Joskus luulin olevani suuri ja kuolematon. Joskus luulin rakastavani elämää liikaa. Joskus taas liian vähän. Mietin joka päivä jaksanko enää elää ja sinnitellä huomenna. Mietin millaiset hautajaiset haluaisin itselleni, sekä mikä helppo viisaus hautakivessäni lukisi.
Olen pelännyt jokaista omaa ajatustani, uskoen jokaisen ajatukseni olevan viimeinen ajatus minkä koen ennen kuolemaani. Samalla kun pelkään jokaisen vartalon liikahduksenkin olevan viimeinen liikahdukseni tässä elämässä. Olen pelännyt jokaisen hengityksen olevan viimeiseni. Samalla peläten kaikkea mitä olen elämässä tehnyt ja peläten kaikkea mikä on elämässä jäänyt tekemättä.
Uskon tietäväni miltä kaikista niistä ihmisistä on tuntunut kun he odottavat loppuaan voimatta enää vaikuttaa kohtaloonsa millään teolla, tunteella tai ajatuksellakaan. Tunnen tuskaista yhteenkuuluvuutta ja kipeää rakkautta kaikkia ihmisiä kohtaan, jotka ovat katsoneet sinne minne kukaan ei halua katsoa, jotka ovat kokeneet sitä mitä kukaan ei halua kokea. Tunnen sairasta rakkautta kaikkia kohtaan, jotka eivät hallitse enää mitään.
Lopulta olemme vain pieni osa luonnonkiertokulkua, jotta voimme luovuttaa takaisin kaiken sen mitä olemme saaneet. Jos olemme ylipäätään saaneet elämältä arvokkaita asioita. Mitään pysyvää on vaikea saada, sillä kaikki suurimmatkin aarteemme ovat vain tuuleen katoavia savupilviä. Kaikki suurimmatkin tunteemme, ajatuksemme ja kokemuksemme ovat vain lyhyitä onnen hetkiä ikuisuudessa. Ehkä ei muuta lopulta olekaan kuin nämä lyhyet onnen ja intohimon hetket.
Rakastin intohimojani ihan liikaa, mutta siltikään en vaihtaisi pois yhtään kokemustani, virhettäni tai onnistumistani, jokainen hetki surua, rohkeutta, onnea tai suuria intohimoja oli omalla tavallaan arvokas hetki. Mitään helppoa viisautta asiasta ei voi kirjoittaa mikä tyydyttäisi viisauden tarpeen, mutta ehkä matka sittenkin oli tärkeämpi kuin päämäärä.
Olen mitä olen, mutta seikkailuni ei ole vielä päättynyt. Enkä tiedä olenko jonkun alussa vai lopussa, eikä sillä ole minulle merkitystäkään, koska löytämisen ilo syntyy vain siitä, että tekee sitä mikä tekee sinut onnelliseksi ja antaa elämällesi merkityksen. Saat sitten paljon tai vähän silläkään ei ole merkitystä vähäkin voi olla lopulta kaikki mitä tarvitaan ja paljon voi olla jo liikaa. Jos antaisin pienten epäonnistumisten lannistaa en olisi intohimojen Intiaani Jones rohkeasti kulkisi kadonneen aarteen temppeliin.
[email protected]
Olen pelännyt jokaista omaa ajatustani, uskoen jokaisen ajatukseni olevan viimeinen ajatus minkä koen ennen kuolemaani. Samalla kun pelkään jokaisen vartalon liikahduksenkin olevan viimeinen liikahdukseni tässä elämässä. Olen pelännyt jokaisen hengityksen olevan viimeiseni. Samalla peläten kaikkea mitä olen elämässä tehnyt ja peläten kaikkea mikä on elämässä jäänyt tekemättä.
Uskon tietäväni miltä kaikista niistä ihmisistä on tuntunut kun he odottavat loppuaan voimatta enää vaikuttaa kohtaloonsa millään teolla, tunteella tai ajatuksellakaan. Tunnen tuskaista yhteenkuuluvuutta ja kipeää rakkautta kaikkia ihmisiä kohtaan, jotka ovat katsoneet sinne minne kukaan ei halua katsoa, jotka ovat kokeneet sitä mitä kukaan ei halua kokea. Tunnen sairasta rakkautta kaikkia kohtaan, jotka eivät hallitse enää mitään.
Lopulta olemme vain pieni osa luonnonkiertokulkua, jotta voimme luovuttaa takaisin kaiken sen mitä olemme saaneet. Jos olemme ylipäätään saaneet elämältä arvokkaita asioita. Mitään pysyvää on vaikea saada, sillä kaikki suurimmatkin aarteemme ovat vain tuuleen katoavia savupilviä. Kaikki suurimmatkin tunteemme, ajatuksemme ja kokemuksemme ovat vain lyhyitä onnen hetkiä ikuisuudessa. Ehkä ei muuta lopulta olekaan kuin nämä lyhyet onnen ja intohimon hetket.
Rakastin intohimojani ihan liikaa, mutta siltikään en vaihtaisi pois yhtään kokemustani, virhettäni tai onnistumistani, jokainen hetki surua, rohkeutta, onnea tai suuria intohimoja oli omalla tavallaan arvokas hetki. Mitään helppoa viisautta asiasta ei voi kirjoittaa mikä tyydyttäisi viisauden tarpeen, mutta ehkä matka sittenkin oli tärkeämpi kuin päämäärä.
Olen mitä olen, mutta seikkailuni ei ole vielä päättynyt. Enkä tiedä olenko jonkun alussa vai lopussa, eikä sillä ole minulle merkitystäkään, koska löytämisen ilo syntyy vain siitä, että tekee sitä mikä tekee sinut onnelliseksi ja antaa elämällesi merkityksen. Saat sitten paljon tai vähän silläkään ei ole merkitystä vähäkin voi olla lopulta kaikki mitä tarvitaan ja paljon voi olla jo liikaa. Jos antaisin pienten epäonnistumisten lannistaa en olisi intohimojen Intiaani Jones rohkeasti kulkisi kadonneen aarteen temppeliin.
[email protected]
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.