Täällä Kangaslammin koulun ympäristössä on ulkoilutettavana iso koira, jonka suuret jätökset on paljastuneet lumen alta. Ne sijaitsevat kulkuväylillä, joten varokaa kenkiänne ja omien koirienne tassuja. Minua inhottaa ja tekisi mieli kiljua. Eikö ne jaksa kerätä niitä pois, kun jaksavat kuljettaa koiraakin.
Isot jätökset
ymmärrystä
2552
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 25
Vanhimmat
Siivoo ite äläkä tiällä valita!!!
Niinpä siivoonkin oman koirani jätökset. Sopii pussi täytenäkin taskuun ja kotona roskikseen.
On varmaan ihanaa kun taskut ja koti haisee koiran paskalle. :D
Vaikkapa niinkin, mutta ne paskat on poissa sieltä, missä ne ei saa olla.
En ole vaan huomannut, että kukaan meillä olisi valittanut koiran tai muunkaan siivottomuuden perään.
Paskoista kirjoittelu johtuu juuri siitä, kun sinulaisesi paskoihin "rakastunut" sallii paskattavan koko julkiset paikat.
Itsekukin voimme kantaa taskuissamme mitä tahansa, kunhan emme sotke asukkaiden yhteisiä paikkoja, kuten mm POSTILAATIKON JALKOJA, TAI PIHATIEN LITTYMIÄ,,,,,,,,,,yMMÄRDITKÖ ? niin viisas HÖLÖ PÖLÖ MÖLÖ KOLO
Etkö tiedä, että omakotitaloissa on roskikset ulkona. Ja kakkapussi on ehjä, joten jätökset ei leviä taskuun.
"koiranimun" kirjoituksesi on aivoja avartavaa kerrontaa yyyyyyyllä lisättynä.
Kerro lisää kun kerkiät, aihetta kyllä riittää niin kauan, kun uhalla tekijöitä on vapaalla.
Uhalla tekoa tekemistä lienee sekin, että naapuri OHJAA koiransa paskalle ja kuselle tien yli naapurin puolelle.
Jos mikä, niin tuollainen käytös ruokkii jo entisestään niin hyvää NAAPURISOPUA, Joka on riekaleina jo edellisestä koirasta.
"kuulkaa korpeimme kuiskintaa, jylhien järvien loiskintaa,,,,,,,,,,,,,jne
Kyllä ihmetten kovasti noita koiranomistajia, joila ei ole muovipussia mukana. Aivan käsittämätöntä ! Pitää ehdottomasti koiravero takaisin. Ajatelkaa pienet koululaiset kävelevät ja mennessään leikkivät kadun varrrella, voi heidän vaatteitaan. Ilmeisesti koiran omistajilla haju on niin tuttua kotoa!
Yhdellä taitaa olla jo housuisakin siivottaavaa, ei vain kadulla ja keskellä kävelytietä. Hyi he....i. Ilmeisesti omistajilla koiran ulosteen haju on kuin hajuvettä, partavettä, ihanaaaaa
Kaikille kamerat esiin ja kuvaamaan kyseisiä koiranulkoiluttajia. Eiköhän tavat parane ja paskapussit on mukana. Saako tänne liitettyä kuvia noista koiraarakastavista teiden , kävelyteiden "tähdistä".
Opeta kersoillesi että leikkipaikat ei ole kaduilla. Sieltä voi saada huumeneuloja, räkää, oksennuksia ja sitä koiranpachaa.
Kulkevatko lapsesi lentäen ja ovat pulleita liikunnanpuutteesta. Kyllä kun jalkaisin kulkee saa väistellä jätöksiä.
Olisipa sekin ollut kuvauksellinen kohde, kun isohko koira talutti taluttajaansa.
Talutettavalla oli "neliveto" päällä, ja telinpyörät (lue housut) raahautuivat perässä. Moottori marmatti kuin kiinnileikkauksen edellä.
HIenohko näky sekin, mutta ei mahdoton meirän kaupungissamme.
Se koiraveroko ne paskat kerää?
En mä mikään koira ole, enkä sille mitään voi jos juuri kankkulan kohdalla paskattaa
Mutta onhan sinulla kait kädet tallella ? jos on, niin korjaa paskasi pois,. jos ei ole käsiä, potkaise paskat puskaan, aina sitä risukkoa sen verran löytyy.
Ihmisestä tulee "UHALLA TEKIJÄ" jos sitä ei aivan pienestä pitäen neuvota oikealle tielle.
Niinpä näitä uhalla tekijöitä on sitten koirien talutusnarun toisessa päässä.
Olen nähnyt kun esm nuori poika ohjaa ison koiransa postilaatikkorivin luokse, vaikka koira on jo ehtinyt mennä ohi.
Seremoniaan kuuluu se, että taluttajan pää pyörii kuin tuuliviiri tarkkaillen ympäristöä, että ei vaan kukaan huomaa, tai sitten toivoen että monikin näkee urhean suoritukseni "minä uskallan" tyyliin.
Koiran ohjaajissa on avuttomia raukkoja, mutta on siistejäkin ulkoiluttajia, jotka korjaavat lemmikkinsä jätökset pois.
Yksikään koira ei ole syyllinen tapahtumiin, mutta me jokainen tiedämme sen, kuka on syyllinen, ja aiheen antaja näihin kirjoituksiin.
On hyvä että näistäkin asioista kirjotellaan, muutenhan hukkuisimme PASKAAN koko porukka.
Koira on viisas ja mukava kaveri, mutta se pitää hoitaa ja ohjata hyvin, eikä sen syyksi laittaa em asioita.
Koira pois niiltä, jotka eivät viitsi hoitaa jätöksiä pois.
Kuka on erimieltä ? mitä häh.
Sitä vaan meinasin, että ei ne mitään koiran jätöksiä oo :D
Sittenhän se on jo sukupuolisiveellisyysrikos.
Koiran omistajathan tunnetusti saavat nautintoa ja hyvää mieltä kun koira paskantaa, he tuijottavat kiinnostuneina että kuinka isoa, hyvää sieltä tuleekaan tällä kertaa ja nuuhkivat hurmioituneina..:::)))
Eihän noita ihanuuksia toki raatsi siivota...:::)))
Ei muuta kuin kännykällä kuvat näistä postilaatikoille ja pihateiden varsille paskantajista ja kusettajista ja poliisin pakeille. Kuva todistaa kyllä tekijät.
Paska maatuu. Antaa koirien paskoo minne tykkäävät. :)
Ei kuulu maatua asvaltille. Ei saa kukkimaan.
Sielläkö se persujen iso jytky nykyään majailee, Kankkulan jalkakäytävällä?
Nyt sunnuntaiaamuna sinne rientävät jälleen isojen kuin pienienkin koirien kakattajat. Ja niin tulee uusi kakkojen vuoro olla näytillä. Entiset ovat jauhautuneet kengissä ja autojen renkaissa litteiksi ja kuivaessaan pölyäviksi läjiksi. Joten uutta putkeen.
Kuulkaas. En ymmärrä tätä. Koiran paskat maatuvat toisin kuin ne jotka on sullottu kaiken maailman muovipusseihin. Jos pelkäätte sitä hajua nii muuttakaa vittuun.