NP-ultran ajankohta?

Hölmistynyt

Millä raskausviikolla olette olleet NP-ultrassa?

Olen nyt rv 9 6 ja yritin saada kaupungilta ultraan aikaa jouluviikolle, jolloin olen meille tulee täyteen 12.rv ja 13.rv alkaa. Minut kuitenkin tyrmättiin täysin, sillä perusteella, että NP-ultra voidaan tehdä vasta, kun 13 rv on täynnä.

En kuitenkaan lannistunut tästä, vaan soitin yksityiselle lääkäriasemalle. Sieltä minulle kerrottiin, että NP-ultra tehdään rv 11-13.

Nyt olen aivan pihalla. Jos varaan yksityiseltä aikasemman ajan, näkyykö siitä varmasti kaikki itse seulontatutkimuksen kannalta oleellinen infomaatio?

32

14770

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ........

      se tehtiin 12 rv:lla. Silloin kuulemma näkyy, jos on jotain poikkeavaa...

    • Maalismamma

      Meillä Np oli vkolla 12 4. Ihan siis kunnan tarjoama kättärillä. Olen saman kuullut, että vkolla 11-13 olis se paras aika.

    • rv 12+6

      Mulle tehtiin np-ultra viikolla 12 6. Sanoivat neuvolassa, että näkyy parhaiten juuri viikoilla 12-13.

    • Hannah

      Mikäli raskaus etenee normaalisti etkä kuulu mihinkään riskiryhmään niin np-ultra tehdään YLEENSÄ seitsemännentoista raskausviikon paikkeilla. Voit toki hakeutua yksityisellekkin ultraan (vaikket olisi raskaanakaan), kyllä niille raha yleensä kelpaa..;)Yksityisen ultran hinta vaihtelee jossain 65-95 euron välillä, riippuen kunnasta.

      Vaikeat epämuodostumat näkyviin 16. - 20. viikolla

      Sikiön rakennetta voidaan ultraäänen avulla tarkastella jo 10.-14. raskausviikolla, ja osa epämuodostumista on havaittavissa jo tuolloin. Nykyisin kuitenkin kaikkien raskaana olevien ultraääniseulonnasta saadaan suurin hyöty, kun se tehdään 16. ja 20. raskausviikkojen välillä. Silloin arvioidaan raskauden kesto, todetaan mahdolliset monisikiöiset raskaudet ja arvioidaan alustavasti istukan paikka. Samoin tarkistetaan kallo sekä kallon sisäiset rakenteet (mm. aivokammiot), selkäranka koko matkaltaan, keuhkojen alue, maksa, munuaiset, virtsarakko, sydän, raajat jne. Suuri osa vaikeista epämuodostumista on tässä vaiheessa jo todettavissa.

      Kaikkia epämuodostumia ei ultraäänen avulla havaita. Mikäli löydös on epävarma, tutkimus voidaan tarvittaessa uusia useita kertoja. Jos sikiöstä löytyy viitteitä epämuodostumasta, äidille tehdään tarvittavat jatkotutkimukset, ja vanhempia informoidaan mahdollisimman tarkasti löydöksen merkityksestä. Sen jälkeen vanhemmat itse ratkaisevat, haluavatko jatkaa raskautta. Useimmiten kuitenkin todetaan kaiken olevan kunnossa ja äiti voi jatkaa odotusta rauhallisin mielin.

      • Hölmistynyt Hermokimppu

        Ensiksi hötkyilen siksi, että ainoa visuaalinen fakta, jonka olen masukista tähän mennessä saanut on kaksi pistettä raskaustestissä. Raskausoireita taitaa olla, mutta heikkoina hetkinä olen ihan varma, että ne ovat vain luulotautisen oireita.

        Toiseksi, olemme päättäneet mieheni kanssa, että kerromme muille vasta sitten, kun ensimmäiset sydänäänet on saatu, beibe on tod.näk. terve ja kolmisen kuukautta on takana. No,neuvola oli viime viikolla, eikä siellä tietenkään edes yritetty sydänääniä vielä kuunnella. Ensimmäinen lääkäri on vasta kuukauden päästä ja seuraava terkkari tammikuun lopussa. Kohta en enää mahdu housuhini, siis kirjaimellisesti, ja olisi kiva päästä näistä säkkimäisistä villapaidoista eroon. Toisin sanoen, kohta on kerrottava, jos toivoo, että edes joku yllättyisi iloisista uutisista.

        Sanomattakin taitaa olla jo selvää, että odotan esikoistani ;o).

        Hölmistynyt Hermokimppu

      • niskapussiultra

        Kyllä se vaan on niin, että varsinainen niskapussiultra antaa luotettavimman tuloksen viikoilla 11-13. RAKENTEET nähdään tietysti paremmin myöhemmin. Mutta niskapussiseulonta pitää tehdä näin varhaisessa vaiheessa, jotta mahdollinen turvotus olisi havaittavissa. Se nimittäin laskee viikon 13 jälkeen sairaallakin sikiöllä...

      • Hannah
        niskapussiultra kirjoitti:

        Kun kerran olet aiheeseen niin hyvin syventynyt voisitko jakaa tietosi kaikkien meidän uteliaiden kesken? Kerroppa vaikka eka mikä on NISKAPUSSI?

      • suurimmaksi osaksi sivusta ...
        Hannah kirjoitti:

        Kun kerran olet aiheeseen niin hyvin syventynyt voisitko jakaa tietosi kaikkien meidän uteliaiden kesken? Kerroppa vaikka eka mikä on NISKAPUSSI?

        mutta pakko vaan taas kommentoida... ootko tosiaan noin idiootti, kun huomaat, että toinen on kirjoittanut vahingossa väärin. Tiedät tarkalleen, mitä toinen tarkoitti..ÄÄLIÖ! Tuli taas varmaan hyvä mieli kun sai viisastella?

      • Hannah
        suurimmaksi osaksi sivusta ... kirjoitti:

        Pointtini oli siinä että ..hmmm.. olisi kiva jos jengi hiukkasen tutustuisi keskusteltaviin aiheisiin ennen kommentoimisiaan. Kiroitusvireet ei haittaa mikäli sisällössä on jotain asiaa. Mulla meni n.35 sekunttia allaolevan linkin löytämiseen. Käykääs kattelemassa!

        http://www.stakes.fi/verkkojulk/pdf/op34.pdf

        Kyseessä on siis Sosiaali- ja terveysalan tutkimus- ja kehittämiskeskuksen antamat suositukset. Ihan mielenkiintoinen nivaska. Oli mukava vertailla miten oman kuntani äitiyshuolto seuraa oheisia suosituksia.

      • PeaceMaker

        Toisinaan (minunkin)varsin kärkäs kirjoitustyyli saa joidenkin palstan keskustelijoiden niskakarvat nousemaan. Haluaisinkin nyt muistuttaa kaikkia keskustelijoita/lukijoita siitä ettei kaikkea tarvitse ottaa henkilökohtaisesti. Joskus aiemmin tapanani oli vaihtaa nimimerkkiä jos keskustelu äityi tuliseksi. Pelkästään nimimerkkiä vaihtamalla sain "vihamieheni" puolelleni ilman että minun tarvitsi luopua mielipiteistäni. Kieroa mutta kivaa!
        Totuus on kuitenkin se ettei vikisemällä viisastu. Otan erittäin mielelläni vastaan faktatietoja, kommentteja ja linkkivinkkejä sen sijaan että alkaisin määkimään siitä että pahoitin mieleni jonkun persoonattoman nimimerkin kirjoituksen takia.

        Parahin terveisin, HANNAH

      • että laitoit moisen kysymyksen
        Hannah kirjoitti:

        Pointtini oli siinä että ..hmmm.. olisi kiva jos jengi hiukkasen tutustuisi keskusteltaviin aiheisiin ennen kommentoimisiaan. Kiroitusvireet ei haittaa mikäli sisällössä on jotain asiaa. Mulla meni n.35 sekunttia allaolevan linkin löytämiseen. Käykääs kattelemassa!

        http://www.stakes.fi/verkkojulk/pdf/op34.pdf

        Kyseessä on siis Sosiaali- ja terveysalan tutkimus- ja kehittämiskeskuksen antamat suositukset. Ihan mielenkiintoinen nivaska. Oli mukava vertailla miten oman kuntani äitiyshuolto seuraa oheisia suosituksia.

        olisit voinut laittaa, että tarkoitat varmaan.. ja katsokaas linkkiä, ku, et pitää rueta suuta soittamaan

      • Hannah
        että laitoit moisen kysymyksen kirjoitti:

        olisit voinut laittaa, että tarkoitat varmaan.. ja katsokaas linkkiä, ku, et pitää rueta suuta soittamaan

        Juu joskus on käynyt mielessä et joihinkin viesteihini vois lätkästä ParentalAdvisory-merkinnän että herkästi liikuttuvat lukijat voisivat skipata viestini ilman sen suurempia tunnekuohuja. ;)

      • niskapussi
        Hannah kirjoitti:

        Kun kerran olet aiheeseen niin hyvin syventynyt voisitko jakaa tietosi kaikkien meidän uteliaiden kesken? Kerroppa vaikka eka mikä on NISKAPUSSI?

        Eikös alkuperäinen kirjoittaja kysynytkin milloin kuuluisi tehdä np-ultra? Np on lyhenne sanoista niskapussi. Tässä pieni ote Downin syndroomasta kertovalta sivulta: "Kromosomimuutoksesta johtuva Downin oireyhtymä selviää raskaana olevalle äidille tehtävällä verikokeella, ja sen jälkeen lapsivesipunktiolla, jos verikokeessa havaitaan jotakin poikkeavaa. Nykyään oireyhtymä voidaan todeta jo ultrassa mittaamalla sikiön niskapussi."

        Joskus kuulee myös puhuttavan nt-ultrasta ja kyse on samasta asiasta, vain vähän eri sanoilla ilmaistuna. Nt = niskaturvotus = niskapussin turvotus. Tämäkö asia oli Hannahille epäselvä vai mikäköhän?

      • niskapussi = np
        suurimmaksi osaksi sivusta ... kirjoitti:

        mutta pakko vaan taas kommentoida... ootko tosiaan noin idiootti, kun huomaat, että toinen on kirjoittanut vahingossa väärin. Tiedät tarkalleen, mitä toinen tarkoitti..ÄÄLIÖ! Tuli taas varmaan hyvä mieli kun sai viisastella?

        Anteeksi vaan, mutta mikä sanassa niskapussi on mielestänne väärin?

      • jenni
        niskapussi = np kirjoitti:

        Anteeksi vaan, mutta mikä sanassa niskapussi on mielestänne väärin?

        mutta jonkun verran käytetään tuota niskapussiultrakin nimitystä.. mutta sairaaloissa tietääkseni puhutaan aina niskapoimu-ultrasta.. samaa asiaa kuitenki tarkoitetaan..

      • osaaja
        Hannah kirjoitti:

        Juu joskus on käynyt mielessä et joihinkin viesteihini vois lätkästä ParentalAdvisory-merkinnän että herkästi liikuttuvat lukijat voisivat skipata viestini ilman sen suurempia tunnekuohuja. ;)

        Jos kommentoit toisten kirjoittajien tekstin sisältöä, voisit toki itse ensin opetella kirjottamisen taidon noin ylipäätään.

        Siis : EI kehitys idea VAAN kehitysidea.

        Eikö ole aina mukava oppia uutta? ;)

      • niskapoimu = niskapussi
        jenni kirjoitti:

        mutta jonkun verran käytetään tuota niskapussiultrakin nimitystä.. mutta sairaaloissa tietääkseni puhutaan aina niskapoimu-ultrasta.. samaa asiaa kuitenki tarkoitetaan..

        Joten molempia nimityksiä voidaan siis käyttää ja ovat yhtä oikein kirjoitettuja molemmat! Ainakin minun neuvolasta saadussa oppaassa puhutaan koko ajan niskapussin turvotuksen mittaamisesta. No onhan tämä ihan yhtä pilkun viilaamista, mutta Hannah tämän aloitti...

      • tumpelo tumpeloiden puolesta
        Hannah kirjoitti:

        Kun kerran olet aiheeseen niin hyvin syventynyt voisitko jakaa tietosi kaikkien meidän uteliaiden kesken? Kerroppa vaikka eka mikä on NISKAPUSSI?

        hohhoijaa. olen täällä tarkkaillut ja etsinyt tietoa parisen kuukautta, en ole kirjoittanut aikaisemmin mutta nyt alkoi suututtaa ja haluan minäkin tuoda MIELIPITEENI esille.

        toiveitahan saat hannah esittää. älä kuitenkaan ala ohjailemaan ihmisiä jotka kenties hätääntyneenä ja herkässä mielentilassa tulevat hakemaan apua täältä eli KESKUSTELEMAAN kohtalotovereiden kanssa. ei siinä kaikille tule mieleen lähteä selaamaan aikaavieviä linkkejä koska AUTTAVAISILTA ihmisiltä , jotka eivät pilkkua viilaa,saattaa saada vastauksen tältä palstalta nopeastikin.
        aikaisemminkin olen húomannut eräiden viisaiden kehottavan kyselijöitä hakevan tietoa ENSIKSI muualta ennenkuin tulevat sekoittamaan "vakiopalstalaisen" rytmit ja kyselemään samat asiat uudelleen ja uudelleen.entä sitten? naiset tulevat raskaaksi koko ajan, emme me ole täällä kaikki yhtä aikaa samoilla viikoilla, keskustelemassa samoista asioista. monet ovat perustaneet omia ketjuja kun haluavat jutella juuri oman kuukauden la:n odottavien kanssa.

        hyvää joulunaikaa kaikile!

      • sanna
        tumpelo tumpeloiden puolesta kirjoitti:

        että, kun itse tulin tälle palstalle eka kertaa, niin en heti edes huomannut, että täällä käydään päivittäin valtavaa keskustelua. Ja kun kysyin jotain, niin Hannahilta tuli jotain perk.. moista lässytystä. Olen huomannut saman kuin moni muukin tässä, että välillä meinaa lapsetus mennä yli. Välillä tulee Hannahiltakin ihan asiallisiakin kommentteja ja välillä on vissiin noustu väärällä jalalla ylös. Minä olen sitä mieltä, että jos nuppia kiristää toisten aiheet, niin jättää lukematta. Jos ei siedä olenkohan raskaana tms. kysymyksiä, niin nehän voi skipata..

      • seurannut
        Hannah kirjoitti:

        Kun kerran olet aiheeseen niin hyvin syventynyt voisitko jakaa tietosi kaikkien meidän uteliaiden kesken? Kerroppa vaikka eka mikä on NISKAPUSSI?

        On pakko kommentoida vielä tätä keskustelua np-ultrasta. Tälle käytetään sekä niskapoimu- että niskapussi -seulontaultra nimitystä, joten molemmat ovat ihan yhtä oikeita. Tässä vielä ote erään Tamperelaisen gynekologikeskuksen nettisivuilta:
        "Palvelumme: Gynekologiset tutkimukset ja konsultaatiot, gynekologiset ja raskaudenajan ultraäänitutkimukset, myös alkuraskauden niskapussi-seulonta, papanäytteet, kolposkopia, kondyloman hoito, kromosomitutkimukset, lapsettomuuden tutkimus, lapsettomuuden hoito, lapsivesipunktiot, raskauden seuranta, vaihdevuosihoito, äitiysneuvola, sukupuolitaudit, hormonihoidot."
        Ainakin tässä on käytössä sana niskapussi. Ja vielä palatakseni alkuperäisen kirjoittajan kysymykseen: np-ultra tehdään raskausviikoilla 11-14. Tätä myöhemmin np-turvotus laskee niin sairaalla kuin terveelläkin sikiöllä.

      • Hannah-pa
        Hannah kirjoitti:

        Kun kerran olet aiheeseen niin hyvin syventynyt voisitko jakaa tietosi kaikkien meidän uteliaiden kesken? Kerroppa vaikka eka mikä on NISKAPUSSI?

        ...ja kumartaa!
        On se hienoa huomata kuinka syvällisen keskustelun aloitukseni taas kirvoitti!
        Terävät kommenttinne saivat mut tarkistuttamaan omia tietojani mm.NP-ultran ajankohdasta ja oikeinkirjoituksesta.

        Oikeassa olitte, lääketieteellisestä termistä niskapoimu käytetään myös joissain foorumeissa nimitystä niskapussi joten se siitä. NP-ultran ajoitus taas on hiukka mutkikkaampi juttu mikä selviää aikaisemmin antamastani linkistä. Omassa kunnassani odottajille tehdään vain yksi ultratutkimus koko raskauden aikana ja se tapahtuu viikoilla 16-17. Ja näin toimitaan vuosittain n.450:n tulevan mamman suhteen. Aika riskialtista hommaa jos tutkimus ei kerran rvkon 13 jälkeen anna enää tarkoituksenmukaisia tuloksia?

        Viimeisimmistä ylläolevista viesteistä nim.merk. "Osaaja" saa meikäläiseltä erityis kiitosta: Kommenttisi erottui edukseen. Olit paneutunut asiaan, puhuit pelkästään asiaa ja onnistuit lisäksi ilmaisemaan mielipiteesi pilke silmäkulmassa (mä ainakin nauroin:)).

        Tein nyt palveluksen heikkohermoisille ja rekisteröin nimimerkkini. Tästä etiäppäin voitte huoletta jättää kommenttini lukematta ja näin parantaa elämänlaatuanne.

        Mistäs seuraavaks juteltaisiin? ;)

      • pakko kysyä
        Hannah-pa kirjoitti:

        Mitattiinko siellä oman kunnan ainoassa ultrassa siis todella myös niskapoimun turvotus? Saitko siis tietää jonkin millimetrilukeman (normaaliturvotus muistaakseni alle 3 mm)? Olen kyllä lukenut, että monissa kunnissa odottajille tarjotaan vain yksi ultra ja silloin katsotaan rakenteita. Tämän vuoksi se kannattaa tehdä vähän myöhemmin. Mutta tällöin ei siis mitata lainkaan niskapoimun turvotusta, koska se ei näin myöhäisenä ajankohtana anna enää luotettavaa tulosta.

      • Hannah-pa
        pakko kysyä kirjoitti:

        Ulran hoitanut lekuri totesi vain että kaikki näyttäisi olevan hyvin eikä turvotusta näy (no ei kai jos se kerran kaikilla laskee vkolle 13 mennessä?). Mä kyllä luotan tässä asiassa lekurini sanaan ja uskon että kuntannassani muutettaisiin ultraus käytäntöjä jos siihen todellinen tarve löytyisi.

        Keskustelin tästä aiheesta tänään neuvolahoitsuni kanssa ja hänkin vakuutti että mikäli odottaja kuuluu johonkin riskiryhmään tai odotukseen liittyy yllättäviä komplikaatioita niin silloin "ylimääräiset" ultrat eivät ole rahasta kiinni.

    • terve vauva

      kyseenalaistan koko np.tutkimuksen/seulonnat.
      Kävin kolmannelta silkasta mielenkiinosta np tutkimusessa ja tulos oli niskaturvoke 2,6. Lääkäri sanoi ettei voi varmuudella sanoa onko vauvalla kaikki o,k. joskus niskaturvoke on ollut jopa 3 ja terve lapsi,joskus alle 2 ja sairas lapsi. Eli varmuutta ei siitäkään ultrassa saa. Minulle tehtiin lapsivesipunktio vkolla 16. olin täysin hermona,oli lapsi sairas tai terve tekisin sen kuitenkin,päätimme mieheni kanssa. Turhaa stressiä äideille.tulos oli terve vauva. neljänneltäni en käy kuin rakenne ultrassa muita tutkimuksia ei tehdä. otetaan vastaan se mikä tulee....

      • kuin sina

        Odotan nyt eka vauvaa ihan alkuvaiheessa. Aion kayda "pakolliset" tutkimukset, mutten mitaan ylimaaraisia. En voisi kuitenkaan tehda aborttia. Sita paitsi asia on juuri niinkuin sanoit > kromosomivirheita huomioimatta virhediagnoosit ovat mahdollisia.

    • Hölmistynyt

      Viestienne jälkeen olen vielä enemmän ihmeissäni kaupungin keskusneuvolan tädin sanoista.

      Pyysin siis kaupungilta aikaa ultraan joulua edeltävälle viikolle. Se ei kuulemma sopinut. Tulkitsin sen ensin siten, ettei heillä ole aikoja. Totesin siihen tyyliin; no voi harmi, koitan sitten saada np-ajan yksityiselle (ja käytän oikeuteni kaupungin tarjoamaan ilmaiseen ultraan sitten rakenneultran muodossa 20. rv:n tienoilla).
      Siihen tämä neuvola-täti sanoi, että np-ultraa EI kertakaikkiaan voi tehdä ennen kuin 13. rv on täynnä. Eli turhaan yritän yksityiselle, ei siellä voida nähdä np-tutkimukseen liittyviä asioita vielä niin aikaisin.

      Kuitenkin suurin osa lähteistä tuntuu suosittelevan np-ultraa viikoille 11-13...?

      Nyt en kyllä oikein ymmärrä tädin motiivia/kaupungin politiikkaa. Miksi hän antoi minulle selkeästi virheellista tietoa ja epäsuorasti kielsi menemästä yksityiselle? Ehkä vähän kärjistetysti...mutta kuitenkin. Eikös se ole hyvä juttu, että olen jonoista poissa. Joku, jolla ei välttämättä ole varaa/halua mennä yksityiselle, saa minulta vapautuvan ajan...

      Varasin muuten ultra-ajan sieltä yksityiseltä rv 11 6. Se ei muuten minusta ole mikään käsittämättömän hintainen: 73€ kelakorvauksen jälkeen.

      Toivottavasti saan sieltä joulurauhan! :)

      hieman helpottunut,
      Hölmistynyt Hermokimppu

      • jenny

        Mäkin olen menossa yksityiselle NP-ultraan rv 12 1, joka on kuulemma oikein hyvä aika. Meidän lekuri sanoi, että rv12-14 on sopiva aika.

      • Aurora

        Minäkin olen saanut käsityksen että rv 12-14 on otollisin aika np-ultralle. Sen jälkeen turvotusta ei kuulemma voida mitata luotettavasti, eli ei kannata odotella liian kauan. Erään vastaajan suositus rv 17 on siis AIVAN liian myöhäinen!

        Eli neuvolatäti ei ole suoranaisesti väärässä, rv 13 on ihan hyvä aika np-ultralle, mutta kyllä sen VOI tehdä aikaisemminkin. Vai puhuiko täti "kolmannestatoista viikosta", eli rv 12 risat?

        Meikäläinen kävi muuten rv 12 2 kunnallisessa.

      • Hölmistynyt
        Aurora kirjoitti:

        Neuvolatäti sanoi, että np-ultran voi tehdä vasta, kun 13. rv on täynnä eli viikolla 13 risat, eli toisin sanoen 14. rvlla - EI missään nimessä aikaisemmin. Eli minusta tätsy antoi minulle selkeästi väärää tietoa. Jos satun olemaan pidemmällä kuin viimeisten menkkojen mukainen laskettu aika, olisi kaupungin tarjoama aika silloin, kun niskapussiturvotukset ovat jo ollutta ja mennyttä.

        Ja vieläkin ihmettelen sitä nuivaa suhtautumista yksityiselle menooon...(?)

        Ymmärrän kyllä tavallaan, miksi tässä kaupungissa halutaan tehdä np-ultra mahdollisimman myöhään: Odottelija saa vain yhden mahdollisuuden ilmaiseen ultraäänitutkimukseen ja valittavissa on np- tai rakenneultra. Neuvolasta jäi sellainen maku, että np-ultraa suositeltiin täksi ainoaksi ultraksi. Tietysti on toivottavaa, että natiainen on kehittynyt mahdollisimman pitkälle tutkimusta tehtäesssä, mikäli np-ultra on ainoa kaikututkimus, joka masukille tehdään. Minä olin kuitenkin jo aikaisemmin päättänyt, että me menemme molempiin ultratutkimuksiin - toiseen yksityiselle ja toiseen kaupungille.

        Näin viime yönä unta, että olin neuvolassa, eikä kukaan suostunut ultraamaan saatikka sitten uskonut, että olen raskaana. :o(

        Nämä tutkimusasiat/-ajankohdat taitavat olla vähän samanlainen asia kuin talon rakentaminen: yhtä monta oikeaa tapaa kuin on rakentajaakin...

        Edelleen hippasen verran,
        Hölmistynyt

    • N24

      Meillä käytäntö taitaa olla, että viikolla 13 se pyritään tekemään. Itse oon menossa ens viikolla, kun viikkoja kierron mukaan laskettuna on kasassa 13 4.

      • Helga90

        Olen 13 3 ja kävin np ultrassa tänään. Ikäväkseni sanon että liian myöhään koska tulos ei ole enää luotettava kun sinttini on liian vanha (neuvolan vika). Tuvotus tms oli 3,7mm suositeltiin lapsivesipunktiota ja aion sinne mennä. Mikäli ei kaikki ole hyvin niin ei meistä vanhempia tullut ihan vielä.

    • juli

      eli minä kävin 12 1, niin kuin otsikostakin käy ilmi. Muistaakseni minulle sanottiin, että riittää, että 12 on tullut täyteen.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ketä tietää

      Missä ammuttiin pyssyllä.
      Kotka
      44
      5795
    2. Ei tunnu, että välität yhtään

      Tuntuu, että et edes muista minua koko ihmistä. 😢
      Ikävä
      45
      5305
    3. Onko kaipaamallasi

      Naisella silikonit 🤔
      Ikävä
      48
      3698
    4. Näytitpä taas niin hyvältä!

      Nautit tilanteesta täysin rinnoin. Sinä olet kuin
      Tunteet
      13
      3653
    5. Vimpelin liikuntahallilla tulipalo?

      Katsoin, että liikuntahallista tuloo mustaa savua. Sitten ovet pärähti hajalle, ja sisältä tuli aikamoinen lieska. Toise
      Vimpeli
      90
      3201
    6. Veikeä Satu

      Tuu jutteleen, kaipaan sua. Oot kuuma nainen.
      Ikävä
      31
      3126
    7. Oletko nyt

      Onnellinen mies naisesi kanssa?
      Ikävä
      59
      2874
    8. Rakastatko?

      Ala kertomaan se ja heti
      Ikävä
      57
      2720
    9. Mikä haluat olla kaivatullesi?

      1. Kaveri 2. Ystävä 3. Panokaveri 4.puoliso 5 jokin muu
      Ikävä
      53
      2370
    10. Kosiako meinasit?

      Voi sua rakas ❤️
      Ikävä
      38
      1834
    Aihe