta putkeen kotona), mutta kertomuksessasi ei kaikki tunnu täsmäävän, "isä" hyvä :)
Kotirouvat takaisin! Se on parasta perheelle ja lapsille, että äiti on kotona. Monilta yhteiskunnallisilta ongelmilta olisi vältytty jos normaalia perhemuotoa ei olisi rikottu.
Sosiaalidemokraattien ja muiden vasemmistolaisten syytä koko tilanne, heidän ajamat asiat kuten naisten tasa-arvo työelämässä, päivähoito rappeuttavat sosiaaliavustukset ovat rikkoneet normaalin perheelämän.
Isät töihin ja naiset kotiin, palkaa jää enemmän kun veroja ei mene kunnalliseen päivähoitoon tai muihin palveluihin joiden tarkoituksena on tuhota normaali perhe-elämä eikä rikkonaisista perheistä johtuvien ongelmien hoitamiseen.
Naiset eivät hallitse vapautta, miehen kuuluu elättää ja pitää kurissa naiset ja lapset! Ja naisen kuuluu huolehtia kodista ja lapsista jotka hän on miehelleen synnyttänyt!
Onkohan sulla kaikki ihan hyvin hei?
Kiitos kommentistasi näitä kun oisi enemmän. Olen koulutettu nainen ja koska tiedän koulutuksenikin takia että lapsen ekat 3 vuotta ovat koko tulevaisuuden takia tärkeitä minä tein valintani jäädä kotiin.
Ja ne paineet mitä minuun on kohdistettu- kyllä olen todellakin kokenut olevani täysi nolla, tässä ajassahan vain se joka tahkoaa palkkaa ja painaa kuin hullu yötä päivää URALLAAN on oikea ihminen.
Silti ratkaisuni on erilainen myös monen samalla tavoin koulutetun naisen suhteen.
Mielestäni olen ollut rohkea ja pitänyt pääni asiassa jonka koen tärkeäksi itselleni ja perheelleni ja kuten kuvailit arki kotona on aika rankkaa kolmen lapsen kanssa.
Uskon oppineeni enmmän kuin moni joka on ollut palkallisessa uratyössä näinä vuosina- osaan organisoida yllättävissäkin käänteissä, hermoni ovat kilometrin pituiset, ymmärrän elämää aikalailla ruohonjuuritasolta.
Mutta mitä olen menettänyt? Eläkekertymät, uramahdollisuudet, olin juuri työpaikkahaastattelussa ja kyllä saan vakuutella päätöstäni jäädä kotiin- sitä ei pidetä minään vaan laiskotteluna kun nämä uraohjukset eivät oikeasti tiedä mitä perhe-elämä on: he hakevat lapset päviäkodista valvovat tunnin heidän kanssaan vuorokaudessa ja sitten nukutaan. Viikonlopulla ekstraillaan mäkkärissä ja muuta pilipalileikittelyä.
Aion kuitenki tästä vielä edetä eteenpäin- nyt lapset ovat senikäisiä että viihtyvät pienessä tarkoin valitussa päiväkodissa. Minä en ole hankkinut lapsia siksi kun se on tapana, vaan kasvattekasnei heidät tasapainoisiksi aikuisiksi!
Korpeaa tuo kotipiipertäjien tarve esiintyä muita parempina ja jalompina. Ei ihme, että asenteesi on aiheuttanut sinulle ongelmia. Lapsesi muka muitten lapsia parempia. Hahahhaa !
parempia,mutta voi olla tasapainoisempia kun sellaset lapset joita on jo vauvana alettu kulettelemaan hoitopaikan ja kodin väliä.
Tasapainoisemmaksi ylistäminen ei ole mitään muuta kuin kiertoilmaus parempana pitämiselle. Ja täyttä potaskaa.
Työssäkäyvät ne tuottavat ikuista vuosilomaa viettävien kotiolioiden käyttämät palvelut.
ai kotona olo muutaman pienen lapsen kanssa olisi muka lomailua? Turha puhua tuommosia kun sulla ei varmasti ole kokemusta asiasta....kokeile joskus,ni tiiät et se ei tod. oo mitään lomailua. voin yhtä hyvin väittää et vaikka kirvesmiehet lomailee kun ovat töissä...se se vasta lomailua onkin!
Kovin tasapainottomalta kuulostaa säksätyksesi. Menisit töihin.
töihin.Nuorempi lapsi on vasta 8kk ja haluan hoitaa näin pienet kotona.Mulle ura ei oo tärkein asia elämässä...töihin kerkeen myöhemminkin.Vaikka tekemistä ja vilinää riittääkin,niin tää on ihanaa aikaa kun saa olla lasten kas kotona.Tämä vastaa kuule ihan työtä ja vielä kaikenlisäks 24h vuorokaudessa. Taidat olla kateellinen tai jotain kun noin motkotat...eikö itellä oo vara olla kotona vai mikä on?
Miettikää ihmeessä miten asioista kirjoittelette. Meinaa rouvien kielenkäyttö olla jälkikasvun tasoa, jopa alhaisempaa.
Mutta haluaisin sellaista kysyä teiltä kotiäidit, että mistä johtuu kotiäitien itsetunnon puute. Oma äitini on aikoinaan ollut kotona, omasta tahdostaan ja kunnioitan hänen valintaansa, vaikka en tiedä oliko se hänelle hyvä valinta kuitenkaan. Jos kodin- ja lastenhoidosta ei nauti, niin äkkiä äidit töihin. Tällainen pakkokotiäitiys saa aikaan vain katkeria mieliä.
Sen haluaisin sanoa vielä kotiäitiyden tai yleensä äitiyden valinneille, että älkää koskaan verratko uraa ja äitiyttä. Vaikka sinulla ei olisi mitään uraa tai ammattia koskaan ollutkaan, niin ole aidosti ylpeä lapsistasi, jotka sinulla on. Toivon että itsetuntosi kestää valintasi, joka mielestäni on hieno. Tohtorinpaperit eivät korvaa lapsia ja heidän elämään tuomaa sisältöä.
Eletään kaikki omat elämämme, kuten parhaaksi näemme ja nauttitaan siitä.
Sä olet muuten aikaisemminkin tuonu esille jossain muissa vastaavissa keskusteluissa että "jonkun rahoilla sinäkin vietät ikuista viikonloppua"...
Sulla on nyt todella menneet puurot ja vellit sekasin. Lasket keskustelun tasoa, koskapa siihen tarvittavat taustatietosi ovat niin olemattomat.
Ota selvää asioista. Palaa sitten tänne pohtimaan asiaa. Kyllä erimieltä saa olla - nyt sinulla on on vaan realiteetit pahasti hukassa.
Hakeudu hoitoon. Vaikka lapsiperheen arkeen. Katsotaan sitten uudelleen.
ihmiset erottaa arvot ja toiminta miten niitä toteuttaa, revi siitä!
jos olet em. tapainen äiti/ isä kivat sulle ja sun lapsillesi!
ps. teitähän riittää!
no lapsettomienhan mielipiteitä täällä just kaivataan ja viisastelua niinpä- hanki lapsia ja punnitse nämä asiat itse ja tule sitten tänne arvostelemaan