Olen alkanut pitää vuosittain pari kirpputoria, joita kutsun EK-kirpputoreiksi (EK=Ennen kuolemaa). Tarkoitukseni on myydä tarpeetonta tavaraa, jotta jälkikasvulla olisi vähempi hävitettävää sitten kun minusta on jäljellä vain jäämistö. Vaikka lienee niin, että keksivertoon 60 ihmiseen verrattuna minulla on suhteellisen vähän tavaraa.
Oletteko te muut tehneet samantyyppistä puhdistusta tai miettineet, millainen sotku jäämistönne siivous aikanaan on?
Tietysti voi ajatella, että jättää perinnöksi tavaraa, mutta tosiasiassa nyt 30 aikuiset ei ole tippaakaan kiinnostuneita aiemman sukupolven roinasta. Vanhoilla vaatteilla kukaan ei tee mitään. Eikä enää lueta kirjoja. Pari esimerkkiä mainitakseni. Eli sitä irtaimesta roinasta on vain haittaa sitten aikanaan.
Usein ihmettelen meidänikäisiä ihmisiä, jotka keräävät lisää tavaraa. Miksi ihmeessä?
Oletteko te muut tehneet samantyyppistä puhdistusta tai miettineet, millainen sotku jäämistönne siivous aikanaan on?
Tietysti voi ajatella, että jättää perinnöksi tavaraa, mutta tosiasiassa nyt 30 aikuiset ei ole tippaakaan kiinnostuneita aiemman sukupolven roinasta. Vanhoilla vaatteilla kukaan ei tee mitään. Eikä enää lueta kirjoja. Pari esimerkkiä mainitakseni. Eli sitä irtaimesta roinasta on vain haittaa sitten aikanaan.
Usein ihmettelen meidänikäisiä ihmisiä, jotka keräävät lisää tavaraa. Miksi ihmeessä?
Vastaukset 37
Vanhimmat
Useat naiset on tavaranhamstaajia ja varsinkin kun jäädään eläkkeelle eikä ole mitään tekemistä, niin se tavarankeruu vain lisääntyy. Monilla on isot asunnot ja mökit ja niihinhän sitä tavaraa mahtuu.
Tavarasta luopuminen on helpottavaa.
On ihmisiä, jotka eivät pysty luopumaan romppeistaan ja ihmisiä jotka siihen pystyvät.
Olen kolunnut kirppiksia täällä Hollannissa missä kirppisten suosio on aivan eri luokkaa kuin Suomessa. Täällä ei ole ns. vuokrapöytiä kuin joissain toritapahtumissa kaiketi, en ainakaan ole itse törmännyt sellaisiin. Yksityisillä on kirppiskauppoja. Erilaiset hyväntekeväisyysyhteisöt ylläpitävät kirpputorihalleja, samalla hallit työllistävät esim. vammaisia tai vaikeasti työllistettäviä henkilöitä. Hyväntekeväisyyskirppisten hintataso on edullista siihen vaikuttaa se, että tavarat tulevat lahjoituksina ihmisiltä ja mm. kuolinpesiltä.
Jos vaan tietäisinkin minä päivänä kuolen, niin sattaisin alkaa jo heittelemään pois kaiken muun paitsi pöksyt ja paidan.
Oman laskuni mukaan olen elänyt vasta reilut kaksi kolmasosaa elämästäni.
Vaikka et tiedä, milloin kuolet, niin todennäköisesti osaat sanoa, mitä tavaraa et tarvitse. Jos et ole käyttänyt jotain tavaraa esimerkiksi viiteen viimeiseen vuoteen, niin tuskin sitä tarvitset jatkossakaan.
Mikä maaginen raja se viisi vuotta on? Justiinsa, ei kauankaan sitten, yksi käsistään kätevä halusi mielellään lasteni vanhan kerrossängyn, mikä minulla oli lautoina vintillä. Rakensi niistä sohvan.
En siis osaa lukea tekstiä muuta kuin aivan totisen kirjaimellisesti, miettimättä lauseiden merkitystä? Asperger-oireita?
"....esimerkiksi viimeiseen viiteen vuoteen...." on osviittaa antava esimerkki, jonka tarkoitus on kertoa, että sellaisen tavaran joukossa, joka ei ole aktiivikäytössä, on todennäköisesti paljon sellaista, mitä ilman pärjäät jatkosakin. Sinä hyödynsit kerrossängyn laudat. Mutta luultavasti elämäsi ei olisi muuttunut suuntaan tai toiseen, jos olisit siitä sängystä jo vuosikymmeniä aiemmin luopunut.
Se olikin nopea diagnoosi taas kerran.
Kun täällä palstalla nyt näitä päteviä etäpsykoloogeja näkyy olevan, niin kertokaapa sen taudin nimi, kun alkaa ahdistamaan kaikki roihna, mitä ei tarvitse joka päivä. Siihen tautiin näkyy kuuluvan myös pelko siitä, että heidät haudataan kaiken roihnansa kanssa samaan kuoppaan. Jonkunlainen masennus ja elämään kyllästyminen näkyy olevan myös yksi oireita, vai miksi fyysisesti jonkunlaisessa kunnossa oleva 60 alkaa järjestelemään kuolemansa varalle.
Miksi tuota tautia harvemmin (jos koskaan) havaitaan nuoremmissa ihmisissä vaikka on hyvin todennäköistä, että hekin saattavat potkaista tyhjää millä hetkellä tahansa?
Saman suuntaisia ajatuksia on kuin aloittajalla. En niinkään välitä mitä romppeilleni tapahtuu kuolemani jälkeen, vävy suorittaisi puhdistuksen nopeasti, hän on siinä taitava.
Mutta liika tavara on alkanut ahdistaa, osa on ihan hyvää, varmaan kelpaisi jollekin, osa taas joutaisi kaatopaikalle. Mökin vintti ja aitta pitäisi tyhjentää, ajattelin jos ottaisi pihaan lavan ja tyhjentäisi roinat siihen, samalla valikoisi sellaista millä olisi käyttöä itselle tai jollekin muulle.
Vaan minäpä se otankin kaiken mukaani!
Ajattelin ostaa isomman hautapaikan ja haudata sitten itseni sinne suuressa vaihtolavassa.
näin saan kaiken omaisuuteni mukaani, eikä perillisten tarvitse tapella jäämistössä.
Vaatteet, huonekalut, kodinkoneet ja kaikki irtilähtevä seuraa minua ikuisuuteen.
Näinhän Egyptin faaraotkin aikanaan tekivät, jotta tuonpuoleisessa olisi mukavampi aloittaa uusi elämä.
Tämä jos mikään, on ekologista ja ympäristöystävällistä maan päältä poistumista.
Ja jos tila riittää, niin otan vielä vanhan autoni mukaan viimeiselle matkalleni:
Fiiatilla se vasta on lysti huristella Helvetin mutkaisilla maanteillä!
Se on näyttöä nyt!
Niille jotka haluaa tavaransa mukaan hautaan suotakoon siten kaivattakoon niin syvä hauta ja kipattakoon kaikkine rojuineen kuoppaan, aamen
Minä olen pitkin elämääni tehnyt inventaariota ja luopunut turhista tarpeettomista tavaroistani, mitenkään nyt se ei ole erikoisen ajankohtainen asia.
Suurin piirtein kaikki turha on myyty tai lahjoitettu kirppareille/la. Kirjat vielä, pikkuhiljaa vien tuonne roskikselle, joku aina vie mennessään lukeakseen.
Vielä kun muutan kaksiosta yksiöön, niin vot!
Aivan samat ajatukset mulla! Suurin osa tavaroista ja romppeista on jo viety jonnekin, mutta miten saan hävitettyä kaikenlaisia papereita, kuitteja, ja muita asiapapereita, kun en voi nuotiota sytyttää ja hellassa/takassa polttaa?
Ja sitten asuminen kaksiosta yksiöön on nyt suunnitteilla..
Kuolinsiivous, Eeva Kilpi inspiroi minutkin. Pidän vain sen mitä käytän, reippaasti
huuthiiteen muu roina. Ostan uutta, miten olenkin alkanut inhota vanhoja rytkyjä.
Kummasti keventää kun eilenkin vein uff:n loodaan säkillisen tavaraa.
Kirpparipöydän olen taas ottanut, ei aivan kaikkea voi roskiinkaan heittää, olisi tuhlausta. Mitähän tästäkin kesästä tulee.. Luoja tietää mut ei kerro.
Minun mielestäni tuo aloittajan "EK"-termi kuulostaa tylsältä nimitykseltä melkein mihin tahansa asiaan liitettynä. Pitäisikö meidän ikäluokamme alkaa jatkuvasti ja kaikissa toimissamme valmistautua kuolemaan? Ja voisiko kirpputorin pitäminen olla joillekin ihmisille niin tärkeä suoritus, että sitä voisi tarkastella omassa elämässään arvokkaana ja tärkeänä suorituksena?
Mitä haluaisit vielä ehtiä tehdä elämässäsi? - Kuka vastaakaan: "Haluan myydä tavaroitani kirpputorilla!"
PS: Itse en ole koskaan myynyt kirpputorilla tavaroita omaan lukuuni. Joskus olen ollut myyjänä jonkun järjestön myyntipisteessä. Minulla ei olisi aavistustakaan, kuinka tavarat pitäisi hinnoitella. Yhdeltä kirpputorikauppoja harrastajalta ystävältäni kuulin, että eri paikkakunnilla tavaroilla saattaa olla suuriakin hintaeroja.
Kun muutin uuteen, entistä pienempään kotiini, myin kirjoja pariin divariin ja jotain laadukkaita astoita ja laseja myin netissä. Jotain tavaraa vein hyväntekeväisyyskirpputorille. Kun kuulin, että he myös noutavat kotoa tavaralahjoituksia, oma ylimääräisten tavaroitteni ongelma ratkesi todella helposti.
Minä olen toki myynyt kirppiksillä aiemminkin, vissiin kohta 30 vuotta, joten alan olla konkari. Alussa ei ollut itsepalvelukirppiksiä, mutta myin viikonloppuisin. Vasta viime aikoina olen alkanut kutsua kirppiksiä nimellä Ennen Kuolemaa - asialle löytyy kyllä makaaberimpiäkin nimityksiä, mutta ajattelin olla tällä palstalla korrekti ja olen edelleen, kuulostaapa miten tylsältä nimeltä tahansa.
Hinnoittelu ei ole ollenkaan vaikeaa. Tärkeintä on, että hinnat elävät, Ei siis samaa hintaa koko ajalta, vaan hintoja lasketaan koko ajan, jos tavara ei mene kaupaksi. Kun ei alunperinkään ylihinnoittele tuotteita, tällä tavalla saa paljon tavaraa myydyksi ja myös se loppusumma saattaa olla tämän päivän kohtuuttoman isoista pöytävuokrista huolimatta jonkinmoinen. Rahan tähden en tosin myy, vaan siitä syystä, että en henno heittää pois tavaraa, jolla voi olla vielä jollekulle käyttöä. Myyn vain hyvälaatuista tavaraa, roskat ja rikkinäiset vaatteet pistän roskikseen ja huonot ja ajasta pois menneet vaatteet vaatekeräyksiin. Kirppismyynti on sitä paitsi sopivan "aivoton" vastapaino päivätyölle, siinä ei tarvitse paljoa ajatella eikä ratkaista pitkällemenevää päättelykykyä edellyttäviä asioita.
En tiedä, mitä ne tärkeät asiat olisivat vielä minun elämässäni, jos kirpputorikeskustelunaloitus ei kelpaa. Työelämä on kohta valitettavasti ohi kohdallani eli urakehitystä ei tule enää olemaan eikä voi vaihtaa työpaikkaa. Raha asettaa rajoitteita vapaa-ajalle, matkusteluun ei jää rahaa enää sitten kun olen eläkkeellä.
Minä möin syksyllä 2013 ja talvella 2014 kirppiksella tavaraa ihan rahan takia. Sain kasaan New Yorkin matkarahat. Siis kuten loppulauseessa totesit kun siirryt eläkkeelle ei ole varaa matkusteluun, mutta on jos myyt tavaroita rahan tähden; )
Onnittelut. Sinä tosiaan hallitset nämäkin kuviot.
Ehkä minunkin pitää ottaa selvää myyntimahdollisuuksista ja -paikoista, sekä muutamien tavaroiden arvoista, joille ei oikein taida löytyä tilaa eikä tarvetta uudessa kodissani. Toisaalta vanhoista ja ainakin jollain tapaa arvokkaista esineistä saattaa olla vaikea luopua kirpputorihinnoilla.
Hienoa, että sait kokoon matkarahat kirppismyynnillä! Minulla taitaa valitettavasti jäädä New York näkemättä, se on kallis kaupunki.
Minulla ei ole mitään niin arvokasta, että myynnillä olisi taloudellista merkitystä. Viimeksi kun myin saldo oli kyllä kohtalainen, mutta tuotteita oli mennyt kaupaksi nettiseurannan mukaan useita satoja eli ei siinä paljoa hintaa yhdelle tavaralle tullut. Hinnat vaihtelivat 20 sentistä 25 euroon per tuote.
Matkustaminen eläkkeellä loppuu tietysti siitä syystä, että eläkkeen määrässä ei ole kehumista. Toistaiseksi on palkkatulot, joista jää vähän säästöönkin.
Pienistä virroista syntyy joet. Pistin joka pennin eri tilille niistä kertyi edestakaiset matkarahat tietenkin kymmenen päivää perillä nieli lisärahoitusta. Kirjoitit, että et myy nyt rahasta. Pistä kirpparilta saamasi ylimääräiset pennoset sukanvarteen. Sitten kun sinulla ei ole ns. varaa käytä sukanvartta hyväksesi.
Jos sinulla on arvoesineitä ja kotikaupungissasi on nettikirpputori laita esine kerrallaan myyntiin. Laske kulukustannukset pois, ne jotka kertyisivät jos laittaisit esineen valtakunnalliseen myyntiin tai vuokraisit myyntipöydän. Mieti popiva hinta ja tuote lähtee käsistä. Olen huomannut Kajaani kirppiksellä, että tavaran "tumputtajat" eivät myy. Aarre silloin tällöin kohtuu hinnalla, ja se haetaan kotoa on paras tapa myydä. Rahat käteen heti, ei tule myyntitappioitakaan.
Löysin täältä eräältä kirpparilta kaksi Arabian teekuppia/lautasta/ Fiesta/Ulla Procopé.
Katsotaan jääkö löydöt aarteistooni vai teenko niillä jälleenmyydessä sievoisen summan voittoa ; )
Minä olen huomannut joistakuista, että iän myötä tavaran keruu senkun pahenee, sen sijaan, että siitä yritettäisiin päästä eroon. Annas olla, kun jonkun keski-ikäisen tai vanhemman vanhempi kuolee. Sitä ollaan rohmuamassa kaksin käsin jäämistöä, ettei vain kukaan muu ehdi ensin. Siitäkin huolimatta, ettei itse tavaraa tarvitse.
Esimerkiksi yksi tuttava sai jonkun kumminkaiman (ei perintönä, en muista mistä se oli lähtöisin) jäämistöstä pianon. Se piti sitten isoin kustannuksin roudata tämän tuttavan kotiin satojen kilometrien päähän, vaikkei hän soita eikä sitä hänen kertomansa mukaan ole soittanut kukaan muukaan. Mutta kun ilmaiseksi sai.
Keruu on kai jonkinlainen vastalause sille, että aika on rajallinen.
Tai sitten se on vain tämänpäivän kieroutunutta suhdetta tavaraan. Kun on paljon tavaraa ja lisää tulee, niin ihminen on turvassa (miltä? kuolemaltako?)
Kerääminen on tyhjän ajan täyttämistä, kun ei ole muuta ohjelmaa. Sitä lähdetään jonkun vaasin tähden jonnekin Ummeljoelle ajamaan, kun nähdään, että pysti on myynnissä.
No, lintubongarit ajavat pitkiä matkoja jonkun hravinaisuuden perässä vain nähdäkseen ja kirjatakseen havainnon bongattujen lajien joukkoon. Siis kaikilla on mitä omituisempia tapoja täydentää luppoaikaansa.
Eilen bongasin kuningaskalastajan (kaunis lintu) en kerennyt kuvata sitä, mutta se teki pesää kanaalin rantaan, lähelle kotiamme, joten toivossa on hyvä elää, josko saan sen osumaan kamerani linssiin.
Wau, tuohan on mukava ajankäyttöä! Siis lintubongaus. ja tämän ketjun aiheeseen liittyen, niin siitä ei jää mitään turhaa krääsää nurkkiin pyörimään.
Minä olen seurannut työmatkoilla yhtä joutsenparia. Tulivat jo ennen pääsiäistä lammelle, jossa oli paksu jää. Kököttivät siinä päiväkausia odottaen jään sulamista. Nyt totesin, että jää oli sulanut lammen rannasta sen verran, että olivat päässeet veteen, keskellä lampea oli vielä jäätä.
Tykkään erityisesti joutsenista ja kurjista, kyllä muistakin linnuista.
Iltaa, sain tänään kuningaskalastajan kuvattua. .
Kaipa tuo taipumus keräilyn voidaan selittää evolutiivisesti sekin. Ellei mahdottomaksi mene, niin mielestäni turha 'stressata' tappelemalla vastaan.
Elleivät tavarani ja melko suruttoman karsinnan jälkeen jäljelle jääneet lapsuudenkotini ja vielä sitä vanhemmat tavarat jälkipolvia kiinnosta nyt, niin sen perusteella en vielä niitä hävitä. Jos itse kyllästyn johonkin niin kyselen ensin sisaruksiltani ja sen jälkeen joiltain muilta että kiinnostaako, mutta jotain voin varastoidakin. Vielähän voi mieli muuttua nuoremmalla polvella, vuosien mittaan. Luultavasti muuttuukin.
Lähtö voi tietenkin tulla milloin tahansa, mutta en nyt kahteenkymmeneen vuoteen kumminkaan rupea sitä silmällä pitäen toimimaan, tuskin kovin paljon silloinkaan, tehköön nuoremmat.
Aina olen luopunut 'turhista' tavaroista, ihan normaalina arkisena rutiinina. En siis edes pysty mitään kirpputori tai muuta urakkaa niistä ottamaan kun ei ole mistä ottaa.
Uutta ostan aina kun mieleni mieleni tekee ja vähän luulen että näin se tulee olemaan loppuun asti.
Niin sinä, mutta ota huomioon, että on meitäkin, jotka emme aio jäädä tänne vanhuuttamme kituuttamaan. Täältä on lähdettävä ennen kuin se on myöhäistä, järki jättää tai fysiikka pettää ja joutuu laitoshoitoon.
Minä en ainakaan aio täällä enää kahtakymmentä vuotta roikkua. Kymmenen menettelee, mutta ei kauheasti yli 75 vuoden.
Minkä takia ja millä tavalla minä teidät ottaisin tai voisin ottaa huomioon tässä asiassa?!
Et muuten kuin tajuamalla, että on erilaisia näkemyksiä keräilemisestä ja kuolemasta. Jokaisella on syynsä ja perusteensa.
Niinpä niin...
Kyllähän kirpputorilla tienaa melko hyvin.
Itsekin olen kaupitellut siellä mummon vanhaa piironkia, Arabian astiastoja, harvinaisia kolikoita, postimerkkikansioita ja muuta kodin irtaimistoa.
Rahaa on tullut reilusti.
Ainoastaan yksi asia jäi vaivaamaan mieltäni:
Onkohan se mummo nyt mulle kovinkin kiukkuinen, kun istuu yksinään siellä tyhjässä mökissä?
Puhelimenkin laitoin myyntiin ja heti löytyi ostaja.
Joo...oh...
Mutta kauppa se on joka kannattaa.
Viikatemies voi yllättää missä tahansa iässä, ja todennäköisyys yllätykseen lisääntyy vuosien varrella. Mulla ei ole ainakaan vielä ilmennyt mitään elossa pysymistä uhkaavaa ongelmaa, jonka vuoksi pitäisi alkaa pakata jo nyt. Ehkä sitten parin kymmenen vuoden päästä alan hävittää aarteitani, eli harrastukssiini liittyviä tarvikkeita ja välineitä, tai sanotaan 30 vuoden päästää.
Mitenkähän hyvässä hapessa olet parinkymmenen vuoden päästä? Jaksatko kannella tavaroita kierrätyslavoille tai ottaa kirpputoripöydän.
Ihmiset torjuvat kuoleman ajatuksen helposti. Halutaan elää ikuisesti. Vaikka harva kai tänne on jäänyt.
Turhan tavaran siivous on tärkeää. Tärkeää on myös hoitaa muut asiat, niin ettei mitään jää kesken sitten kun on lähdön aika.