tein jonkin aikaa sitten abortin ja nyt kadun sitä enemmän kuin mitään....
Nyt toivon, että joku olisi estänyt sen mitä tein.
Nykyään olen todella masentunut ja mikään ei enää kiinnosta. En tiedä mistä voisin hakea apua.
En tiedä pystynkö koskaan hankkimaan lasta, sillä tunnen että se olisi väärin abortoitua lasta kohtaan.
Nyt vain mietin missä se on? Roskissa? Tulen kohta hulluksi jos vain joka ikinen päivä ajattelen näin.
Jos joku nyt miettii abortoivansa lapsen, kannattaa miettiä jälkiseuraamuksia. Niiden kanssa olet yksin.
Nyt toivon, että joku olisi estänyt sen mitä tein.
Nykyään olen todella masentunut ja mikään ei enää kiinnosta. En tiedä mistä voisin hakea apua.
En tiedä pystynkö koskaan hankkimaan lasta, sillä tunnen että se olisi väärin abortoitua lasta kohtaan.
Nyt vain mietin missä se on? Roskissa? Tulen kohta hulluksi jos vain joka ikinen päivä ajattelen näin.
Jos joku nyt miettii abortoivansa lapsen, kannattaa miettiä jälkiseuraamuksia. Niiden kanssa olet yksin.
Vastaukset 11
Vanhimmat
on vissiin aika yksilöllisiä noi jälkiseukset. itselläni oli vain helpottunut olo ,enkä ole miettinyt missä sikiö on yms.
"Jos joku nyt miettii abortoivansa lapsen, kannattaa miettiä jälkiseuraamuksia"
Jos teet mielestäsi oikean päätöksen niin niitä jälkiseuraamuksia ei tule.
että muuttaa mieltään.
On nyt sitä mieltä, että teki väärin, vaikka silloin oli sitä mieltä, että se on oikein.
itselläni ja awolla monta lasta... mutta aaa on oikea (hywäksyttäwä ratkaisu), koska lapsen täytyy olla haluttu, tilattu, rakastettu, ja olla real...
jos haluaa lapsen se on kruunu.
sikiöt joutuvat muun leikkausjätteen mukana polttouuniin (esim. umpisuolet jne). itsekkin olen tehnyt abortin joskus 5 vuotta sitten ja nyt vasta tuli edes mieleen pähkäillä että mitähän sille sikiölle on tapahtunut... minä olin sillon 15 vuotias enkä todellakaan valmis äidiksi, joten se ei kaduttanut jälkeen päin. olen kyllä aborttia vastaan tietyissä tilanteissa, mutta minulla ei ollut silloin muuta vaihtoehtoa.
Tein abortin 21 vuotta sitten hden yön suhteen jälkeen. Selvin päin tapasin hänet ja se tapaaminen sai minut vakuuttumaan, etten halua hänen lastaan. Aborttireissu meni siten, että hän lupasi viedå minut sairaalaan. -no menimme samassa autossa kun hänen uusi 16-v. tyttöystävä. Kundi oli 28 v. Tein mielestäni hyvän ratkaisun. Elämänätilanteeseeni ei sopinut lasta eikä kundista olisi ollut kuin harmia.
Nykysin olen ikionnelinen adoptiolapsen äiti. -siellä hän tuhisee sängyssään. Rakastamme miehemme kanssa lastamme yli kaiken. Nyt on hyvä olla, enkä ajattele menneisyyttä.
En voi vaikuttaa kuin vain tulevaisuuteen.
Jiina
Abortti on ISO juttu ja siihen päätyessä se tulisi pohtia sillä hetkellä niin selväksi, että tietää tekevänsä ainoan oikean ratkaisun. Neuvoisin ehkä miettimään sitä, miksi kadut: ajatteletko olevasi nyt huonompi ihminen, vai oletko unohtanut ne syyt, miksi aborttiin päädyit...
Kannattaa olla itselleen armeliaampi ja kantaa omista päätöksistä vastuu. Teit niin kuin sillä hetkellä osasit ja kykenit, mitä muuta ihmiseltä voi odottaa. Tsemppiä!
Abortti on aina murha. kohdussa on jo ihmiselämä, se että lapsi ei ole vielä syntynyt, ei tee tappoa sen hyväksyttävämmäksi.
itselläni oli tilanne että tulin nuorena raskaaksi vahingossa. viikot kuluivat ja pähkäilin abortin mahdollisuutta. Kerran lähetteen sain mutten mennyt, aika vaan kului ja pähkäily jatkui, kunnes raskaus oli jo niin pitkällä että viikkoja oli lähemmäksi 19 ja sain lääkintöhallitukseltä luvan keskeytykseen. Menin sairaalaan ja yön valvottuani kävin lääkärin luona ja sanoin että lähden sittenkin kotiin enkä pystynyt keskeytykseen. Lapsi sai adoptioperheen ja on kohta aikuinen.En tuomitse missään nimessä ihmisiä jotka päätyvät aborttiin, itse huomasin että pahimmillaankin se voi olla yhtä helvettiä. Aikuistuttuani ja kahden lapsen saatuani ja koettuani yhden keskenmenon, annan arvoa päätökselleni että lapseni sai elämän. Omalla kohdallani adoptio oli helpompi ratkaisu henkisesti.
tilannettasi, sillä itselläni joskus saman kaltaisia tuntemuksia, kun abortti osui kohdalle.
Mutta on olemssa myös faktoja, ja minun kohdalla se tarkotti sitä, että vaihtoehtoja ei ollut.
Jos siihen olet päätynyt, niin varmasti oikea ratkaisu sinun tilanteessasi. Ja mitä masennukseen tulee, koin sen myös, sitä kesti pari vuotta ja osan siitä ajasta käytin myös lääkkeitä. Joista neuvoisin pysymään erossa, jos ei ihan pakko. Itselläni ne aiheutti valtavan määrän sivuvaikutuksia ja olin kuin toinen ihminen. En muista siitä ajasta juurikaan, olin kuin huumattu.
Ne helpottaa oloa, mutta eivät poista elämän tosiasioita minnekään. Jos sinulla on hyviä ystäviä juttele heille tai ammattiauttajalle. Älä missään nimessä jää yksin asiasi kanssa tai toi hulluksi tulon tunne todella valtaa mielen..itselläni oli sekin vaihe, mutta ohi meni, kun hain apua tilanteeseeni.
Voimia sulle, kyllä sinä vielä siitä yli pääset, kun et anna periksi, etenkään masennukselle. Asioiden läpikäyminen ja selviäminen vie aina oman aikansa.
T:Tina