Erosin kaksi päivää sitten ensirakkaudestani.Olen 21v ja en ole seurustellut sitä ennen. Suhteemme ei kestänyt kuin noin 3kk, hänen tunteensa kuullemma muuttui. Hän viestitteli muille ja etsi kaveria tai vakavampaa seuraa, ja erottiin kun sain selville sen. Ikävöin häntä helvetin paljon ja samalla olen vihainen. Vaikka suhteemme oli noin lyhyt, tuli minulle voimakkaat tunteet. Varsinkin kun erottiin, niin huomasin kuinka paljon ikävöin häntä. Hän oli aina kiltti ja huolehtivainen, en olisi uskonut. Onneksi töissä ja salilla saan ajatukset pois, mutta kun olen kotona illan niin pillitän täälä kun mikäkin lapsi. En olisi ikinä uskonut että rakkaus satuttaa noin paljon. Kauan teillä on mennyt aikaa että olette unohtaneet exän? En varmaan ikinä löydä samanlaista ihmistä itselleni..Tuntuis että koko tulevaisuus olisi huuhdottu alas.
Ikävä exää
dewdoie
0<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.